Lauantai ja mun elämäni hetki jalkapallon tähtitaivaalla!

Mun on ihan pakko kertoa ensin tosta mun ikimuistoisimmasta jalkkishetkestäni. :)

Tänään piti viideltä olla kuoroharkat. Me sitten Eevan kanssa reippaina kuorolaisina oltiin ajoissa paikalla ja hetken päästä tultiin siihen tulokseen että sinne ei varmaan oo tulossa ketään. No, asia sitten varmistui yhdellä puhelinsoitolla ja mä sit tiesin että vaihtareita oli taas pelaamassa jalkkista. Halusin mennä mukaan, joten kävin äkkiä vaihtamassa vaatteet ja kirmasin kentälle. No, se ei sitten ollutkaan niin kivaa kun mitä olin odottanut. Ei millään meinannu löytyä joukkuetta mihin oisin päässy ja sit kun löyty, ehdin pelata ehkä minuutin ennen kun mut passitettiin maaliin. Se ois muuten ihan ok, mutta pojat ottaa täällä aikas tosissaan ton jalkkiksen, eli ne ei todellakaan katso onko siellä maalissa tyttö vai poika edessä. Sinne tulee kuteja niin kovalla voimalla että ainakin mua hirvittää.

No sitten porukkaa rupes muutaman minuutin jälkeen olemaan niin paljon, että ruvettiin tekemään jaot uudelleen. Siinä sit varmaan 20 min tuhlattiin yleiseen sähläykseen ja mulla meinas suoraan sanoen leikata liinat kiinni kun jokaisella oli joku mielipide mutta silti kukaan ei tehny mitään että ois tehty jotain. Siis sille tilanteelle. No, sit vihdosta viimein saatiin joukkueet aikaiseksi ja mä sit pääsin joukkueeseen jossa olin ainoana tyttönä. Mä oon todella huono jalkapallossa, joten oon aina pysytelly ns. puolustuslinjassa, koska hyökkäyspäässä musta ei oo mitään apua. Tänään kuitenkin päätin tehdä poikkeuksen ja paikoitellen palloilin myös hyökkäyspäässä. No sitten tulikin tilanne jossa Diego pääsi pallon kanssa melkein kulmalipulle ja mä juoksin takatolpalle vapaaseen paikkaan. Mun luo ei tietenkään puolustajat tullu, koska
A. mulle ei koskaan tuu palloa ja
B. vaikka saisin pallon, oletettavasti en osais tehdä sillä mitään.
No, sitten Diego ahdistettiin nurkkaan ja mä olin edelleen ainoa meikäläinen hyökkäyspäässä. Yhtäkkiä tajuan että ei hitto, pallohan on tulossa suoraan mua kohti kauniissa kaaressa. Ensin aattelin että otan sen vastaan jalalla, mutta sit se näytti tulevan niin korkeella että päätin pukata. Ja minähän pukkasin ja samalla maalivahti oli hivenen mukana tilanteessa, mutta loppujen lopuksi puskin pallon maalivahdin käsien välistä maaliin. Minä siis tein maalin!!!

Ja voi sitä iloa ja riemua. Kaikki mun joukkuelaiset kävi heittämässä läpyt ja onnitteli hienosta maalista. Mä kiitin Diegoa ihan uskomattomasta syötöstä ja olin tyytyväinen. Mä tein maalin! Ja vielä oikeasti hienon sellaisen! :)

Mutta sitten palataanpas ajassa lauantaihin. Meillä oli siis aamulla kuoron workshoppi. Aamuysistä puol yhteen sen piti kestää ja tietty me vahtarit oltiin taas melki ensimmäisinä paikalla. Meitä oli kehotettu laittamaan sporttiset vaatteet päälle ja ottamaan pyyhe mukaan?!? No sitten kun siellä hetki oltiin, ruvettiin ymmärtämään mistä on kyse. Meille pidettiin aerobic-tunti ja se oli ihan huippua! Vähän oli välillä outo olo, koska ohjaaja ei koskaan kertonut mikä liike tulee seuraavaksi ja sit tosta vaan piti jo olla siinä seuraavassa liikkeessä mitä se siellä edessä teki. Mutta oli ihan sairaan hauskaa. Varsinkin kun katteli miten pihalla kaikki pojat oli niiden liikesarjojen kanssa. Me tehtiin jopa 12 tahdin kiertoa missä oli 3 eri liikesarjaa ja mä pysyin musta ihan hyvin mukana.

No, sitten pienen tauon jälkeen päivä jatkui laulutekniikan kertomisella ja muutamilla harjoitteilla. Ohjaajapoika kyllä paikoitellen puhui ihan asiaa ja oli hauska kun tiesi mistä se puhu (kiitos Ingen) mutta pari kertaa teki mieli sanoa että ei se nyt ihan noin ole. Mutta en sit vielä näin varhaisessa vaiheessa viittiny ruveta pätemään. :)

Sitten tapahtui ihme. Me saatiin käteemme ensimmäistä kertaa nuotit! Siis A4:n jossa oli kahden biisin nuotit ja SANAT! Tonic Solfaahan ne oli, mutta mä rupeen jo pikkuhiljaa saamaan jujusta kiinni ja jos saan vaan tarpeeks aikaa itsekseni, pystyn laulamaan niistä. Hyvä minä!

No sit kun sieltä lähdettiin piti jo kiirehtiä kun haluttiin mennä sellaseen Custom Affairiin. Se oli siis vähän niin kun isot messut missä oli samalla vaikka kuinka paljon "tori"myyjiä eri Afrikan maista. Siellä me oltiin varmaan kolmisen tuntia, koska alue jolla tapahtuma järjestettiin oli valtava. Siellä oli myyntikojujen lisäksi kaikkia huvipuistolaitteita sekä kaksi massiivista hallia joiden sisällä oli lisää messuosastoja. Mä löysin sieltä vaikka mitä mutta en sit ostanu kun yhden paidan. Sitäkään en täällä Afrikassa kehtaa pitää kun se on varmaan vähän niin kun sellanen turistipaita. :)

Sit sieltä käveltiin vähän matkaa combipysäkille jossa venailtiin route 6:n combia. Vitoscombeja meni ohi varmaan melkein 10 ennen kuin meidän kombi tuli. Ja itseasiassa me saatiin vasta kolmas kutosreitin kombi, koska kaikki aikaisemmat oli niin täynnä.Ostosreissun ja combien venailun jälkeen olikin jo niin kova nälkä, että päätettiin mennä suoraan River Walkille syömään. Päädyimme tuttuun ja turvalliseen Primi Piatti -ravintolaan. Ruokailun jälkeen oli vielä sellanen olo, että vois mennä jälkkärille ja drinkeille LingaLongaan. Mä siis halusin jäätelöä, Eeva ja Anna drinkkejä.

Siellä olikin sitten niin kivaa, että istuttiin siellä aina johki iltaysiin asti. Me saatiin myös joku paikallinen ottaan meistä kuva meidän hienojen drinkkien kanssa. Mä en yleensä uskalla mitään drinkkejä ottaa kun pelkään että ne on pahoja ja maistuu alkoholille, mutta otin sit Kalahari Sky-drinkin ja täytyy myöntää että oli onnistunut valinta. Ja oikeastaan täydellinen päätös täydelliselle päivälle.

Molepolole ja Borankana-musiikki

Molepolole on aika ihku sana. Se on siis paikka, jossa esitetään Borankana-musiikkia. Etnomusikologian kurssilta tehtiin tänään vierailu Molepololeen ja sinne oli saatu myös tanssiryhmä meille esiintymään! Ja tässä on kuva meidän omasta ryhmästä. Vasemmalla on Axel Ruotsista, sitten paikallinen Vusi, sit mä ja Eeva, sitten paikallisia joidenka nimiä en muista. :) Sitten takana paikalliset Irene ja David ja etummaisena meidän opettajamme Dr. Phibeon. Vaalea tyttö on Ana Saksasta ja hänen takanaan bussikuski. Oikeassa laidassa on taas paikallinen jonka nimeä en muista ja edessä Jenkki Erin.

Kaikki esiintyjät oli pukeutunu perinteisiin asuihin, miehillä se tarkoitti nahka"shortseja" ja naisilla nahkahamettaja pieniä yläosia. Puvut oli tosi hienot ja varsinkin tyttöjen hameiden takaosat oli joillakin tosi kauniisti kirjailtu erilaisilla helmillä. Monet käytti erilaisia koruja ja joillakin pojilla oli päässä "sarvet". Ne on kuulemma lainattu muista kulttuureista, mutta näyttävät hyviltä.

Musta jotenkin tuntuu että mä en yksinkertaisesti tiedä mitä mä niistä sanoisin, koska mä oon vieläkin ihan sanaton esityksen vuoksi. :) Mutta siis siihen kuului laulua, taputtelua ja tanssia (jalkojen "potkimista"). Perinteisintä tyyliä näätte tossa videolla missä noilla kahdella pojalla on Phatisit jaloissa. Ne on siis naudan nahasta tehdyt levyt jotka sidotaan jalkoihin. Sit kun jalkoja potkitaan yhteen, syntyy kumisevaa pauketta. Se ei tossa mun videolla saa mitään oikeutta, mutta yritys hyvä kymmenen.Tansseissa oli usein taustalla laulua ja taputusta. Pojat tuntu olevan enemmän esillä kun tytöt, mutta oli niillä muutamassa tanssissa tytötkin pareittain edessä esiintymässä. Pojat teki siis erilaisia sooloja, varsinkin ne kaks joilla oli ne Phatisit. Ne oli ilmeisesti sitä perinteisintä mallia Borankana-musiikista ja noi muut keillä on noi hipsuttimet jalassa, on jostain toisesta musiikkityylistä lainattua. Kuulemma monilla ryhmillä on sekotusta useammista eri tyyleistä, koska esiintymisistä halutaan saada mahdollisimman viihdyttäviä.

Mä en tiä saitteko te nyt minkäänlaista käsitystä siitä mitä mä oon nähny ja kokenu, mutta voin sanoa että se oli jotain todella hienoa. Jos kaikki loputkin reissut kyliin on yhtä rikkaita, mä oon ikionnellinen maasta lähtiessäni. :)

Taksilla mennään ja taksilla tullaan.

Mun on nyt pakko avautua teille tän paikan takseista. Ja todellakin tarkoitan myös takseja, en vain niiden kuljettajia. Juuri tulin taas sellaiselta kauhukyydiltä että jää särkänniemien kummitustalo komeasti kakkoseksi. Istuin etupenkillä, ja jollen mä olis oikeesti vähän niinkun semikiljahtanu että varo, niin tasan tarkkaan oltais pyyhkästy kokonaisen liikenteenjakajan yli. Tai oletettavasti siis olis jääty siihen jumiin koska se oli aika iso. Eikä siinä vielä kaikki. Varoitin kuskia yliopistolla olevista hidasteista, mutta silti niihin piti ajaa tuhatta ja sataa. Ihan ok mulle, jos haluaa autonsa hajalle, mutta oikeesti vähän pelkäsin myös sen auton puolesta, koska siitä kuulu jo ihan pelkässä normaalissa ajossa sellasia ääniä mitä autosta ei mun mielestä saisi kuulua. Pallonivel tai joku vastaava oli varmasti hajalla oikeesta eturenkaasta, samoin iskarit takaa. Pelkäsin koko matkan, että se leviää tielle. Tai ei edes leviä, vaan räjähtää. Siltä se kuulosti.

Ja tämä ei siis ole ainoa kerta kun taksissa on saanut pelätä tai kuskeja on pitänyt varoitella yhdestä jos toisestakin asiasta. Toisaalta en yhtään ihmettele näiden ajotaitoja kun katsoo näiden autokouluja. Ne ajelee tyhjillä hiekkakentillä törppöjen välistä ja sit vähän pakittelee ja muuta kivaa. Ja tällasia autokouluja tuntuu olevan joka paikassa missä vain on tyhjä hiekkakenttä johon radan saa pystyyn. Kerran oon liikenteessä nähny auton jossa on L-kyltti osoittamassa ilmeisesti "learning"-juttua, mutta vain kerran! Perjantaisin ja lauantaisin täällä täytyy oikeasti myös katsoa kenen kyytiin menee, sillä näiden mielestä on ihan ok ottaa ja ajaa. Kunhan ei ole kännissä! Ja näiden kännissä tarkoittaa oikeasti sitä ettei enää jalat pidä. Oon nähny muutaman todella juovuksissa olevan tyypin lähtevän ajamaan, mutta onneksi ei ole tarvinnut itse olla kyydissä.Mä menin eilen River Walkille ja siinä sit huomasin että kappas, mun vieressä (tarkoittaen n. ehkä kolme metriä) oli apinoita. Paljon apinoita. Ne tonki tota roskista, ja sitten osa niistä vähän pelkäs mua kun menin lähemmäs. Ne kiipes puuhun niiden roskien kanssa ja sit tulikin roskasadetta alas puusta kun saivat pussit katsottua läpi.Yliopiston alueella on kaikki "block":it merkitty näin kauniin punaisella maalilla. Kaikki paikat on siis numeroitu, tosin ihan random järjestyksellä. Saattaa muutamat talot olla vierekkäisillä numeroilla, mutta ei todellakaan läheskään kaikki. Toi kuva on tosi läheltä meidän musaluokaa. Se olis tossa ison pylvään vasemmalla puolella, mutta täällä on tällasia mukavia viheralueita rakennusten välillä. Paikkaa oikeesti yritetään saada näyttämään nätiltä.Täällä on useita kasveja, joissa on ihan jäätävät piikit! Tässä kasvissa noi ei oo ees isot, vaikka ovatkin varmaan joku 2-3cm pitkiä. Täällä on sellasia puita, joissa on oikeesti pikkurillin mittasia piikkejä. Ja voin kertoa että ovat kovia ja teräviä! Mulla on vieläkin jalassa raapaimet ensimmäisen viikonlopun vaellusreissulta. En huomannu tapahtunutta, mutta ilmeisesti otin pahasti yhteen jonkun puskan kanssa. :)

Uintia uintia uintia...

Voihan kylmyyksien kylmyys. Kävin sitten uimassa, tosin pääsin altaalle vasta toisella yrittämällä koska en ottanu ID-korttia mukaan ekalla kerralla. Meinasin jo olla menemättä kokonaan sen takia, mutta sitten nielin kiukkuni ja hain sen hiton kortin.

Ainiin muuten. En oo tainnukkaan teille kertoa että mä olen nykyään Mr. Kristiina Ihalainen. Tai ainakin olen mun ID-kortin mukaan. En huomannu koko asiaa ennen kuin menin yliopiston koneelle joka toivotti minut tervetulleeksi miehenä... Mukavaa. Sit tosiaan katoin sitä opiskelijakorttia niin olen Mr. Toisaalta se kuva mikä siinä kortissa on ei välttämättä tee selväksi mun sukupuolta, mutta ollaanpahan saatu mukavat naurut mun miehuudestani. :) Nyt mä haluan vielä vähemmän näyttää sitä korttia kellekään, koska en myöskään jaksa mennä sitä uusimaan. En kestäis että ne ottais taas uuden kuvan ja se olis mun säkällä vielä karmeampi kuin toi eka. Vaikka toisaalta uskon että toi kuva musta on todellakin pohjanoteeraus tossa kortissa.

Mutta takasin uintiin. Kun pääsin altaalle, olin siellä yksin. Kun pääsin altaaseen, tuli sisältä 4 tyyppiä ulos. Tulin siihen tulokseen että kaksi heistä oli "hengenpelastajia" ja kaksi vain tuli kattelemaan että mitä hittoa mää teen. Mutta mun uimista seurasi koko uinnin ajan 4 tyyppiä... Tosi miellyttävä tunne varsinkin kun on siellä altaalla yksin. Ja sitä vielä piti sanoa että legenda pitää paikkansa. Se vesi on jäätävän kylmää. Se oli niin kylmää, että kun menin sen jälkeen suihkuun (josta tuli vain kylmää vettä) se suihkun vesi tuntui jopa hivenen lämpimältä!

Nyt mun pitää ruveta valmistautumaan Ladies Night:iin. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa LingaLongassa. Ja kun ollaan naisporukalla, saadaan ruuista -30% pois. Enkä oo syöny tänään lämmintä ruokaa niin se jos mikä kuulostaa hyvälle!

Minä en tykkää pelata jalkapalloa.

Tässä kuvassa on joku nuori tanssiryhmä jonka jo toista kertaa näin River Walkilla. Ne tanssii just perinteisiä tansseja, kuten puvuistakin pystyy huomaamaan. Tollaset nilkkahipsuttimet mäkin ostan kun pääsen hinnasta sopuun myyjän kanssa. :)

Meillä ei ole kahteen päivään ollut Basic instrumental skilssiä ja se on ollut mukavaa se. :) Vähän eläteltiin toiveita ettei sitä ois huomennakaan, koska se on ainoa kurssi mitä meillä keskiviikkosin on, mutta ei nyt sit ollu onni myöten...
Mutta tiedättekö mitä sain tänään!!! Kitaran. Siis ihan Yamaha C-40 -kitaran! Ja kyllä voi siis pienestä ihminen olla iloinen (vaikka sillä kitaralla olikin iso koppa). Pidän sitä hyvänä asiana myös siksi, että yleisen itsensä viihdyttämisen lisäksi, kun mulla ei ole muita soitinvaihtoehtoja tässä vieressä mitkä voi käteen ottaa, voin oikeesti tullakin soittaneeksi kitaraa ja parantua sen soitossa. Tai ainakin voin toivoa niin.

Tänään kuororeenien jälkeen oli taas vuorossa vaihtareiden jalkkista (parilla tummaihoisella vahvistuksella). Jalkapallo on mukava laji seurata, mutta jotta sen pelaamisesta voisi oikeasti nauttia, pitäs olla pallonhallintataitoja, joita minulla selkeästikään ei ole... Mutta hyvänä puolena sinne menemisessä oli se, että sain tietää lentopallo"seuran" harjoitusajat ja sen että sinne saa mennä koska haluu. Ne reenaa kevyet 5 kertaa viikossa. Se ei kyllä täällä oo mitenkään erikoista. Musta tuntuu että tällä yliopistolla on kaikille mahdollisille lajeille ja poliittisille jutuille ja eri taiteenmuodoille omat ryhmänsä.

Tässä muutamia esimerkkejä mihin oon törmänny.
Swimming club, science club, history club, choir, volleyboll club, netboll club, aerobic club, tennis club, political club, poetry club... Ja lista jatkuisi vielä pitkään jos mun muisti ois parempi. Mutta siis pointti on se, että jos haluaa harrastaa, niin täällä se kyllä onnistuu. Harmi on vaan se, että esim. noissa urheilujutuissa musta on reenit tosiaan joka arkipäivä ja kaikilla samaan aikaan (kyllä, täällä on massiiviset urheilukentät niitä varten). Mutta toivottavasti joskus pääsen altaalle uintiklubin aikaan niin näen vähän että mitä ne siellä tekee. Torstaina aattelin mennä katteleen sitä lentistä.

Uimisesta piti sanoa että huomenna vihdosta viimein pitäs käydä testimässä altaan vesi ja lämpötila. Olen kuullut huhuja, että vesi on t-o-d-e-l-l-a kylmää. Se siis johtuu siitä, että allas on ihan ulkosalla eikä siinä tietenkään oo mitään lämmityssysteemejä koska eihän näissä keleissä niitä tarvitse... :)

Nyt sit täytyy omistaa tämä kappale mun appiukkokokelaalle. :P Kuulin että lueskelet mun blogia ja se lämmitti sydäntä. Varsinkin kun kuulin ettet paljoa muita nettisivuja kattele. Kiitos siitä. :)
Tässä on kampuksen kirjaston edessä tönöttävä taideteos. Se kuvaa sitä miten Gaboronen yliopisto on saanut alkunsa. Tarkoituksena on siis kuvata sitä että yksittäiset maanviljelijä/ihmiset ovat joutuneet jokainen luovuttamaan yhden lehmän sitä varten, että yliopisto/koulutus voitiin aloittaa. Sittemmin tietty lehmät myytiin koska eihän niillä voi rakentaa eikä ne ketään opeta, mutta sellasesta siis on yliopisto lähtenyt liikenteeseen.

Mä aattelin heittää itselleni haasteen huomiselle. Juoksulenkki, kylmä suihku, aamiainen ja pyykkäys ennen klo: 11.00 alkavaa luentoa. Se ei muuten olis mitenkään ees haastavaa, mutta tuolla pyykkilässä ei koskaan tiedä kauanko kone pyykkejä pyörittää ja että käykö hyvä vai huono säkä kuivaajan kanssa. Mutta sinne on siis mentävä, koska nyt loppuu kertakaikkisesti vaatteet mitä käyttää. :)

Päivä ilman suunnitelmia

Tämä päivä oli siis lauantai. Ei minkäänlaisia ideoita siitä mitä pitäisi tehdä, joten päätimme Eevan kanssa lähteä River Walkille hummailemaan. Mä löysin yhden hupparin (josta vielä laitan kuvan tänne koska se ei välttis oo eka väri minkä yleensä hyllystä valitsen) ja uudet shortsit. Oli siis hyvä mieli, varsinkin kun tajus mikä koko noissa shortseissa mulle meni :D

No sitten käytiin vähän nautiskelemassa pitsaa Italialaisessa ravintolassa. Se oli "yllättäen" hyvää. Viimeisenä paikkana oli sitten vielä Spar, josta hankittiin ruokatarvikkeita yms. Mä olin jo aikaisemmin päättäny, että mä ostan meille (mulle ja Eevalle) pullat. Eeva halusi suklaamunkin ja mä otin kierrepullan, jonka välissä oli ehkä omenaa ja vaniljakreemiä, paljon vaniljakreemiä! No, sain pullat pakettiin ja sitten katse suuntautui alahyllylle. Mikäs se siellä on?

Siellä oli ihan jäätävän kokosia palasia juustokakusta. JUUSTOKAKUSTA!!! Otettiin sitten kokeeksi vielä yksi sellainen. Palattiin takaisin yliopistolle, ja muuten, maksettiin taksista UB:n portille 3,7pulaa/hlö! Me siis tehtiin se! Me saatiin regular taksi! En ois koskaan uskonu sen tapahtuva, mutta näin pääsi käymään.

No, Las Vegasissa sitten Eeva tuli mun luo ja keitettiin vähän kahvia ja syötiin "vähän" pullaa ja kakkua. Ensin kiskottiin se palanen sitä juustokakkua. Se oli valtava ja se makso euroissa 88snt! Mä en ymmärrä miten leipomotuotteet on täällä niin halpoja. Siinä ei paljoa työlle jää hintaa. Se jälkeen siis syötiin vielä ne pullat ja munkit, minä siis pullan, Eeva munkin ja olo oli sen mukainen...
Sitten piti koittaa keksiä suunnitelmia illaksi. Me käytiin ensin student bar:issa moikkaamassa yhtä kaveria. Yllättäen siellä saatiin taas vähän huomiota ja mun on pakko jakaa teidän kanssa keskustelu minkä kävin yhden paikallisen pojan kanssa. Nimet siinä ensin kerrottin ja sit se meni näin:
poika: I love you, from the bottom of my heart.
minä: Yeah right. That's just stupid. I have a boyfriend in Finland so I don't need anybody.
poika: In here?
minä: No, in Finland.
poika: But I can be your African boyfriend. I can do what ever you want me to.
minä: No thanks, could you just go please?
poika: But I love you.
Minä: sitten sanoin jo sen verran pahemmin että poika kääntyi Eevaa kohti. :)

Sitten kun saatiin se vihdoin pois siitä kaverinsa kanssa, niin se kaveri kysyi että miksi me vihataan niitä niin paljon. Mä sitten vähän availin sanaista arkkua ja sanoin kutakuinkin näin: Ei me teitä vihata, mutta meistä on tosi säälittävää, että te ootte nähny meidät joku kymmenen sekuntia ja sitten jo muka rakastatte meitä tai vastaavaa. Me halutaan löytää täältä kavereita eikä tollasia pyrkyreitä jotka haluaa meistä vaan kaiken mikä irti lähtee. Sitten ne olikin hiljaa ja me mentiin ulos koska se ketä me mentiin sinne baariin kattoon oli ulkopuolella. Näin asiat hoidetaan täällä!

Toi oli varmaan tyhmin ja pöllöin keskustelu mitä oon täällä kenenkään kanssa käyny. Yleensä ne haluaa aina puhelinnumeroa, jota en todellakaan oo kenellekään antamassa ja sit saat sata kertaa jankuttaa että ei, sadannen kerran, sä et saa mun puhelinnumeroa, et nyt, etkä ikinä.
Mutta sitten siellä jonkun puol tuntia oltuamme lähdimme takaisin Las Vegasille. Kävimme Tinon ja Shaunin huoneessa jossa oli myös Charlene ja Abry. Kaikki oli sitten menossa Lizards Loungeen. Mua ei se oikein kiinnostanu, mutta Eevan takia sitten lähdin messiin. Siellä muut oli sit tanssilattaialla ja mä menin yläkertaan missä olin sillon viimeksikin. Sieltä siis näkee koko tanssilattian niin pystyy näkeen onko joku ongelmissa ja rientämään apuun jos tarve tulee. :) Paikka oli jonkin verran kivempi kuin viimeksi, koska siellä ei ollu läheskään niin paljoa porukkaa eikä ne ollu läheskään niin kännissä. Mun vieressä seiso sellanen mies jonka kanssa sitten juttelin ja täytyy sanoa että ekan kerran täällä pystyin juttelemaan paikallisen miehen kanssa joka:
1. Kerrottuani olevani Suomesta EI sanonut että mä oon aina halunnu käydä Suomessa (tarkottaen sillä sitä että maksa mun lennot niin tuun sun mukaan)
2. EI kertaakaan pyytäny mun puhelinnumeroa
3. EI kertaakaan ehdottanu mitään tyhmää EIkä yrittänyt mitään!

Sit se halus tarjota mulle juoman, josta ensin kieltäydyin. Sitten hetken päästä se kysy uudelleen että oonko varma etten halua juomaa ja mä sanoin että oon. Sit se sano että se tuodaan mulle avaamattomana, että tiän ettei siihen oo lisätty mitään! Mua vähän hymyilytti ja sit sain avaamattoman juoman jonka sain ihan ite avata. :) Musta se oli hauskaa, koska näköjään paikallisetkin tietää että me ei luoteta oikein kehenkään täällä.

Mutta oli siis ensimmäinen vähän fiksumman oloinen paikallinen minkä oon täällä tavannu. No, hetken päästä sen piti lähteä ja sit jäin jatkamaan mun vartiointia. Koitin myös käydä tanssimassa pari kertaa, mutta se ei vaan oo tollasessa paikassa mun juttu. Se on ihan kivaa muutaman minuutin, mutta sitten aina mietin että mitä hittoa mä täällä teen...

Ilta päättyi taas siihen että sain yksin ottaa taksin Las Vegasille. Mutta pääsin turvallisesti perille ja nukuin yön ihmeen hyvin.

Tänään pitäis mennä ulos syömään ja sitten koittaa saada messengeri tai skype toimiin yhdessä kahvilassa. Katsotaan miten käy.

Ruokaa ja rukoushetkiä...

Ette ikinä arvaa mistä tulin just kotiin...

Mä oletan että jossain määrin sitä vois verrata vaikka nuortenillaksi x47. Tai joku uskovaisten rukousiltama tai jotain vastaavaa.

Kaikki alkoi siitä että Saksalainen vaihtari oli saanut kutsun "konserttiin". No, päätettiin sitten Eevan kanssa mennä mukaan tähän "konserttiin". Paikan päällä rupesi sitten pikkuhiljaa selviämään että ei siellä mitään konserttia ollut vaan youth conference... Siellä oli siis nuoria (varmaan iältään 15-25) jotka kookontui viettämään vaihtoehtoista perjantai-iltaa alkoholin, röökin ja huumeiden sijaan. Konsertti tai ei, oli siellä sentään ehkä kolmen biisin verran musiikkia (mm. You raise me up, jossa You viittaa Jumalaan...) mutta siinä kaikki. Alkuun olo oli ihan ok. Aattelin että on ihan kiva nähdä jotain erilaista varsinkin jos sitä tilannetta vertais vähän niinkun nuorteniltaan. Biisien välissä tuli rukouksia, joista toivottavasti sain hyvän pätkän tuohon videoleikkeeseen. Sen jälkeen oli vielä kiva kuulla kun joku entinen gansta kadulta tuli räppäämään Jumalasta ja kuinka hän on löytänyt "uudet tuulet" Jumalan avulla. :) Yleisö oli tosi osallistuvaista; siellä tanssittiin, ululululutettiin, kiljuttiin ja pompittiin.

Kolmantena hauskana, tai oikeastaan mielenkiintoisena osana tuli myth busters uskisten tavalla. Siellä oli siis rukouksiin liittyviä myyttejä, joita kaksi valkoiseen takkiin pukeutunutta miestä koitti murtaa. Juttu oli hauskaa muutaman myytin ajan, mutta sitten kun päästiin myyttiin, jossa kaikkien piti rukoilla ja mumista ilmeisesti kielillä (voi olla että ihan vaan setswanaksi mutta minähän en sitä ymmärrä, eli kielillä kun kielillä) niin sit rupes tuntumaan vähän jo liian oudolta. Homma jatkui pitkälti samaan tyyliin ja täällä oikeesti on se tapa että kun yks puhuu muiden edessä Jumalasta niin sit yleisöstä saattaa kuulua "praise the lord" tai "oh Jeesus" tai vastaavaa. Ehkä noin kuudennen myytin jälkeen mä lähdin, koska niitä myyttipalloja oli siellä vielä varmaan viisi jäljellä.

Mutta siis niillä ei ollut muuta tarkoitusta kuin rukoilla ja kuunnella muiden rukouksia. Porukalla näytti olevan tosi hauskaa, varsinkin niiden biisien aikana. Ja Suomessa oleville isosille, jotka ehkä tätä blogia lukee, toi myth busters oli alkuun tosi hauska (tietty rajansa kuitenkin kaikella).

Mutta nyt olen taas turvallisesti viettämässä perjantai-iltaa kämpällä netin ääressä. :) Viikonlopuksi ei ainakaan vielä ole suunnitelmia, mutta huomenna käyn River Walkilla ostamassa lisää näitä "wienereitä". Tai siis yksi mulle riittää, mutta voisin kutsua Eevan kahville tai kaakaolle. Tuollainen wiener maksaa muistaakseni 2.6pulaa, eli karkeesti euroina huikeat 29snt!!! Oikeasti! Ja on meinaan hyvää.

Tää kuulostaa ihan siltä että oisin nauttina niitä paljonkin, mutta vasta vaan yhden, ja huomenna toisen. :)

Päivä 22

Täällä ei koskaan näy pilviä taivaalla. Tajusin sen tänään ja tietenkin heti tuli ikävä pilviä. Miten tyhmää! Öisinkin on aina kirkas taivas vaan kattona ja varmaan just sen takia illat ja yöt on niin viileitä. Eikö se Suomessakin mee niin että jos taivas on kirkas niin on tulossa kylmä yö. Ainakin talvella...
Tänään me saatiin erittäin käytännöllistä tietoa takseista ja niiden käytöstä. Saatiin tämä tieto siis meidän basic instrumental skillssien opettajalta ja on varmaan ollu miltei parasta antia koko kurssin aikana. Ja kyllä, puhuimme siis takseista. Meille sillon alkuorientaatioissa kerrotiin että on olemassa kahdenlaisia takseja: pick and drop taksit (saa kättä heilauttamalla kun sellasen sattuu näkeen) joiden pitäis maksaa 3.70/matka/hlö. Me ei olla koskaan onnistuttu saamaan tällaista, mutta nyt ehkä ens kerralla osataan ilmaista asia oikein. Kun menee tällaiseen taksiin, pitää sanoa että to UB, non special. Jos ei sano tota non-specialia, taksi on aina special ja maksaa sen 20 pulaa/taksi. Sitten se 20 pulaa, tai vaihtoehtoisesti enemmän pitää maksaa yleensä cabeistä. Taxin ja cabin eroa en vielä tiedä. Ehkä se on se että taxi on se minkä saat kättä heilauttamalla, cab pitää soittaa. Mutta me on saatu numero sitten taas kuskilta joka me saatiin lennosta. Että ota nyt tästä selvää. Mutta seuraavalla kerralla kun käytän taksia, niin sanon että non-special. En kyllä silti usko että se on alle 20 pulaa... Me ollaan rikkaita valkosia, joten meillähän on varaa maksaa mitä vain.

Näin siis kaikki paikalliset ajattelee.

Toinen samaisen tunnin anti oli se, että Botswanasta ei paljon Afrikkalaisia soittimia kannata ettiä. Täältä niitä on ensinnäkin vaikea löytää ja jos niitä löytää niin niistä saa maksaa kalliisti (koska on rikas valkoinen tyyppi). Sit kun jossain vaiheessa lähdetään Zimbabween, niin siellä sitten voi laittaa ranttaliksi noiden soitinten kanssa. Täältä mä kyllä meinaan ostaa sellaset ihanat nilkkahelistimet mitä kaikissa perinteisissä tansseissa käytetään. Mutta niistäkin opettaja sanoi ettei kannata maksaa liikaa. Main Mallilla oon niitä nähny, ja niistä todellakin pyydetään liikaa mikäli on opettajaa uskominen. Ja kyllä mä sitä uskon. Main Mallilla saa helposti tingattua lähes puolet hinnasta jos on yhtään öögaa! Ja mullahan on!
Nää kuvat on siis viikonlopulta. Tässä viimeisessä on jonkun koti. Taustalla näkyy oletettavasti perheen aikaisemmin kotina käyttämä "maja" siis tuo ilman kattoa oleva ruskea pyöreä juttu. Uudemat talot on noita pieniä laatikoita. Täällä rakennetaan lähestulkoon kaikki aina yksikerroksisena, eli ei vielä osata hyödyntää maata ns. "ylöspäin" niinkuin Euroopassa. Sen takia kaikki kylät ja kaupungit on hirveen laajoja. Tuossakin kuvassa talolla tai omistajilla on aika iso piha, jossa on yksi pieni (mä arvioisin että 30neliöö) talo. Ja niitä näkyy ihan joka puolella. Mä vielä joku päivä pääsen tollasen talon sisälle ja voin sit kertoo että miten siellä on kaikki hommat järjestelty. Mä oletan että niillä ei ole talojen sisällä paljoa seiniä.

Päivä 20. Myös 18 ja 19 jatkuu

Sunnuntaiaamuna aamiaisen piti olla pöydässä kahdeksan aikaan. Saatiin me sillon kahvia, mut itse aamiainen tuli sit pikkuhiljaa ripotellen siihen puoli ysiin mennessä. Aamiainen oli erilainen kun mihin oon tottunu, mutta hyvä. Tarjolla oli leipää, jonka päälle sai laittaa munakokkelia, papumuhennosta (tai jotain sinnepäin) ja jauhelihapaistosta jossa oli vähän kasviksia joukossa. Sitten pöytään ilmestyi fatcakeja, eli munkkeja ilman sokeria. Täällä ne on suurinta herkkua, mä tosin tykkään niistä vaan kun saan dippailla niitä sokeriin, mutta kuitenkin. Sit oli vielä jotain puuron näköistä, joka oli ihan taivaallista. Jos tossa ruokalassa tarjoiltais sellasta niin voisin käydä siellä vaikka joka aamu.

No sitten viime päivityksen lopetukseen eli: Dr. Livingstone, I presume?

No ei ihan, mutta vierailimme siis Livingstonen puun alla, joka oli kertakaikkisesti massiivinen, Se näytti ihan kahtia jakautuneelta puulta, jonka molemmista haaroista kasvoi satoja uusia puita. Oli kyllä tosi näyttävä näky ja oli kiva tulla kuvatuksi tuon puun alla. Ennen puun luona vierailua kävimme katselemassa yli 2000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia jotka ilmeisesti bushmannit olivat paikalle maalailleet. Mä arvostin sitä että vanhojen maalauksien päälle ei oltu vedetty uutta maalia, mikä kuitenkin aiheutti sen että paikoitellen sai olla tosi tarkkana että missäs se ukkeli nyt oli vai oliko sitä ollenkaan. Kallio oli kaunis, ja todella oudossa paikassa koska siellä ei oikein muuta sen näköistä maastoa sitten ollutkaan.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kohti Mokolodi reserveä jossa siis olin jo kertaalleen vieraillut. Eläimiä ei tällä kertaa näkynyt niin paljoa kuin viimeksi, mutta näin mä vilahduksen muutamasta uutuudesta, eli seeprat laukkas muutamassa sekunnissa piiloon meiltä, samoin kuin padolle juomaan tuleet paviaanit. Mutta ne oli isoja ne. Muutamassa otoksessa niiden hahmot näkyy, mutta laitan kuvia sit kun on oikeesti sellasia mistä saa selvää. Ajelimme onneksi vähän eri reittejä kun viimeksi ja päivän kohokohta taisi olla lounas joka meille tarjoiltiin puiston alueella. Se oli sairaan hyvää, ja voin sanoa että sain parasta jälkkäriä ikinä! Uunissa paistettuja omenanpaloja sokeri-jauho-voi kuorrutteella ja vaniljakastiketta päälle. Se oli aivan kuin Suomessa. Ihanaa!
Eläimistä pitää vielä sen verran sanoa että mä sain taas varmaan viis kuvaa Bumbasta, mutta ne on niin perhanan nopeita, että en hyväksy yhtäkään niistä tänne blogiin. Vielä mä sellasen kuvan saan missä ne näkyy kunnolla.

Safariajelun ja lounaan jälkeen meidän piti vielä mennä uimaan jonnekin, mutta aikataulu kun taas oli vähän hukassa, jätettiin se pois ohjelmasta ja lähdettiin takas yliopistolle. Tämä sopi minulle vallan hyvin, sillä näin ehdittiin ekoihin kuororeeneihin, joihin siis mentiin kapsäkin kainalossa koska ei ehitty käydä heittämässä niitä kämpille. :)

Kuororeenit oli oudot, ihan sairaan hauskat ja väsyttävät. Väsy johtui varmasti takana olleesta reissusta, mutta mä tykkäsin siitä touhusta ihan oikeesti. Haastetta oli kun ei ollu mitään nuotteja ja kaikki biisit yhtä lyhyttä fraasia (my home is far away) lukuunottamatta laulettiin setswanaksi. Kuoron edessä kävi kaksi johtajaa, joista toinen oli aika tiukkis, mutta ihan oikeassa se oli, aika laiskaa laulu silloin oli. Mulle kaikki altot oli tosi ystävällisiä. Olin siis kahden tytön välissä, joista molemmat autteli mua niin paljon kun pystyivät, tosin mulla oli hieman ongelmia laulaa sen toisen vieressä, kun sen laulu oli koko ajan tosi pahasti matalaa. Siinä ei sit oikein tienny että laulaako sen kanssa samaa ääntä vai yrittää piipittää sitä oikeaa. Täällä siis kaikki laulaa oikeasti tosi kovaa. Johtajilla on täysi työ saada kuoro laulamaan hiljaa. Ja nyt on pakko sanoa että on aika kiva laulaa kuorossa jossa oikeasti varmasti puolet laulajista on miehiä!!! Voitteko uskoa! Ja bassot on ihan sairaan hyviä. Vetävät kyllä niin fiiliksellä että oksat pois.

Kuoron jälkeen olo oli väsynyt. Niinpä sain aikaseksi tuon lyhyen eilisen päivityksen ja menin ajoissa nukkumaan.

Tänään lenkin jälkeen jopa odotin kylmää suihkua, koska täällä alkaa oikeasti ilma lämmetä ja nopeasti. Menin siis toiveikkaana suihkuun ja kappas, ei vettä. Ei sitten yhtään. Otin siis ensimmäisen kosteuspyyhesuihkun täällä olo aikana. Ei hirveän miellyttävä kokemus, mutta menee paremman puutteessa. :)

Meillä oli taas Basic instrumental skilssiä ja kyllä se nyt niin on että mut ja Eeva on tuomittu olemaan siellä kaksin. Ne ei musta ees sais järjestää kurssia ilman kolmatta osallistujaa, mutta varmasti (valitettavasti) siinä tehdään poikkeus koska me vaihtarit ollaan siellä. :( Mä luopuisin mielellään niistä 4:stä creditistä jos mun ei tarvit käydä siellä...

Sit käväisitiin kaupoilla josta tuli sit kamala kiire takas kun seuraava luento alko kolmelta. Oli ihan hirveetä mennä sinne luennolle, koska oikeasti juoksin sinne ja tänään on ollut todella kuuma. Onneksi oli vettä mukana.

Käytiin me Eevan kanssa tutustumassa myös kirjastoon. Tavattiin siellä ensin yks ihan nuija nainen joka oli naama vääränä kun tuotiin laukkumme kirjastoon. Ne piti viedä kirjaston ulkoseinäsä olevalle luukulle josta sit sai narikkalapun sitä varten. Kun mä olin sillä luukulla, niin näin siellä sisällä lapun jossa luki: "Dear visitor, leave your bags in here before entering the library". Tämä iso kyltti oli siis siellä paikan sisällä, ei niin että sen voisi nähdä mistään kauempaa. Järkevää!

No sit takas kirjastoon ja me varmaan näytettiin niin tyhmiltä seistessämme siinä aulassa. Onneksi sitten siellä oli myös yksi kiltti vanhempi kirjastotäti joka naureskeli sille miltä me näytettiin (siis se hölmistyny homma) ja neuvo sitten mihin meidän pitäisi mennä. Se oli mukava täti se.Tässä ollaan minä ja mun kämppis Charlene Mokolodin safariajelun jälkeen. :)

Päivät 18 ja 19

Mikä viikonloppu!

Mulla on niin paljon kerrottavaa, että kerron nyt toivottavasti ees puolet ja vaikka huomenna enemmän. Olen siis haltioissani mutta silti sangen väsynyt ja haluaisin tänään myös vielä nukkumaan.

Lauantain lähdön piti tapahtua klo: 8.30. Erinäisistä syistä lähtö viivästyi vähän eli klo: 9.30 starttasi bussi tuosta Las Vegasin kulmalta. Suurin osa porukasta oli ollu juhlimassa edellisenä iltana, joten he myös nukkuivat noin parituntisen matkan ajan. Mä en nukkunu ja oon tosi tyytyväinen. Melki pari tuntia sain katsella ohi meneviä kyliä ja tulin siihen tulokseen että on mukava nähdä Botswanaa myös linja-autosta käsin. Näin paljon erilaisia taloja ja tuntu että sai edes jonkinlaista käsitystä siitä miten porukka täällä asuu ja elää. Aaseja oli kaikki tienpientareet pullollaan ja näin myös aasivankkureita. Tai siis jotain mitä suomessa vois vetää hevoset, mutta täällä ne on korvattu kolmella tai neljällä aasilla. Pääasiassa näiden vaunujen kanssa kuljetettiin puutavaraa. Siis luonnosta kerättyjä polttopuita. Teiden varsilla näkyi myös ihmisiä jotka kanto samaisia puita niputettuna päänsä päällä. Ne siis oikeesti kanniskelee tavaroita niin. Mutta sen mä periaatteessa tiesin jo aikasemmin, koska kerran yhden aamulenkin aikana yks ilmeisesti siivooja kantoi vessapaperirullasäkkiä samalla lailla.

Matkasta voisin kertoa muutakin, mutta nyt on pakko mennä eteenpäin. Kylä johon me mentiin oli nimeltään Kanye. Kaikkien tyttöjen oli pitänyt pukeutua mekkoon, koska menimme paikalliseen Kgotlaan vierailemaan ja kuulemaan kulttuurista ja perinteistä. Siellä meitä odotti kaksi vanhaa (toinen 80, mut en ois uskonu) miestä pukeutuneina perinteisiin nahka-asuihin. Me kultiin aika paljon siitä miten naimisiinmeno kylässä tapahtuu ja miten miehen vanhempien pitää lahjoa naisen vanhemmat lehmillä jotta avioliitto voidaan solmia. Tämän lisäksi kuulimme ja näimme pienen demonstraation noitatohtorin tekemisistä. Tilanne oli siis sellainen että nuori nainen ei ollut vielä löytänyt miestä, joten vanhemmat olivat huolissaan onko tytössä jotain vikaa ja tuleeko hän koskaan saamaan miestä. No, sitä sitten mentiin tohtorilta kysymään ja jossain ihmeellisen eläimen nahasta (siis eläin on kaivettu pois sieltä nahan sisältä) tehdyssä pussissa olleet luute kertoi vastauksen. Se nahkapussukka oli aika karmiva, se taitaa tossa kuvassa näkyäkin.

Saimme myös mahdollisuuden kierrellä pitkin kylää ja näin muun muassa sen miten ne paloittelee nautaa ja tekee siitä ruokaa. Oli aika outoa nähdä rakaa lihaa roikkumassa kuumassa auringonpaisteessa satojen kärpästen ympäröimänä. No, joo mä oon nähny sellasta ennenkin, mutta en niin suurissa määrin kun tuolla. Ruokahalu melkein meni hetkeksi, mutta ei siinä kauaa mennyt kun se jo palas takas. Me saatiin myös käydä muutamassa pihassa kylässä ja musta tuntuu että kaikilla täällä on kanoja. Sen lisäksi sitruunapuut pullotti sitruunoita. Teki mieli ottaa muutama, mutta en kehdannut. Me nähtiin jopa tän melkein pääjehun vaimo, joka sitten taas näytti aika vanhalta siihen mieheen verrattuna. Oletettavasti se vaimokin oli siellä 80 hujakoissa kuten mieskin, mutta nainen tosiaan näytti selkeästi vanhemmalta. Kylää kierrellessämme me törmättiin myös paikalliseen miesmarttakerhoon. Siellä ne puoliringissä istu ja söi puukon avulla lihaa naudanluusta. Melkein koko kävelyn ajan mitä kylää kierrettiin, meitä seurasi lapsilauma, joka lisääntyi joka kadunkulmasta kääntyessämme. Niille on ihmeellistä nähdä valkoihoisia, varsinkin niin suurissa määrin kun mitä meitä oli. Mutta ne on kyllä harvinaisen söpöjä.

Vierailun päätteksi kaikki miehet toivotettiin tervetulleiksi kylään ja naisille sanottiin että voi vaan valita miehen kenet haluaa naida ja jäädä sinne. :)

Vierailun jälkeen jatkoimme matkaa padolle jossa meille tarjottiin lounasta. Se oli ihan sairaan hyvää. Oli ihan kahdenlaista salaattia ja kaikkea. Koko viikonloppu oli itseasiassa täynnä erittäin hyviä ruokia, mikä tähän asti ei ole ollut niin itsestään selvää.

Ruokailun jälkeen matkasimme jonkin verran takaisin päin ja menimme suoraan pieneen kylään jossa vietimme yön. Mä olin onneksi aktiivinen ja viittasin oikeassa kohtaa, eli pääsin yöksi toiseen kahdesta perinteisestä majasta. Siellä nukku 9 tyttöä ja osa tytöistä ja kaikki pojat joutu nukkumaan pihalle pystytetyissä teltoissa. Iltaohjelmana oli paikallisten "mammojen", kuten he itseään kutsuivat, esityksiä ja tanssia. Naiset näyttivät meille paikallisia askareita, joita mekin saatiin koittaa ja sen lisäksi erilaisia tansseja ja biisejä. Siellä oli joukossa jopa yksi mitä mä oon laulanu suomessa. Hyvä Jyväskylän yliopisto! Oli mukavaa kun osas ees vähän laulaa mukana. Kaiken kaikkiaan ilta oli mukava. Me istuttiin ison nuotion ympärillä ja kasin jälkeen mentiin illalliselle. Kuten jo sanottu, koko viikonlopun ruoat olivat hyviä, niin myös tämä illallinen. Sit olikin vapaata aikaa sen jälkeen ja melkeinpä kaikki nautti nuotin lämmöstä ja parin tyypin kitaransoitosta.

Mä olin varmaan ekojen joukossa ketä meni nukkuun, mutta se oli aika hyvä päätös koska kaikkien muiden kärsiessä kylmyydestä, mä en palellu en sitten koko yönä. Majapaikassa oli ihan uskomattoman ihanat paksut huovat, jotka piti mut lämpimänä. Musta tuntuu että kaikki muut oikeasti paleli paitsi mä. Mutta kait se sitten on se suomalainen sisu mikä siinä auttaa. En tiedä.
Dr. Livingstone, I presume?

No ei, mutta siitä lisää huomenna.

Päivä 17

No niin. Tänään siis oli yksi luento ja vähän pyykkäilyä tiedossa. Molemmat tehtävät hoituivat ihan mukavasti ja onnistuimme saamaan ihan superhyvät kuivaajat pesulassa, eli vaatteet oli jopa kuivia sieltä poistuessamme.

Iltapäivän suunnitelmissa oli mennä River Walkille kauppaan ja syömään. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Nick sai meidät lähtemään Square Martiin, jonka piti olla tosi hieno mesta. No, se olikin, muttei ihan niin iso kun oletettiin. Siellä oli ehkä 6 kauppaa ja nekin tosi kalliin näkösiä. Ainoa hyvä puoli sinne menemisessä oli se, että mä oon ettiny jo 2 viikkoa vara-akkua mun kameraan ja voitteko uskoa että siellä oli Sony Center, mistä jopa löytyi tämä vara-akku. Olin tosi tyytyväinen. Tuossa vieressä on kuva talosta joka itseasiassa on Square Martin vieressä. Siinä taitaa olla pankki ja joku kahvila, mutta musta se on rakennuksena erittäin mielenkiintoinen, sillä tällasia en ole nähnyt edes Suomessa.

Matka jatkui jalan kohti Main Mallia, jossa tiedettiin olevan niitä kauppoja missä haluttiin käydä. Jalan tarkoitti tässä vaiheessa sitä, että tarvoimme kuivaa pusikkokenttää pitkin yli rautatiekiskojen ja muutaman ison tien. Teiden ylityksen on täällä aina haastavia, sillä en ole vielä nähnyt yksiäkään toimivia jalankulkijoille suunnattuja liikennevaloja. Ja autoja on paljon ja ne tunnetusti ajaa ihan miten sattuu. Eikä sitä kaikkea helpota sekään että ne ajaa eri puolella teitä kun Suomessa, eli kattelen aina väärään suuntaan tietä ylittäessäni. Täällä on ehkä oppinut ymmärtämään sen "katso ensin oikealle, sitten vasemmalle, ja vielä kerran oikealle" -systeemin. Sit vois vielä kerran katsoa vasemmalle. Main Mall:illa palloiltuamme halusimme syömään, mutta siellä taas ei ollu yhtään sellastaa ruokapaikkaa mihin ois haluttu mennä syömään. Nälkä oli kova, joten otimme taksin ja menimme River Walkille (huomaa alkuperäinen suunnitelma) Italialaiseen ravintolaan nauttimaan hyvää pastaa. Jota söin liikaa, niin kuin tähän mennessä on aina käynyt kun on käyty ulkona syömässä. Mutta se oli tosi hyvää. Muut vaihtarit olivat tällä välin LingaLongassa (myöskin River Walkilla) nauttimassa Happy Hour:ista, joten liityimme heidän seuraan. Mä join vielä ihanan latten ja sitten suuntasin kaupan kautta kotiin. Eeva jäi vielä istuskelemaan vaikka se on kipeä.

Mutta päivän anti oli hyvän ruoan lisäksi vara-akku mun kameraan. Mä oon niin tyytyväinen että löysin sen, koska huomenna ollaan tosiaan lähdössä kahden päivän ekskursiolle, ja ottais niin päähän jos kamerasta loppuis akku kesken kaiken...

Huomenna siis 8.30 lähtee (eli ehkä joskus ysin jälkeen) bussi jonnekin ja olen poissa koneen ääreltä lauantain ja sunnuntain. No, ehkä sunnuntai-iltana voin ehtiä jotain kirjoittelemaan jos hyvin käy.

Mä oon myös oppinu käyttämään takseja vähän paremmin kun mitä aikasemmin. Ennen aina kun tuli pimeä, piti taksille maksaa 30pulaa matkasta, mutta minä tunnettuna tinkaajana olen useamman kerran päässyt pimeän aikaan 20 pulalla paikasta A, paikkaan B. Alle kahdenkympin en oo vielä päässy, vaikka yritys on ollut kova. Me ollaan Eevan kanssa jopa löydetty yks taksikuski, joka on jo useamman kerran meitä kuskaillut ja taitaa jo tietää paljonko ollaan valmiita kyydistä maksamaan. Ja jos olette Afrikassa, muistakaa aina istuessanne taksiin kysyä paljonko matka maksaa. Muuten maksatte liikaa. Vielä parempi on kun menette kyytiin ja sanotte että 20 pulalla Las Vegasiin, tai vaihtoehtoisesti tietty jonnekin muualle. Mutta mä aion vielä oppia pääsemään kyytiin alle kahdellakymmenellä pulalla. Katsotaan kauanko se vie aikaa. Mutta siinä olis siis seuraava tavoite.

Päivä 16

Mun otsikointi tuo mulle niin mieleen BB:n, josta jo iltalehdessäkin uutisoidaan. Mutta antakaa anteeksi, mä kuitenkin jään paitsi koko kaudesta, niin te ehkä voitte lueskella mun Päivä 16-otsikoita. :)

Meillä oli eilen illalla ensimmäinen kuorotapaaminen. Ja voin sanoa ettei olla ollenkaan huonossa seurassa kun siellä ollaan. Niillä oli kamalasti kaikkia pyttyjä ja pystejä mitä ne on mistäkin kuorokilpailusta voittanu. Sunnuntaina on ekat reenit ja mä niin toivon että me ollaan kotiuduttu meidän viikonloppu ekskursiolta jo silloin. Kokouksessa puhuttiin rakkaudesta musiikkiin, sitoutumisesta, reenaamisen tärkeydestä (niin fyysisesti kuin psyykkisesti) jne. Mutta ne oli oikeesti aika vakavissaan ton laulamisen suhteen. Reeneissä pitää olla ajoissa jos meinaa päästä oikeeseen aikaan pois ja purkan syöminen ehdottomasti kielletty, kännykkää ei saa pitää päällä reenien aikana. Ja mä en malta ootta sitä!!! Me saadaan keikkoja varten ihan törkeän siistit perinteiset Senegalilaiset hameet ja sit pitää ostaa sellaset nahkakengät! Missä on karvoja päällä! Ihanaa! Reenit ovat siis tiistaisin ja torstaisin klo: 18-19 ja sunnuntaisin klo: 17-19.


Lupasin teille kuvia musaluokasta, joten tässä muutama. Ensimmäisenä näkymä ovelta, toinen miltei samasta kohtaa, mutta vähän eri suuntaan ja kolmannessa seison about ton pöydän kohdalla jonka vieressä on mun laukku. Luokka on siis pieni ja soittimisto vähäinen.
Tänään meillä oli taas ah niin ihanan puuduttavaa basic instrumental skillssiä. Meiltä kysyttiin että tiedettiinkö me mikä on fermaatti. Ehkä me on joskus siitä jotain kuultu. Ja vieläkään ei näy kurssilla paikallisia. :( Mutta nyt tiedetään miten tonic solfaa kirjoitetaan. Ainiin, sitten kun me oltiin Eevan kanssa ihan hukassa (jos ihan hukassa tarkoittaa sitä että lähdetään eri aikaan liikenteeseen) yhtä biisiä laulettaessa, kun biisi meni neljään ja opettaja laski kolmeen jonka jälkeen olisi pitänyt lähteä laulamaan ihan eri tempossa kuin mitä hän oli meille laskenut. Mä olin vähän hämmentynyt ja sitten opettaja selitti asian niin että kun hän on ollut koulussa niin heillä oli tiukka opettaja ja aina piti olla skarppina tai lyötiin kepillä sormille. Mitä?!? Miten tämä nyt liittyy siihen että sä lasket kolmeen kun biisi menee neljään? En tiedä, mutta meillä pitää olla siis skarpimpia lähtöjen suhteen. :)

Kaikkein parasta oli kun kirjoitettiin omat solfat taululle ja sitten piti johtaa se opettajalle ja Eevalle joka yksinään pulpetissa istui, niin opettaja meinasi lähteä laulamaan väärässä kohtaa vaikka Ingen oppien mukaan näytin valmistavan ja kaikkea. :) Mutta aplodit Eevalle, hän lähti oikeaan aikaan ja lauloi myös oikein. Hyvä me!
Aina ennen Setswanan tunteja me odotellaan opettajia ja ollaan huomattu että ihan siinä kaiteen takana on tuoreita sitruunoita... ...joihin me ei ylletä. Mutta tänään haistelin sellasen puun lehteä ja se tuoksui älyttömän voimakkaalle sitruunalle. Aika hassua.

Aloitimme myös musiikin filosofia-kurssin. Mä oon tullu siihen tulokseen että täältä saa ihan älyttömästi materiaalia alakoulun puolen musiikinopetukseen, tai vain opetukseen. Tällä luennolla kuitenkin piti olla skarppina, sillä opettaja saattoi kesken kaiken kysyä jotain ja sit oli noloa jos oli ihan pihalla. Kahden tunnin (no päästiin vähän ajoissa) aikana kerrottiin miksi ollaan tultu musiikin pariin ja sit yksi opiskelijoista luki ääneen 2 sivua netistä tulostettua materiaalia, johon opettaja välillä kommentoi. Mutta mä en oo vielä heittäny kirvestä kaivoon tän kurssin suhteen. Tänään olin vain vähän väsynyt.

Huomenna meillä on eka luento etnomusikologiaa. Toivottavasti se on hyvä. Sit sen jälkeen ois tiedossa tennistä Saksalaisen Carolinen kanssa ja sitten pyykin pesua. Se piti tehdä tänään, mutta pyykkitupa sulkee ovensa klo: 16.00 tai ehkä 16.30... Pahus.
Sitten vielä piti kirjoittaa siitä, että mä oon niin tyytyväinen että olen saanut mukavan kämppiksen, jonka seurassa tunnen oloni kotoisaksi ja jonka kanssa on mukava jutella. Charlene on tosi herttainen ja hauska. Olen siis muutamilta vaihtareilta kuullut "ei niin mukavia" kokemuksia omista kämppiksistään, niin nyt on ihan ääneen sanottava että olen tyytyväinen.

Päivä 15

Mulla ei ole paljoa kerrottavaa, mutta sitäkin tärkeämpää. Nimittäin meille saattaa olla tulossa lämmintä vettä. Kuulitte oikein: LÄM - M I N - T Ä vettä! Siis kuukauden päästä, mutta kuitenkin. Eeva oli ollu jossain kokouksessa jossa ne oli vedestä puhunu ja kuulemma lämpimän veden puute johtuu rakennustöistä joita kampuksella tehdään. Mä olin jotenkin olettanu että tänne vaan ei sitä saada. Pieni toivonkipinä siis elää. :)

Sitten, meiltä kysyttiin tänään yhdellä luennolla että ollaanko ennen kuultu tiedonhakemisesta netistä. Ei kai, mikäs se sellainen netti on. Uskomatonta...

Päivä 14

Meillä on ollu tänään taas erikoinen päivä. Aamulla jo ysiltä piti olla musaluokassa sopimassa aikataulua etnomusikologian kurssille. Ekan kerran meidän kanssa siellä oli myös paikallisia! Ihanaa. Ehdin muutaman nimenkin kysäistä ennen kuin herra Phibeon rupesi puhumaan, mutta enhän mä niitä muista. Mutta niitä paikallisia toivotaan myös kovasti basic instrumental skillsseihin, sillä ruvetaan Eevan kanssa pikkuhiljaa kyllästymään. Tavattiin siis tokaa kertaa mr. Phibeon. En oo kirjoitusasusta ihan varma, mutta toinen musiikinopettaja siis kyseessä ja ainakin näin lyhyiden ensivaikutelmien jälkeen vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Mr. Phibeon piti mua ja Eevaa alusta asti tärkeinä oppilaina (ihan en ollu kärryillä että miksi) ja sit tunnin päätteeksi päästiinkin esittelykierrokselle ympäri kasvatuslaitosta. Se oli vähän outoa ja näytti siltä ettei ne ihmiset ketä nähtiin ees välittäny siitä oisko meitä esitelty vai ei. Mutta esittäydyttiin sitten kuitenkin. Ja niin, siitä tunnista piti sanoa että sehän ei ollut mikään tunti vaan ihan vaan aika millon piti sopia etnomusikologian tunneista. Eihän siinä sitten mennyt kun tunti ja vartti. :) Ihan kamalaa. Kaikilla oli eri aikataulut joiden kanssa jahkailtiin ja kukaan ei voinu mistään kohtaa joustaa millään lailla. Tuli niin Suomi ja Jyväskylän yliopisto mieleen. Siellä vaan sitten opettaja sanoo että tunti on silloin ja piste. Se tulee ken pääsee. :) Vähän jopa tänään ikävöin sitä...

Mentiin sit puuduttavien musatuntien jälkeen etsiin kahvilaa jonka piti olla yhdessä kampuksen hienoimmista rakennuksista. Siellä se olikin, mutta kahvilasta saa siis vain pikakahvia... :) Ikävä musicaa!!! Mutta ostettiin sitten vettä ja donitsit kun oltiin molemmat lahjakkaasti unohdettu vesipullot tältä päivältä. Mun ostokset makso 6.75 pulaa ja annoin naiselle 10pulaa käteen. Hän naputteli luvut koneelle ja sitten rupesi palvelemaan Eevaa. Kysyin että missä mun vaihtorahat on niin hän vaan sanoi ettei hänellä ole vaihtorahaa. SIIS MITÄ! Ei se tarjonnu vaikka juomaa tai jotain vastineeksi siitä reilusta kolmesta pulasta vaan yksinkertaisesti ois antanu asian olla. No, onneks siihen tuli toinen asiakas, joka makso kolme pulaa jostain eli mä sit sain sen kolme pulaa takas. Ihan uskomatonta. Ei mulla oo nyt vaihtorahaa niin et saa niitä... Ok, toimisipa sama Suomessa. Sori, mulla ei nyt oo kolikoita niin et saa rahojas. Kyllä meitä Eevan kanssa nauratti kun lähettiin "kahvilasta" pois.

Meillä oli myös kaksituntinen Setswanan luento ja voin sanoa että mä taidan olla liian vanha kielten opiskeluun. Eka tunti meni ihan ok, mutta toisella en jaksanu keskittyä enää ollenkaan. Numerot on tehny niiiin vaikeiksi että oksat pois. Jos haluan sanoa ihmisille että olen 25-vuotias, se kuuluu seuraavasti: Ke na le dingwaga di le masome a mabedi le botlhano. Ja näistä kaikki tuosta le masomesta eteenpäin tarkoittaa kahtakymmentäviittä...

Se on siis yhtä pöllöä kuin se että nämä kilit tai vuohet (whatever) syö tuossa yliopiston aidan vierellä harvase päivä. Täällä on niin outoa kun kaikki eläimet vaan on missä sattuu ja ne voi olla tiellä tai sit tien sivussa... Mutta kukaan ei varmaan edes tiedä kenen ne on.

Tunneista selviydyttyämme (se todellakin vaati selviytymistaitoja) päätimme lähteä Game City Mall:ille. Varmaan suurin kauppakeskus ja sellanen turisteja eniten vetävä. Hyödyllisiä ostoksia:
Kuorimaveitsi, uimalakki (jota on pakko käyttää yliopiston altaalla, ja jonka sain tuolta alle puolella siitä hinnasta mitä siitä ois pitäny pulittaa yliopistolla), leikkuulauta ja mun uusi ihana hamonen!

Kyllä mä tiedän, moni ajattelee että mitäs hittoa, Kristiina ja hame. No, siihen löytyy selitys. Meillä kun on sitä etnomusikologiaa jossa mennään niihin kyliin, niin sinne ei sitten tytöt housuissa pääsekään, vaan tarvitsee olla pukeutunut hameeseen. Eli mulla on uusi ihana hame.

Päivä 12 jatkuu

Me oltiin ostoksilla läheisellä kauppakeskuksella ja sovittiin sit kahden muun vaihtarin kanssa että jaetaan taksi tullessamme pois. Taksi kuulosti niin hyvältä, koska tiesin että mun täytyy ostaa paljon vettä jotta sitä riittää edes muutamaksi päiväksi. No, päästiin taksiin, joka lähti liikenteeseen, sit käännyttiin takaisin koska Lawrence oli unohtanut kaktuksensa Sparin (kyllä, täällä on Spareja) tavaroiden jättötiskille. No, Lawrence sai kaktuksensa ja kun oltiin lähdössä parkkikselta taksikuski tyynesti ajoi parkkiruutua rajaavan rotwallin yli. Kuulosti ihan siltä että nyt ollaan jumissa ja pahasti. Kuski pyysi meitä nousemaan hetkeksi pois, me noustiin, hän pakitti takaisin parkkiruutuun ja eikun takas kyytiin ja matka jatkui. Se oli hulvatonta. Miten tyynesti ihminen voi tollasenkin ottaa. Kyllä se sit meidät pudottaessaan meni tarkemmin tutkimaan että tuliko autoon jälkiä, mutta täällä sillä ei tunnu olevan mitään väliä.

Yksi päivä näin kun eräs auto vain ajoi lava-auton perään. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, vauhti oli tosi hiljainen. Lava-auton kuski tuli ulos autosta, huito vihaisesti käsillään ja meni takas autoonsa. Mä en todellakaan haluais että oma auto ois täällä koska nää ei todellakaan pidä autoistaan huolta. Ajetaan missä sattuu miten sattuu ja ollaan tyytyväisiä. :)

Mutta nyt vaatteiden vaihtoa ja jalkapalloa muiden vaihtareiden kanssa!!!

Päivä 12

Musta rupee tuntumaan että nyt puolentoista viikon jälkeen täällä on ruvennu löytymään oikeanlaiset "aamutavat". Kävin taas tänään juoksemassa (se ei vieläkään tunnu mitenkään kivalle) ja pienen hetken pystyin jopa ajattelemaan että kaiketi tähän tottuu. Iltaisin ei vaan tuu lähdettyä koska täällä on niin pimee ja sit yleensä on syöny jotain just ennen kun pitäis mennä.

Mutta siis lenkki tuli tehtyä ja kävin sit mukavassa kylmässä suihkussa sen jälkeen. Siihenkin oikeasti tottuu. Ensin kastelee vaan hiukset ja pesee ne ja sit hoitoaineen vaikuttaessa yrittää saippuoida itsensä ja henkeä haukkomalla huuhdella saippuat pois. :) Miellyttävää. :P

Aamiaisrutiinikin on löytynyt. Syön aamiaiseki yleensä pari hedelmää, ehkä tomaattia, mysliä ja all bran flakeseja. Sen lisäksi kuppi tai kaksi kuumaa kaakaota. Mutta rupeaa siis tuntumaan siltä että aamiainen on kohdallaan. Ekalla viikolla se oli meinaan kaikkea muuta. Mulla ei edelleenkään oo jääkaappia, enkä tiedä tulenko sellaista edes saamaan koska vuokrausfirmalta oli ne loppu, joten syön muron ja myslin kuivana. Mutta saanpahan ainakin kuituja joita en muuten saisi varmaan mistään.

Kohta on lähdettävä kauppaan, koska tarvitsen vettä. Koitin eilen juoda hanavettä, mutta ilman jotain mehua mä en siihen pysty. Se maistuu ihan kloorille... Siis sille uimahallihajulle...

Mutta tänään oli tosi hyvä aamu.

Päivä 11

Ehkä paras tähän astisista! Syy: eläimiä, paljon eläimiä. :)

Aamulla sain viestin tsekkityttö Shaktilta. Lähettäiskö messiin Mokolodi reservelle. No, tottahan toki me lähdettiin. Ensin mentiin yhteen majoituspaikkaan jossa oli pari hullunkokoista koiraa, kanoja, kukkoja, kissa, minipossu, jotain kyyhkysen näkösiä yms. ihan vapaasti pihalla. Vähänkö oli siistiä. Sinne siis yksi meistä viidestä lähtijästä jäi sitten yöksi. Mukana olivat siis Tshekki Shakti, Jenkit Tracy ja Gretchen, sekä minä ja Eeva.

Leiripaikasta kävelimme 1.5 kilsaa pelkkää ylämäkeä luonnonpuiston respaan, jossa saimme kuulla että haluamallemme hevos-safarille ei pääse kuin maksimissaan kolme ihmistä kerralla. No, vaihdoimme hevoset helpompaan vaihtoehtoon, eli autoon. Mua harmittaa etten ottanu siitä kuvaa koska se oli niiiin siisti. Lava-auto, jonka lava on muutettu istuimiksi. Sellanen mitä on telkkarissakin. :) Sinne ois mahtunu ehkä joku 12 henkeä, mutta meitä oli onneksi vain 7. Me 5 opiskelijaa ja kaksi etelä-Afrikkalaista, ilmeisesti aviopari. Eli saatiin olla pienellä porukalla ja voin sanoa että mukavempi niin. Safari alkoi aika valjusti. Näimme todella kaukaa jotain peuran tyylistä (Antti, nyt tunnistusvisa pystyyn kuvien kanssa. :) ) taisivat olla Impaloita. Niitä sitten myöhemmin olikin ihan kaksi käsin ja joka kurvissa, eli onnistuin saamaan muutaman hyvä otoksen niistä.


Sitten näimme yksinäisen ylvään strutsin ja vähän jotain villisian näköstä, joka ei kuitenkaan ollut villisika. Mua harmittaa etten saanu niistä kuvia, koska en todellakaan tiedä mikä eläin oli kyseessä. Mutta sitten alkoi tapahtua. Hyvin kaukana näimme kaksi sarvikuonoa, siis hädintuskin näimme, koska ne oli tosi kaukana. Mutta onneks meidän kuski poikkesi radalta (mikä ei mun mielestä ollut sallittua) ja vei meidät No entrance -tielle. Ja ette ikinä arvaa. Me oltiin oikeasti alle kymmenen metrin päässä niistä sarvikuonoista. Siinä ne vaan olla möllötti ja me oltiin ihan äimän käkenä kun ne ei tehny mitään. Niitä olikin sitten kolme, ja opas kertoi ettei meillä ole hätää niin kauan kun ei suututeta "isäntää". Se oli niistä isoin ja laiskimman oloinen. Kaksi muuta jopa nousi jossain vaiheessa pystyyn ja kohahdutti meitä, mutta isäntä veti sikeitä kahden puun välissä. Mutta se oli hienoa se.

Mä en nyt ihan järjestystä muista, mutta nähtiin lisää jotain sarvieläimiä, villisikoja ja niitä toisia sikoja, bumba (ne jotka ei tiedä, kattokaa Leijonakuningas), musta mä näin myös Timonin. :)

Kuvassa on Bumba, joka oli nopea, erittäin nopea...

Sitten kaikenlaisia lintuja. Ja kirahvi. Se oli tosi tumma, kaunis kuin mikä. Tummuus kuulemma tulee iän myötä, joten uskon että tämä yksilö oli jo jonkin aikaa maailmaa katsellut. En oo koskaan nähny niin tummaa kirahvia. Nämä kaikki ennalta mainitut olivat siis vapaina, mutta niillä oli myös gepardeja. Mun piti itseasiassa tarkistaa gepardin ja leopardin ero, mutta jos gepardi on se Tarzanin kaveri niin just sitä tarkoitan. Eli niitä. Olipas tuossakin lause. :) Ja sitte pari hyeenaa. Hyeenat oli ihan sairaan isoja. Niistä en saanu kunnon kuvaa, mutta mä olin aina luullut että ne on paljon pienempiä. Väärässä olin.

Kierros kesti pari tuntia ja se aika meni kuin siivillä. Luonto, niin kuivaa kuin se olikin, oli tosi kaunis ja joka kurvissa sitä vaan odotti että mitä näkee seuraavaksi. Leijonia ja norsuja niillä ei siellä ollut, mutta niitä on muilla luonnonpuistoalueilla, eli niistä tulee kuvia myöhemmin.

Kierroksen jälkeen otettiin taksi takaisin yliopistolle, käytiin nopeasti vaihtamassa vaatteet ja suunnattiin Norjalaisten Diegon ja Ingridin luo. Ne on aviopari, joka haki tänne yhdessä ja kun eivät asuntoloissa saaneet asua yhdessä, vuokrasivat ihan järjettömän ison kämpän yliopiston läheltä. Me oltiin oikeastaan aika myöhässä, koska ne tarjos porukalle ruokaa jo neljän maissa, mutta me mentiin sinne kuuden jälkeen. Syötiin sitten vähän jämiä ja vietiin jotain uutta tilalle. Istuskeltiin ehkä kolmisen tuntia ja tultiin takas yliopistolle. Mutta oli tosi hauskaa. Siellä oli ehkä joku 15 henkee ja kaikille oli istumapaikat. Oli juomista ja naposteltavaa. Sellaisia iltoja mä kaipaankin. Mä en vaan ymmärrä miten niillä oli ollu varaa tarjota ruokaa niin monelle tyypille. Kaikki tietty varmaan yritti tuoda jotain mukanaan, kuten Anahi oli tuonut 3l jäätelöä (ihanaa!!!), mutta silti. Ingrid sen ruoan oli tehny.

Mutta oli siis ihan huikea päivä. Eevan kanssa puhuttiin että se hevosratsastus täytyy vielä käydä kokeilemassa, mutta vasta ehkä parin kolmen kuukauden päästä, jos vaikka luonto ois vähän erilainen tai jotain. Mutta eläimiä. Paljon eläimiä. Mä varmaan nään unia eläimistä ensi yönä. Ja Villestä tietty. :)






Tarkkasilmäiset: About kuvan keskellä oleva musta piste on se kirahvi (tai sen takamus lähinnä) mikä me nähtiin. Se näkyy tässä vähän huonosti, mutta näkyy kuitenkin.