Kyl on haikiaa...

Nonni... Kyllähän se ois pitäny arvata. Suru tuli puseroon kun kaksi tärkeää naista mun elämästä istahti bussiin ja aloitti kotimatkan kohti Suomea. Ei mun kurssikaverit ollu kaukana kun sanoivat että sullahan on sitten kuin kaksi äitiä kuullessaan että äiti ja Liisa on kaksoset. :)

Mulla on jääny paljon asioita päivittelemättä, mutta nyt ei todellakaan tunnu siltä että tekin mieli kamalasti tänne kirjoitella. :( Koitetaan nyt silti.

Ekana mun pitää kertoa siitä, mitä opin kun koitin mennä ylipiston sääntöjen mukaan ollessani poissa tunneilta. Mä olin jo kauan ennen kun äiti ja Liisa ees saapu Botswanaan kertonut opettajille että meinaan olla pois ja reissata. Paria päivää ennen vieraiden saapumista siitä sitten pitikin tehdä joku paperi, jonka Dr. Phibionin piti allekirjoituttaa "head of departmentin" luona. No, se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista kun mä kuvittelin. Mun piti maanantaiaamuna 8.30 mennä neuvottelemaan tästä asiasta laitoksenjohtajan kanssa ja mä oletin että se on vaan muodollisuus, koska Phibion sano että mun pitää vaan vakuuttaa että hoidan rästihommat vaikka oon poissa. No, ei se sitten kuitenkaan ollut ihan niin läpihuutohomma kun mä kuvittelin. Maanantaiaamuna mä istuin PUOLITOISTA TUNTIA laitoksenjohtaja luona kuunnellen miten joku vaihtari vuonna käpy on kadonnut kun se ajoi yksin vuokratulla autolla johonkin hornan tuuttiin. "Vastuuasiat ovat vaikeita ja mitä jos jotain tapahtuu, kuka on vastuussa. Jos me myönnämme "loman" olemme vastuussa (miten niin?!?) ja sitten Botswanan valtio on ongelmissa". Juu... "Meidän pitää toimia niin että, saamme ensin luvan sinun yliopistoltasi ja sitten katotaan asiaa eteenpäin". Mä tiesin että Suomessa on nyt loma, joten eihän siellä oo opettajat paikalla. Mä sitten jouduin soittamaan Suomeen Peksille, joka ihmetteli yliopiston käytäntöä vähintään yhtä paljon kun mä. No, lupa tuli ja kun laitoksenjohtajakin sai Peksin kanssa puhua, ajattelin että kaikki on hyvin. Mutta ei... Kun puhelu päätty, laitoksenjohtaja sanoi: "mä en kyllä yhtään tykkää tästä että Jyväskylän yliopisto koittaa tällä tavoin hallita Botswanan yliopistoa". SIIS MITÄ??? Ite se halus suostumuksen Jyväskylästä, ja sitten kun sen sai, syytellään Jyväskylän yliopistoa Botswanan yliopiston hallinnasta... Voi Vi**u suoraan sanottuna. Teki mieli haistattaa koko organisaatiolle pitkät norsunpas**t (yllä), mutta päätin vielä antaa niille mahdollisuuden... Mä olin jo tossa vaiheessa repiny harmaita hiuksia päästäni ja yritin sitten ehottaa että mitä jos unohettais koko lappu, koska se nyt tuntuu olevan koko ongelman ydin. No se ei käy, "koska jos oot vaan poissa, sulle ei anneta merkintöjä kursseista ja sitä sä et varmaan tässä vaiheessa semesteriä halua". No ehkä en... No, lupa siis Suomesta oli ok. Seuraavaksi johtaja kaivoi esiin Botswanan yliopiston sääntökirjan, joka oli ehkä noin 2cm paksu A4:sta koostuva kirjanen. Sieltä se koitti kaikkia pykäliä lukien ettiä syytä miks mulle ei sais myöntää lomaa. Sitten: "This might be a problem; students are SUPPOSED to attend all their classes". Mä rupesin olemaan niin kiukkunen että meinasin vaan painella ulos siitä huoneesta, mutta maltoin mieleni. Tottakai opiskelijoiden on tarkoitus osallistua kaikille tunneille, mutta mä oon ollu näitä poissaoloja ennen poissa yhdeltä, YHDELTÄ tunnilta! Tiedän monia vaihtareita ja varsinkin paikallisia, jotka ovat tunneilla silloin tällöin, enkä oo kuullu että kelläkään ois poissaolot aiheuttanu näin paljon ongelmia kun mun tuleva poissaolo näytti aiheuttavan. No, lopuksi kuitenkin niillä oli pakko allekirjoittaa se paperi, koska ei löytyny sääntökirjasta kohtaa joka sen ois estäny. Vaikka johtaja selkeästi teki kaikkensa sellaisen kohdan löytääkseen. Lopuksi hän vielä sanoi: "I hope you have a good holiday, but I want you to know that I'm not at all happy about this situation". Mä pyysin anteeksi kaikkea ja painelin ulos huoneesta allekirjoitettu paperi kourassani. Olin niin vihainen etten oo kertaakaan täällä olo aikana ollu, mutta onneks pääsin siitä sit suoraan mun ihanien vieraiden luo, mikä helpotti oloa kummasti.

Mitä tästä opimme: Jos olet poissa, ole poissa, älä sano siitä kellekään ja huolehdi asiasta kun olet palannut takaisin. Muistakaa tämä!!!

Mutta palatkaamme vieraisiin ja Botswanan tutkimiseen. Tiistaina meillä oli suunnitelmissa viettää rauhallinen päivä kierrellen African ja Main Malleilla tehden vähän ostoksia. Muistin kuitenkin erään paikan josta toinen vaihtari oli mulle aika päiviä sitten kertonut. Se oli joku tea garden, en siis tarkkaan tiennyt mitä siellä oli, mutta päätettiin koittaa päästä sinne ennen ostoksille menoa. Aamu alkoi aikaisin kun äiti ja Liisa toi pyykkinsä mulle pestäväksi ja siinähän ne puhdistui samalla kun omatkin. Sinä aikana naiset istu netissä, eikä se pyykkäysaika sitten ihan riittänyt, vaan koneella istuskeltiin noin 4 tuntia!!! Siinä väännettiin yhtä jos toistakin viestiä ja moneen otteeseen kuvilla ja ilman. Mulla ihan vain vähän meinas hermotkin mennä kun naiset sohlas niiden kuvien kanssa. :)

No sitten siihen taksin ottamiseen. Koskaan aikaisemmin ei ole ollu niin vaikeaa saada taksia kuin tuolloin. Kukaan ei tuntunut tietävän missä paikka on, mutta onneksi lopulta ensin toinen taksi heitti meidät (ilmaiseksi) vähän matkan päähän josta hypättiin toiseen taksiin joka tiesi paikan. Sanitas tea garden oli puutarhamyymälä, josta sai kasveja, koriste-esineitä, puutarhavälineitä ja oikeastaan ihan kaikkea puutarhaan liittyvää. Ihastelimme kukkia jonkin aikaa ja sitten päätettiin mennä paikassa olleeseen ravintolaan nauttimaan oluet. Päädyimme myös syömään ja hyvä niin, koska ruoka oli todella maukasta. Ehkä eniten kotiruoan tapaista, ei öljyssä lilluvaa. :) Se on siis harvinaista täällä.Matka jatkui kohti Main Mallia (African Mall jäi väliin ajanpuutteen vuoksi). Siellä teimme tuliaisostoksia ja kävimme myös paikallisessa "bottle storessa". Täällä ei siis edes kaljaa myydä ruokakaupoissa, vaan kaikki alkoholipitoiset juomat on ostettava erillisistä pullokaupoista.

Illalla ei tehty mitään, koska edellisen päivän matkustaminen vielä vähän painoi ja seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen lähtö kohti Game Cityä ja Kgale Hilliä.

Mun siis piti olla jo viime kerrasta oppinu se, että missä menee "turistireitti" Kgale Hillille. Alku olikin helppoa kuin heinänteko, mutta polun jakautuessa selkeästi kahtia, valitsimme (minä siis valitsin) sen reitin joka näytti menevän kukkulalle suoremmin. Ja menihän se. Siellä sitten parhaimmassa tapauksessa äiti veti ja mä työnsin Liisaa, jotta saatiin se ylös kalliolohkareiden päälle. Reitti oli aikas haastava...Onneksi kuitenkin uurastus palkittiin ja maisemat kukkulan päällä oli taas kerran päätä huimaavat. Siellä sitten nautittiin vähän evästä ja ihailtiin maisemia. Paluumatkalla löyty jopa ilmeisesti se oikea turistireitti jota meidän oli tarkoitus kiivetä ylöskin. :) Patikoinnin jälkeen teimme vielä vähän ostoksia Game Cityssä ja sitten otimme combit kotiin. Illalla tietty menimme Lingaan naisteniltaan ja beef shnitzel (tai jotain sinnepäin) oli hyvää.

Ja koettiin muuten ekaa kertaa oikein kunnon sadekin. Me kerittiin just Lingaan pois sateen alta kun taivas ihan suoraan sanottuna repes. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Hetken päästä se taukosi ja kun otimme taksin Lodgelle, alkoi sade uudelleen samalla voimalla ja vaikka meillä ei ollu kun ehkä 15 metrin matka juosta taksilta sateensuojaan, oltiin ihan märkiä kun päästiin sisälle.

Mäkin sit murruin ja suostuin viettämään loput yöt äitin ja Liisan luona Lodgella. Mä en halunnu tehdä sitä siksi, että siellä on ilmastointi. Las Vegasilla yllättäen ei. Voin kuvitella mitä tuskaa on meinaan mennä kolmen ihanan vilpoisan yön jälkeen nukkumaan johkin 30 asteeseen... Mutta sen näkee hyvinkin pian.Torstaille meillä ei oikein ollu suunnitelmia, mutta lukiessani botswana opasta bongasin paikan nimeltä Gabane. Siellä piti olla Pelegano Village Industries, jossa oli kuulemma paljon käsityöpajoja ja muutamia myymälöitä josta sai ostaa paikallisia tuotteita. Aamulla siis combi stationille, sieltä toisen combin metsästys ja matka Gabaneen oli alkanut. Gabanessa jäimme pois päätepysäkillä, joka oli ilmeisesti paikallinen combiasema. Siinä oli paljon combeja, vendereitä jonkin verran ja baari ihan vieressä. Onneksi huomasin Village industriesin kyltin tien vierellä, niin osasimme jopa ilman opastusta lähteä tallustelemaan oikeaan suuntaan. Gabane oli tosi kaunis pikku kylä. Kaikki asukkaat ketä nähtiin oli tosi ystävällisiä ja halus selkeästi tervehtiä meitä. Oletettavasti kylässä ei paljoa valkoisia liiku, sen verran meihin huomiota kiinnitettiin. Epäusko meinas tulla kun tielle oli kasattu varmaan kuus lavallista hiekkaa ja tuntu että tie loppu kuin seinään. Kyllä siitä sitten oli kiertotie tehty ohi, mutta jouduimme kysymään neuvoa paikallisilta että ollaanko ees oikealla suunnalla. Oltiin me, Village industries oli ihan nurkan takana. Paikka näytti siltä, että aikanaan se ois voinu ollakin ihan hieno ja eloisa. Nyt se vaikutti hieman hiljaiselta, vaikka muutaman oven takaa kuuluikin pauketta ja koneiden ääniä. Emme oikein tienneet miten paikassa pitäisi toimia ja oliko sinne meneminen ilmaista, joten menimme erääseen toimistoon kysymään neuvoa. Jos mä oikein ymmärsin, alueella oli nykyään paljon toimistoja, ja myös näitä pajoja jossa tehdään savitöitä, käsitöitä, patoja ja lasitöitä. Siellä sai kulkea kuten halus ja kuvia sai ottaa mistä halusi. Meitä kiinnosti eniten tietenkin myymälät ja ensimmäisenä löysimmekin aivan ihanan "pottery":n (savikauppa) jossa oli todella kauniita saviastioita myytävänä. Mä oisin voinu ostaa sieltä vaikka mitä, mutta aina pitää olla kilot mielessä matkatavaroiden suhteen. Kyllä sieltä muutama kippo käteen jäi, mutta paljon muutakin ois löytyny. Samassa paikassa oli myös paja jossa näitä kippoja tehtiin. Siellä nainen dreijaili uunipataa ja toinen muokkasi niihin korvia. Todella kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Kaksi muuta kauppaa oli siinä ihan vieressä, toisessa oli lasituotteita ja toisessa ilmeisesti jonkun paikallisen tekemiä käsitöitä. Lasikaupassa olis ollu komeet oluttuopit, mutta en sitten viittiny ostaa kun kippoja ja kappoja on kaikilla jos minkämoisia.

Kävimme vielä katsomassa perinteisiä kolmijalkapatoja, joita he nykyään tekevät teräksen sijaan alumiinista. Ovat tällöin kevyempiä ja lämpöarvoltaan kuulemma parempia. Mene ja tiedä. Päätimme jatkaa matkaa ja kävelimme takaisin comiasemalle. Pettymys oli kova kun Liisa tajusi että paikallinen kuppila ei ollutkaan vielä auki. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Paikalliset tiesivät kertoa, että vähän matkan päässä on toinen paikka joka on jo auki. Varmaan miettivät että kyllä siinä on kanssa kolme valkoista naista kun tähän aikaan on olut mielessä (kello oli 12). Tarvoimme siis botlle storeen ja nautimme oluet istuen kaupan terassilla. Sitten combilla takas Gabsin ja suoraan Riverille, jossa piti tehdä vähän ostoksia ja mennä syömään. Kävimme syömässä Primi Piatti:ssa, joka taisi olla äitille pieni pettymys. Annos oli siis ihan normaali, mutta ei tarpeeksi suuri äipälle... Ostettiin me sitten vielä Sparista iltaa varten komiat kakkupalat jotka nautittiin Lape Lodgella. Hyvää oli. :)Perjantaina meillä ei ollu oikeestaan mitään kiirettä, koska musakurssin reissuunlähtöä oli siirretty kasista puoli yhteentoista. Sesungilaiset on ilmeisen kiireisiä, koska eivät ennen yhtä kerenneet olla paikalla. Aamulla nautittiin aamiainen ja sit naiset pääs taas mun koneelle viimeistä kertaa. Dr. Phibion oli varannu meille oikein ison bussin (22paikkasen) mukaan, koska meillä oli vieraita matkalla. Olin siis pyytänyt jo aikasemmin lupaa että äiti ja Liisa saisivat tulla reissuun mukaan. Kylä johon menimme oli siis Sesung. Se on ehkä reilun sadan kilsan päässä ja tosi idyllisen näköinen pieni kylä. Sielä me saatiin katsella Setapa-musiikkia, joka oli ihan mielenkiintoista. Eniten mä tykkäsin kuitenkin itse kylästä, koska se oli musta kaunein mitä mä oon täällä nähny. Siellä se sitten päivä vierähtikin, koska paluumatkalla Phibion halus välttämättä bussin kiertävän Lobatsen kautta, josta lähtee ilmeisesti suurin osa Botswanasta ulkomaille menevästä naudanlihasta. Me siis vaan ajettiin sen kylän läpi, mutta sellasta se täällä on. :)Lape lodgella me oltiin joskus puol 9 aikaan ja sitten alkoikin armoton pakkaaminen. Ihan mukavasti saatiin kamat sopimaan, vaikka Liisan laukku pitikin 2 kertaa!!! purkaa koska lentosukat oli hukassa. Toinen purku tapahtui jo illalla ja toinen hitto vie aamulla kun toiset koittaa nukkua. :P Mutta annettakoon se anteeksi.

Taksi tuli ajoissa ja Main Mallin Shellillä sit hengailtiin hetki ennen kun naiset istahti bussiin ja aloittivat kotimatkan. Mun puolesta ne ois voinu olla täällä vielä vaikka viikon, tai kaksi...

Maun ja Old Bridge Backpackers

Kyllä oli mukavaa eilen palata takaisin Gabsiin. Harmi vaan että palaaminen tarkoitti myös sitä, että aamulla oli niin kuuma että heräsin sitten ennen kuutta enkä saa enää nukutuksi. Teltassa oli se hyvä puoli, että ei ollut aamuisin näin kuuma.

Sain tosiaan viikko sitten vieraita. Äiti ja Liisa tulivat katselemaan Afrikan elämää ja mä oon koittanu kaikkea mukavaa ja erilaista niille näyttää. Maanantai ja tiistai jouduttiin palloilemaan yliopistolla ja Riverillä, mutta keskiviikkona mentiin ensin shoppailemaan stationille ja sen jälkeen katselemaan eläimiä Mokolodiin. Mä olin tyytyväinen eläinsaldoon, sillä nähtiin oikeastaan kaikki se mitä sillä paikalla oli annettavaa ja vihdoin näimme seeprojakin niin läheltä että niitä pystyi kuvaamaan. Äiti siellä innostui sarvikuonoista niin että rupesi kiipeilemään auton sivua pitkin saadakseen niistä hyvän kuvan. Ja aina ennen ajoon lähtöä opas sanoo että autosta ei saa poistua eikä sen ulkopuolelle saa mennä. :) Ja opas siis joutui sanomaan että sinne ei saa kiipeille. Siihen äiti tokas että mä otan vaan yhden kuvan...

Keskiviikkoiltana menimme Lingaan perinteikkääseen naisteniltaan. Ruoka oli taas kerran tosi hyvää ja pitihän siellä sitten drinkitkin juoda koska ne on täällä niin halpoja. Äiti ja Liisa otti (mä siis niille tilasin) Kalahari Sky:t ja mä koitin mansikka daiquiria. Se oli tosi hyvää!

Mä olin jo keskiviikko aamuna tuonu kamani äitin ja Liisan Lodgelle, koska torstaiaamuna meillä oli aikainen lähtö kohti Maunia. Bussi starttasi aamulla kuudelta ja taksi haki meidät aamulla 5.15. Matka Maunille kesti 10 tuntia, mutta mä oon edelleen sitä mieltä että bussimatkustaminen on kivaa koska siinä näkee niin paljon ympäristöä ja maisemat vaihtuu koko ajan. Me nähtiin matkalla vaikka kuinka monta pyörremyrskyä. Ei ne mitään valtavia ollu, mutta kuitenkin sellasia että selkeästi näki mitä tuuli kuljetti mukanaan. Ja niitä oli siellä aroalueella todella paljon. Kuva näyttää paljon paremmalta isompana, eli suurentakaa niin näette paremmin. Tossa kuvassa on itseasiassa kaksi pyörremyrskyä yhtä aikaa. Toi isompi ja siitä jonkin verran vasemmalle pienempi.

Maunille saavuimme neljän kieppeillä iltapäivällä. Ensin menimme Spariin hakemaan ruokatarvikkeita tulevalle matkalle ja sitten nautimme jäätelöt kaupan parkkipaikalla. Siihen sattu sitten tulemaan myös yksi valkoinen nainen tyttärensä kanssa ja kyseli että mistäs me ollaan ja mitä ollaan tekemässä. Hän oli Zimbabwessa syntynyt ja asunut Zimbabwessa ja Atelä-Afrikassa kunnes vuosi sitten oli muuttanut perheensä kanssa Maunille. Ja ilmeisesti jos vaan voivat, sinne haluaisivat jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta täällä toi oleskelu vaatii melkoisia paperisotia. Hän oli myös niin ystävällinen, että tarjosi meille kyydin (mies ajoi) perheensä autolla meidän majapaikkaan. Olimme ikionnellisia, ja mä juttelin melki koko matkan perheen kahden lapsen kanssa. Ne kerto mitä kaikkia villieläimiä ja käärmeitä ne on täällä nähny ja teidän ois pitäny nähdä Liisan ilmeet. :)
Old Bridge Backpackers oli kaunis paikka. Se sijaitsi ihan suistoalueen vieressä ja meidän "walk in tent" oli mukavan iso ja sopivan avoin jotta tuuli pääsi teltan sisään. Melkein ensimmäisenä menimme nauttimaan kylmät oluet, koska päivä oli kuuma. Jos Gabsissa on kuuma, niin Maunilla on aina vielä vähän kuumempi ja siellä on myös kosteaa, eli toisin sanoen hikistä...






Mun mielestä kaiki tuossa paikassa oli kaunista. Siellä oli paljon kasveja ja esim. suihkutkin oli kuin oisit ollu jossain tropiikin keskellä kasvien ympäröimänä. Kaikki rakennukset (suihkut ja vessat) oli vuorattu vesikaislalla jota ne käyttää ilmeisen paljon rakentamiseen ja varattu-merkiksi ovelle (ei siis ovea) laitettiin naru poikittain. :) Mä tykkäsin paikasta todella paljon.

Siellä meille sanottiin että heidän vesi tulee kaupungin verkosta, eli se on juotavaa. Tätä me tietenkin uskottiin, koska miksi meidän pitäisi epäillä jotain mitä paikan työntekijät meille sanoo. Me sitten perjantaiaamuna ennen mokoro-reissulle lähtöä täytettiin kaikki pullot mitä meillä oli (saarella ei siis saanut vettä muuta kun joesta) ja survottiin ne laukkuihimme. Joimme tuota vettä myös illalla ja aamulla. Äiti sitten kävi vielä yhden viimeisen pullon täyttämässä jolloin joku mies sille sano että et kai sä tota vettä juo. Kukaan ei sitten viittinyt meille sanoa että paikka oli katkaistu vedenjakelusta ja vesi tulee suoraan vieressa virtaavasta joesta. Ja siinä kohtaa se vesi ei todellakaan ole puhdasta. Liisa meinas hermoromahduksen saada kun kuuli mitä vettä ollaan juotu. Siinä se pohti että riittääkö turistiripuli vai saatiinko salmonellaa ja kolibakteereja... Tais Liisan päivä kulua näitä juttuja pohtiessa.

No, kaadoimme sitten kaikki vedet pois ja ostimme vähän vettä paikan ravintolasta. Me tiedettiin ettei se vesi riitä meille alkuunkaan, mutta päätimme keittää ja juoda joen vettä, koska me kuultiin että siellä mihin me mokoroilla mennään, vesi on jo todella puhdasta.

Reissu siis alkoi vähän pelottavissa tunnelmissa (ainakin Liisan osalta) mutta mä nautin moottorivenekyydistä mokoro-stationille. Sinne ajeltiin noin tunti ja mokoro-station oli näkemisen arvoinen. Siellä oli kymmenittäin mokoro-veneitä ja oppaita ja valkoisia jotka koitti kaikki selvittää että mihin veneeseen pitää mennä ja kenen. Meidän opas onneksi löysi meidät hyvinkin pian ja oltiin varmaan ensimmäisten joukossa ketkä pääsi lähtemään sekasorrosta eteenpäin. Mokoro on siis perinteinen puusta veistetty kapea kanoottimainen vene. Niihin sai laittaa yllättävän paljon painoa ja silti ne oli suht vakaita. Välillä kyllä vesi kävi lähellä veneen laitoja, mutta ainakin äitin ja Liisan "Timen" -kuski oli paatin kanssa erittäin taitava. Matkaa mokorolla taitettiin ehkä puolisentoista tuntia ja se oli ihanaa. Oli aika hiljaista, vesi virtasi vierellä ja kaislat ympäröi jokaista reittiä. Äiti ja Liisa tais nähdä norsun ahterinkin matkan aikana. :)

Mä oletan että jokaisella oppaalla on saarella ns. "oma ranta" jota he käyttävät aina kun tuovat turisteja reissuille. Meidän ranta oli ihan miellyttävä. Norsunsontaa oli joka paikassa, mutta muuten paikka oli kaunis. Timen kävi meille kaivamassa "vessan" (äiti tais hetken luulla että siellä oikeesti on joku vessa), eli kolon maahan johon tehtiin tarpeet ja sit heitettiin aina vähän hiekkaa päälle. Me alotettiin heti myös veden keittäminen, sillä äitin kanssa uhrauduttiin meidän heikkohermoisen Liisan edessä ja luvattiin että Liisa saa juoda kaikki ostovedet ja mä ja äiti juodaan keitettyä jokivettä. Jokivesi maistui vähän jokiselle, mutta ihan juotavaa se oli.

Alkuun tuntu että se meidän opas teki kaiken meille (haki veden, teki tulen). Se varmaan oletti että kolme naista ei osaa tehdä mitään kunnes äitin kanssa pykättiin muutamassa minuutissa teltta pystyyn. Liisa toimi statistina. Jo ekan päivän aikana me ymmärrettiin että saarella meillä on paljon aikaa. Onneksi oltiin otettu kirjat ja sudokuvihko mukaan, niin oli jotain tekemistäkin pelkän istumisen sijaan.

Ruokien tekeminen oli mukavaa, paitsi että mä olin unohtanu että meidä oli tarkoitus jakaa ruoat meidän oppaiden kanssa. Se ei siis ole pakko, mutta kohteliasta. Enhän mä sitä vielä kaupassa muistanut, niin tultiin sit siihen tulokseen että saataa olla tiukat kolme päivää tulossa. :) Ekana päivänä ruokaa oli ehkä vähän niukasti, mutta sit paikattiin ruoanpuutetta hedelmillä joita meillä oli paljon mukana.

Ekana päivänä teimme myös lyhyen (puoltoista tuntia) kävelyn tällä meidän "kotisaarella". Luontoa oli kiva nähdä, mutta siihen se sitten jäikin. Ei siellä paljoa eläimiä näkynyt. Kävelyn jälkeen hyvin pian laski pimeys (n. seittemän kieppeillä) ja silloin me painuttiin myös telttaan, koska saarella oli paljon moskiitoja. Oli siis pitkä yö tiedossa, vaikka aamulla olikin aikainen herätys pidemmälle kävelylle. Yö tuli nukuttua vähän huonosti. Alunen oli kova ja yöllä tuli puuskittaisia todella voimakkaita tuulia pitkän aikaa. Jopa mä heräsin niihin ja Liisa pelkäs että meidän teltta lähtee lentoon...

No, aamulla sitten noustiin ajoissa, syötiin puurot ja lähdettiin mokoroilla isommalle saarelle pidemmälle neljän tunnin kävelylle. Edelleen, näimme kaunista luontoa, mutta eläimistä ei ollut tietoakaan. Opas sitten kävelyn päätteeksi kertoi että nyt on vähän huono aika nähdä eläimiä, koska alueella on ollut aika paljon vettä, niin eläimet on menny kauemmas tuolta alueelta. Tosi kiva...

Reissun ehkä parasta antia oli se, että meidän opas kertoi meille että hällä on hieno uimapaikka ihan meidän leiripaikan lähellä. Me vähän sitä epäiltiin, mutta onneksi sitten mentiin katsomaan paikkaa ja se oli oikeesti aika hieno. Alkuun oli vähän mutaa rannassa, mutta muutaman metrin jälkeen pohja oli kovaa hiekkaa ja vesi kirkasta kuten joka puolella tätä jokea. Siellä oli kertakaikkisen ihanaa lillua, sillä sekä edellinen että tämä päivä oli kuumia. Me uiskelleltiin siellä varmaan puoli tuntia ellei kauemminkin. Uikkareita ei tietenkään mukana ollut ja olikin hauskaa kun mä jouduin sanomaan meidän oppaalle että me osataan kyllä ihan ite tulla takas teltalle, että tarvittais vähän yksityisyyttä... Sit se onneks lähti ja jätti meidät keskenään uimaan. :)Tuona päivänä kävimme uimassa kaksi kertaa, sillä ei meillä ollut muutakaan tekemistä ja vesi oli mukavan vilpoisaa. Se oli siis varmaan 24 asteista, mutta ilman lämpötila oli sitä vielä huomattavasti korkeampi, niin se tuntu mukavan vilpoiselta.

Illalla meidät vietiin vielä katsomaan mokoroilla auringonlaskua. Sitä ei ihan täysin nähty, sillä aurinko painui pilvien taa ennemmin kun se kerkesi laskea, mutta me nähtiin miten paikalliset kalastaa verkoilla. Verkko oli todella risainen (en ihmettele siinä kaislikkoviidakossa) ja ne kalat mitä me siinä nähtiin oli aikas ällön näköisiä. Vaikka nää käy kokemassa verkot kahdesti päivässä, oli kalat ehtiny jo mennä ihan harmaiksi. Suomessa ei koskaan syötäisi sellaista kalaa... Mutta täällä asiat on vähän toisin. Tyytyväisinä miehet otti kalat talteen ja keitteli itelleen kalaa illalla. Nam...

Meidän opas kertoi että sunnuntaina meillä on kaksi vaihtoehtoa lähteä saarelta. Joko aamulla, tai sitten iltapäivällä. Mitään kävelyjä ei enää ollut tiedossa, joten päätimme ottaa aamuvaihtoehdon, koska meidän piti vielä jotenkin järkkäillä reissun maksaminenkin koska meidän Visa-kortit ei toiminu majapaikassa. Aamulla siis ajoissa pakattiin kamat ja syötiin puurot loppuun. Meillä oli tarkoitus käydä aamu-uinnillakin, mutta se sitten jäi väliin yön vilpoisuuden takia. Oltiin liian mukavuudenhaluisia. Mokoroilla palattiin siis "asemalle" ja siellä sit venailtiin joku vajaa tunti jatkoyhteyttä takas Old Bridgeen. Veneajelu oli miellyttävä. Varsinkin kun Liisa sai käteensä koko reissun ajan himoitsemansa kylmän oluen. Ja alun peloista huolimatta kukaan ei ripuloinut eikä saanut mitään muitakaan oireita. Voisi siis sanoa että onnistunut reissu takana. Mun täytyy sanoa että kun sitten päästiin vihdoin takas Old Bridgeen (tehtiin veneajelu miltei kahdesti, koska meidän kuski unohti puolet porukasta asemalle...) ja äitin kanssa otettiin taksi Maunille hakeaksemme rahaa ja ruokaa seuraavalle päivälle, oli normaalin veden saaminen ihanaa. Kyllä sitä jokivetttä joi, mutta ei se hyvää ollu.

Päivä chillailtiin siis Old Bridgellä ja syötiin vähän pihviä ja nautittiin pari olutta. Nukuttiin me Liisan kanssa sitten kevyet kolmen tunnin päikytkin, mutta onneks saatiin silti illalla unta. Aamulla taksi haki meidät viideltä ja bussi lähti 5.30 takas Gaboroneen. Bussimatka oli kuuma. Takas Gabsissa oltiin joskus puol 4 ja sit käytiin ostamassa vähän ruokaa ja mentiin takaisin Lape Lodgeen. Illallista menimme nauttimaan Lingaan, jossa on maanantaisin ribs-night. Siellä saa ihan jäätävävän ribs-annoksen 58pulalla ja kerrankin äitikin sai "sopivasti" ruokaa. Mä olin ihan ähky ja Liisakin vissiin erittäin täysi...

Pohjois-Botswana here I come!

Mä en ole paljoa kerinnyt kirjoitella kokeiden ja äipän ja Liisan vierailun takia. Kokeet on menny ihan ok, ja se että tänne tuli joku Suomesta on ihan uskomatonta. Teillä olis pitäny nähdä hymy yhden tyttösen kasvoilla kun se ensimmäiseksi kaivoi äipän laukusta ruispaloja ja kuiviltaan söi kevyesti kolme paria ruisleipää. :)

Huomenna me otetaan aamulla bussi Maunille, ja torstaina lähdetään kolmen päivän mokoro-retkelle. Mä ainakin odotan sitä kun kuuta nousevaa vaikka Liisa taitaa pelätä kaikkea mikä likkuu ja vähän sellasta mikä ei edes liiku. Moskiitoverkot ois kuulemma pitäny hankkia (Botswana oppaassa lukee että sellanen tarttis olla sadekauden jälkeen marras-huhtikuussa). Mutta on kiva päästä näyttämään kaikkia paikkoja joista oon kertony nyt ihan oikeasti jollekin. Lingaan mentäessä molemmat totes että tästä sä oot tainnu mainita. Niin oon, ja monesti.

Mä pakkasin jo eilen laukkuni ja nyt mun pitäis lähteä äipän ja Liisan luo viemään mun kamat sinne. Oon siellä seuraavan yön niin on sit aamulla viiden jälkeen helpompi kun lähdetään samasta paikasta liikenteeseen.

Eilen muuten yllättäen oli kuoron keikka ja äiti sai sitä videokameralla tallennettua! Mä oon niin tytyväinen. Videolta ees vähän välittyy se tunnelma mitä keikoilla on. Tässä on yksi kuvakin, mutta se ei näytä ollenkaan sitä kaikkea muuta mitä ympärillä meidän laulaessa tapahtuu. Mutta nyt tämä tyttö lähtee rinkkansa kanssa kohti Lape Lodgea. Palatkaamme asiaan ensi viikolla...

Koe ja meidän "kavereiden" kommentteja.

Mä tulin juuri kotiin kokeesta. Uskon saavani 97 pistettä sadasta, mikä ois varmaan parasta mitä oon ikinä kokeesta saanu. "Vain" 97 pistettä saan siksi, että sekotin koko- ja puolitauon keskenään ja en sitten muistanu mikä oli muistifraasi bassoviivaston viiva-nuottien muistamiseksi. Tiesinhän minä ne sävelet, mutta fraasia kysyttiin ja sitä en kuollaksenikaan muistanut. Ja tietty jos kokeessa on huolimattomuusvirheitä, ovat ne asia erikseen, mutta 97 pistettä, täältä tullaan!!!

Ennen tätä koetta me nähtiin meidän ihanaiset luokkakaverit meidän musaluokassa. Jälleen kerran (toistamiseen siis) tuli puheeksi mun ja Eevan paino. Ja siis siinä merkityksessä miten paljon me ollaan täällä lihottu. Eeva sitten heti sano että meidän kulttuurissa on töykeää sanoa noin, jonka jälkeen tämä rehtorisnainen pahoitteli, mutta jatkoi juttua. Mä sitten sanoin että mulle on muutama kilo tullu, Eevasta en tiä "kyllä te molemmat ootte lihonu" -kuului takarivistä. :) En siis kerennyt edes lauseeni loppuun... Koitin sitten selittää asiaa tällä ruokavaliolla. Suomessa meidät opetetaan lapsesta asti siihen että puolet lautasesta on salaattia, neljännes lihaa, neljännes hiilareita, täällä se menee niin että kolme neljäsosaa on hiilareita, yks neljäsosa lihaa ja lusikallinen salaattia. Mutta eihän se meidän ihanille kurssikavereille mene jakeluun. Mutta todellakin toivon ettei asiaa oteta enää kolmatta kertaa puheeksi. Nämä kaksi kertaa riittää vallan mainiosti. Perinteisesti täällä ilmeisesti on kehu sanoa että oot lihonu koska jos syöt enemmän, lihot, ja jos lihot, se tarkottaa että sulla on enemmän rahaa ostaa ruokaa. Mutta mä uskon että tämä ajattelutapa on ollutta ja mennyttä. Mä oon aika varma että nämä lähellä keski-ikää poukkaroivat naiset haluavat pönkittää itsetuntojaan sillä että laukovat meille tollasia juttuja.

Parasta oli se, että sitten seuraavan naisen tullessa luokkaan se tuli mun luo ja osoitti leukaansa sanoen "mikä teitä syö kun teillä on tollasia punasia näppylöitä joka puolella". (osoitti leukaansa oletettavasti siksi että mulla on pari finniä leuassa) Eeva siihen sitten sano että ne on finnejä ja muutama moskiitonpurema. Mä en oikein voinu muuta kun koittaa hymyillä vaikka nauru oli lähellä.

Joopa joo...

Sataa sataa ropisee...

Tänään on ollu ihan uskomaton keli. Aamusta asti oli pilvinen taivas ja tuuli oli voimakas. Heräsin siis taas hien lisäksi ikkunoiden paukkeeseen. Meillä ei ollut kun BIS-tunti jonka jälkeen lähdin Main mallille selvittelemään mitä pitää tehdä kun on hukannu bussiliput. Oli yllättynyt siitä miten helposti asia järjestyi, vaikka ollaan Afrikassa. Vähän se täti oli turhautunu muhun kun en ollu älynny ottaa lippujen numeroita talteen, mutta heltyi sitten kun pahoittelin tarpeeksi. Mutta siis pelkällä lippunumerollakin pääsee kyytiin. Onneksi.

Las vegasiin palattiin kahden jälkeen ja tietty mä jatkoin heti matkaa altaalle. Uin eka kilsan ja sitten otin arskaa, tosin pilvien läpi tietty, sillä ne ei ollu vieläkään menny mihkään. Ja olo altaalla oli mitä ihanin. Ei ollu kuuma, tuuli tuiversi hiuksissa ja lämpötilakin oli kohdallaan. Taisin mä kerran vaipua ihan uneenkin ennen kun Nick ja Adam tuli juttuseuraksi. Outoa kun kaikki oli ihan onnessaan tän päivän säästä. En kyllä ihmettele. Tänäänkin siis oli kuuma, mutta pilvet ja tuuli teki olosta miellyttävää.

Pimeän laskettua rupesin kuuntelemaan että joku jyrisee. Ja ukkonenhan se oli. Ukkosesta mun pitää kertoa sen verran että tää oli toinen ukkonen minkä täällä koin ja ne on huomattavasti paljon voimakkaampia kun Suomessa. Koko taivas salamoi ja jyrinä kantautuu kauas. Menin siis paviljongille hengailemaan ja katselemaan salamoita, jotka oli uskomattoman kauniita. Ja sitten tapahtui se ihme, että voi oikeasti sanoa että koin ekan kerran sadetta. On täällä aikasemminkin vettä tullu taivaalta, mutta lähinnä se on ollu säälittävää ripeksintää. Tänään vettä tuli niin että maa oli märän näköinen.

Nyt palataan sitten ajassa vielä lauantaihin. Täällä oli graduation ceremonyt ja kuoron kanssa esiinnyimme juhlavassa tilaisuudessa. Aamulla 6.30 kokoonnuttiin ruokalan eteen ja hoilattiin siellä äänemme auki. Sitten painuttiin kentälle, jossa me saatiin kunnia istua teltassa, eikä kauempana katsomoissa. Juhlassa oli alkuun puheita sun muita, sitten me esiinnyttiin ja seurasi lisää puheita. Tämän jälkeen alkoi valmistuneiden kävelymaraton. Kaikki valmistuneet siis kävelee dekaanin eteen, kumartaa ja poistuu ja sitten ne saa laittaa sen lakin päähän. Valmistuneita sitten olikin aikas paljon, koska kyseessä on kuitenkin maan ainoa yliopisto. Koko seremonia puheet mukaan lukien kesti nelisen tuntia. :) Ja siitä siis murto-osa meni puheisiin ja esityksiin.

Mä oon nyt oppinu että aina jos meidän kuoro esiintyy jossain, täytyy siellä saada myös ruokaa. Niin oli luvattu tälläkin kertaa, mutta harmiksemme saimme venailla sitä ruokaa tunnin kaameassa helteessä. Ja tietenkin esiintymisen takia kaikkien piti pukeutua mustaan, niin se ei oikein helpottanut oloa...

Ruoka oli kuitenkin todella hyvää, etenkin vanukasjälkkäri, jota oon saanu kerran aikasemminkin. Ruoan jälkeen kaikkien piti mennä kuoron toimistolle hakemaan t-paita kiitokseksi esiintymisestä. Naisille ei sitten oltu viititty ottaa ollenkaan l-kokoisia t-paitoja ja näiden m-koko on lähinnä meidän XS-kokoa. Jouduin siis ottamaan miesten mallin ja kas kummaa, niitä ei ollu S, eikä M-kokoja, vaan pelkkiä L-kokoja. Mulla on siis todella iso t-paita tuotavaksi kotiin.

Mä olin ihan rikki koska en ollu saanu kutsua kenenkään valmistujaisiin, mutta onneks yks kuorolainen kysy mun suunnitelmista (joita siis ei sille päivälle ollut) ja sain sitten kuulla että yks vanha kuorolainen on kutsunu kaikki kuoron jäsenet valmistujaislounaalle kotiinsa. Sinne oli lähdössä tosi pieni porukka, mutta pääsin mukaan! Kävimme äkkiä vaihtamassa mustat kamat pois (mua se ei paljoa auttanu kun piti vaihtaa farkkuihin=yhtä kuumat kun mustat housut) ja otimme pari combia juhlapaikalle.

Tässä välissä pitää myös kertoa siitä että sain ihan konkreettisen esimerkin siitä miten taitavia taskuvarkaat täällä on. Combia vaihtaessa meidän piti kävellä ylikulkusillan kautta rautatieaseman toiselle puolelle. Mä kävelin joukon viimeisenä ja yhtäkkiä huomaan kuinka mun vieressä kävelevällä miehellä on käsi meidän porukan yhden tytön laukun sisällä!!! Laukku oli siis tytön kainalossa me käveltiin koko ajan... Minä sitten fiksuna tyttönä tartuin varkaan käteen ja sanoin ihan selvällä Suomen kielellä että "lopeta!". Jälkikäteen aateltuna ois voinu valita sanansa paremmin, mutta se tuli ekana mieleen siinä vaiheessa. :P Mies veti kätensä nopeasti pois ja häipyi taka-alalle. Onneksi mitään ei siis pöllitty, mutta ymmärrän nyt miten taitavia varkaat täällä on.

No, takaisin juhlimiseen. Me oltiin ekat vieraat paikalla vaikka oltiin ehkä tunti myöhässä. Pian kuitenkin muukin juhlaväki tuli paikalle (meitä oli yhteensä ehkä 30) ja päästiin syömään. Päivän toinen ilmainen lounas mulle. :) Ja ruoka olikin todella hyvää. Niillä oli oikeaa perunamuussia ja mä olin ihan innoissani. Kanakin oli parasta mitä oon Botswanassa saanu. Kotitekoinen on aina kotitekoista... Ruoan jälkeen istuskeltiin hetki ja mä olin luvannu olla takas Las Vegasilla kasilta koska piti mennä juhlistamaan Lisan synttäreitä Lingaan. Otin siis itsekseni combit takas yliopistolle jossa mulla tais olla 20 minsaa aikaa istahtaa. Koko päivä oli siis ollu yhtä juoksemista, niin pieni paussi oli mukava piristys.

Ennen kun lähdin juhlista, kertoivat tytöt että me ollaan tervetulleita "campers barsiin" jossa on valmistuneiden pippalot myöhemmin illalla. Lingassa me nautiskeltiin vähän snackeja ja yhdet drinkit. Sitten otettiin taksi campers barsiin ja se olikin kokemus. Taksikuski ei siis tienny paikkaa ja sitten me hortoiltiin ympäriinsä etsien määränpäätä. Kun se sitten vihdoin löytyi, tajusimme että paikalla ei ollu ketään ja se oli aivan kuollut. Mietittiin siinä sitten että ei se voi olla tää paikka, mutta onneks jatkettiin matkaa vielä hetki, sillä sit löydettiin "kotibileet" joita mun kaverit oli tarkottanu.

Koska me luultiin että kyseessä on baari, ei sitten oltu otettu mitään juomia mukaan ja onneksi tavattiin juhlissa mukava Jane, joka hankki meille kuskin. Kuskin, jolla oli kaljapullo kädessä... Mä sit kauniisti sanoin että taidetaan jättää tämä kyyti väliin. Jane oli ihan että miksi ja selostin sitten ettei kuulu meidän kulttuuriin ottaa ja ajaa. Sit se kysy että osaanko mä ajaa. Vastasin tietty että joo ja siinä meillä sitten olikin kuski. :) Aika luottavaisin mielin paikalliset antaa automaattiautonsa tytölle, joka tulee maasta jossa ajetaan eri puolella tietä kun täällä. No, matka meni hyvin, haettiin vähän juomista ja palattiin takas.

Siellä sit hengattiin, tavattiin uusia kavereita ja mä opettelin yhden perinteisen tanssin, jota paikalliset tanssii häissä ja muissa juhlissa. Mulla ois siitä kuviakin mutta en jostain syystä saa niitä koneelle. Ja oon ihan sitä mieltä että paikalliset liikkuu jollain tavalla niin että niiden tanssimana se kuvio näyttää paljon paremmalta kun mun tanssimana. Vaikka siis askeleet menis ihan oikein. Eevakin nauro kun seuraavana päivänä näytin sille mun "movesit".

Mutta oli todella hauska lauantai vaikka alkuun tuntu että se tulee olemaan yksi tylsä päivä muiden joukossa. Opin tuon lauantain aikana paljon uusia asioita kuten:

1. On ihan jees ettei meillä ole graduation ceremonyja jotka kestää 4 tuntia.

2. Paikalliset pitää kamalasti puheita omissa juhlissaan.

3. Aina kun perheessä tapahtuu jotain (valmistujaiset, syntymä, häät yms.) perheessä pidetään perheneuvottelu jossa suvun vanhemmat antavat neuvoja esimerkiksi valmistuneelle.

4. Tanssiaskeleet siihen perinteiseen tanssiin. Ja uskon että muistan askeleet vieläkin.

Turhautumista tunneilla...

Nyt on tiedossa valituspäivitys. Me saatiin viime torstaina BIS:issä tonic solfa -biisi, joka meidän pitää opetella. Se ois muuten ihan jees, mutta meidän opettaja sitten päätti valita meille kappaleen, jossa on 30 ekan tahdin aikana kuusi (6!!!!!) modulaatiota. Suoraan sanottuna se on ihan syvältä. Mä sitten tunnin jälkeen nielin kiukkuni ja päätin että mä ihan tosissaan koitan opetella sen biisin huomiseksi ja jotta niin voisi käydä, päätin kirjoittaa sen viivastolle. Sitten koitin reenailla sitä varmaan tunnin verran mutta siitä ei tuu yhtään mitään. Mä osaan ehkä just noi ekat 30 tahtia hyvällä säkällä ja se ei oo ees puolia siitä kappaleesta. Eeva sano että on kiva kun on haastetta, mutta koska tämä tehtävä tulee vaikuttamaan meidän arviointiin niin en tykkää että se antaa meille ihan ylivaikean kappaleen reenattavaksi. Kai se koittaa itseään pönkittää sillä että antaa tollasen biisin vaikka tietää että mä en oo koskaa tonic solfaa harjotellu.
Sitten pianokappaleena meillä on niin helppo biisi että jopa minä taisin saada sen edes vähän sinnepäin ekalla kerralla. Ja nyt muutaman reenikerran jälkeen siinä ei oo mitään tekemistä. Mä oon siis onneton pianisti. Ois antanu vaikka ees vähän vaikeamman pianobiisin ja sit vähän helpomman laulun. Oon aika varma että jos sille sanois huomenna että laulappa suoraan ilman apua meille se biisi, se ei siihen pystyis vaikka on elämänsä lukenu tonic solfaa.

Tämän jälkeen päivä jatkui setswanan tunnilla, jossa oli pieni koe. Tiesimme kokeesta etukäteen, mutta suureksi yllätykseksi opettaja oli sitten päättänyt laittaa kokeeseen astetta enemmän asiaa kun mitä meille sano. Ja astetta enemmän tarkoitti sanoja joita en oo koskaan ees nähny, lauseiden suomentamista ja tekstipätkän kääntämistä setswanaksi. Ja opettaja itse ei jäänyt koetta valvomaan vaan pisti hommaan jonkun ihme miehen jolle ei tietenkään voinut asiasta sanoa. Mutta porukka oli todellakin kyr****tynyt opettajan toimintaan ja oletettavasti huomenna tästä keskustellaan pitkään ja hartaasti...

Onneksi sitten Phibionin tunneilla päästin pois heti kun se kerto mitä tulee torstain kokeeseen. Mä painoin suoraa päätä altaalle ja kävin polskimassa kilometrin, jonka jälkeen oli jo paljon parempi mieli.

Nyt oottelen että kello tulis yhdeksän ja pääsisin lenkille...

Hui hai!

Botsissa on nykyään kuuma. Ihan siis niin kuuma (päivällä vissiin 37-39) että mä en oikein tahdo saada nukutuksi. Tänään nukuin kuitenkin melkein tuntia pidempään kuin normaalisti, sillä yleensä ekan kerran heräilen kuumuuteen vähän kuuden jälkeen. Mun täytyy tänään tai huomenna koittaa tehä päivitystä myös viikonlopusta. Täällä oli graduation ceremonyt ja juhlintaa tietty siihen perään.

Nyt kuitenkin palaan ajassa iki-ihanaan Cape Towniin ja päivään haiden parissa. Kuten taisin jo aikaisemminkin mainita, haita mentiin katselemaan torstaina. Lähtö oli aikainen ja sitten osa meidän porukasta oli vaihteeksi myöhässä mistä en tykkää. 5.30 tuli bussi meitä noutamaan ja sit se opas sai odotella varmaan 10 minsaa, en sano ketä, mutta ei ainakaan mua...

Bussimatkaa oli edessä pari tuntia. Mä koitin kovasti olla nukkumatta, mutta taisin välillä torkahdella. Määränpäässä menimme ensin aamiaiselle firman toimistoon, jossa allekirjoitettiin myös vastuuvapautukset firmalle jos vaikka hai oisi sattunu meidät syömään. Siellä saatiin myös ohjeistusta päivän kulusta ja vihdoin viimein myös päästiin jatkamaan matkaa (n. 5min) satamaan. Vene jota käytettiin oli kohtalaisen uusi ja verrattuna muihin eri firmojen kalustoihin meidän kalusto näytti kohtalaisen hyvältä. Me menimme veneeseen maissa, ja sitten traktorin avulla vene laskettiin veteen meidän ollessa jo kyydissä. Tämä johtui kovasta merenkäynnistä. Aallot oli tosi isot ja rannassa ne tietty tuntu vielä isommilta. Venematka kesti ehkä vartin ja sitten ankkuroitiin vene aika lähelle kahta muuta samanlaisen yrityksen venettä. Firmoja on siellä muistaakseni 7, eli trafiikkia riitti. Sitten tuli taas vähän ohjeistusta jossa sanottiin että parhaimmassa tapauksessa hait tulevat jo viiden minuutin jälkeen mutta yleensä siihen menee noin puoli tuntia.

Odotimme puoli tuntia ja sitten vielä toisen puoli tuntia. Sitten puoli tuntia lisää, ja vielä puoli tuntia lisää. Tässä vaiheessa meidän opaskin rupesi päivittelemään tilannetta, sillä me oltiin tietty kaikki märkäpuvut päällä ja siellä ei ollu kauheen lämmin. Jo tässä vaiheessa oltiin otettu jos jonkinmoisia kuvia meistä märkäpuvuissa. Tässä vähän saldoa. :)

Venailu jatkui vielä puolella tunnilla... Ja vielä toisella puolella tunnilla... Mäkin rupesin sitten vähän tuskastumaan, koska reissu oli kallis. Tiesimme myös että kahdelta meidän pitää olla takas kaupungissa, kun jollain parilla lähti lento sinä päivänä. Mutta sitten kolmen tunnin venailun jälkeen meidän odotus palkittiin. Hai tuli näköpiiriin ja ensimmäiset katselijat laskettiin häkkiin.

Häkkiin mahtui viisi tyyppiä kerrallaan ja me sit mentiin (4meistä, koska Nadja oli pahasti merisairas) kaikki yhtä aikaa jääkylmään veteen. Häkissä odotettiin aina pinnalla oppaiden merkkiä siitä milloin hai on tulossa, sitten pidätettiin henkeä ja mentiin veden alle. Hait tulivat suoraan häkkiä kohti, koska miehistö käytti tonnikalojen päitä syöttinä. Narun päässä oleva syötti heitettiin häkin eteen ja sit kun hai tuli, se kiskottiin pois. Meillä oli vuokrattuna kamera jolla sai vedenalaisia kuvia, mutta niiden tulos jäi aika laimeaksi. Mä olin se joka koitti kameran kanssa tuhrata, mutta näkyvyys vedessä oli vissiin puoltoista metriä, eli en tienny ihan tarkkaan millon hai tulee ja tässä on kuva, jonka yleensä veden alta sai ja sitten onkin paras kuva veden alta sen perässä.

Häkissä olon jälkeen noustiin pois ja annettiin paikat seuraavalle ja sit sai itse jäädä pinnalle katselemaan haiden toimintaa. Toisaalta vois sanoa että pinnalta näki tapahtumat tietyssä määrin jopa paremmin kun häkistä, mutta tietty se tunne kun hai tulee kohti sua oli aika erikoinen. :) Säkällä olin saanut pintakuviin yhden hienon otoksen. Kuva kanttii suurentaa ja kattokaa oikeaa alanurkkaa. Tollasia meidän edessä sitten häkissä oli. Koska me oltiin se kolme tuntia jouduttu venaamaan niiden haiden tuloa, tuntu että oli koko ajan kiire kun mentiin häkkiin ja sieltä pois. Tottakai opas halusi että kaikki saa mahdollisuuden mennä häkkiin ja nähdä hain silmästä silmään, mutta jälkikäteen ajateltuna ois tietty ollu kiva ettei ois ollu niin kiire. Kaiken kaikkiaan meidän luona kävi 4 eri haita. Välillä jopa kaksi yhtä aikaa, mikä on kuulemma erikoista. Ne on yksineläjiä ja harvemmin liikkuvat/suostuvat olemaan samassa paikassa toisen hain kanssa.

Suurin meidän näkemistä haista oli kuulemma reilu 3 metrinen (mä oisin arvioinu enemmän, tietenkin) ja sit ne muut oli pikkusen pienempiä. Mä koitin pinnalta ottaa kuvia minkä kerkesin, mutta täytyy myöntää että myös mä tunsin pikkusen inhottavaa oloa merenkäynnin takia. Nadja ei siis pystynyt tekemään mitään koko reissun aikana, mutta mä sinnittelin kunnes tuli aika lähteä kohti rantaa. Jouduin oksentamaan laidan yli ja perhanan Nick otti kuvan siitä! Se ei ees kertonu mulle ja sit myöhemmin kun kattelin sen kuvia niin näin kuvan jossa mä kurkotan laidan yli oksentaen. Vähän väännettiin kättä, mutta kuva sitten poistettiin kamerasta, eli ette pääse sitä todistamaan. :P

Matka rantaan oli yhtä nopea kuin merellekin ja taas traktori kiskoi meidät ylös ja sitten vasta oikeasti maissa päästiin pois veneestä. Tämän jälkeen palasimme toimistoon, jossa saimme lounasta (hyvää lasagnea, salaattia, leipää ja olutta tai viiniä) ja katselimme miehistön kuvaaman videon meidän reissusta. Video sinänsä oli ihan ok, mutta en tykänny kun ne oli liittäny siihen sellasen oudon semiteknomusiikin taustaksi. Ja video ois maksanu 300randia, eli ei sitten ostettu sitä.

Parin tunnin kotimatka alkoi ja tiesimme että matkalla saisimme mahdollisuuden nähdä (ehkä) myös valaita. Ajelimme tietylle rannalle, missä oli kalliorannat ja se kuulemma mahdollisti valaiden tulon lahteen. Ja siellä meidän suureksi onneksi niitä oli. Mä näin mielestäni 4 eri valasta, vaikka opas sanoi että niitä oli kolme. :P Pieni vastarannan kiiski liikenteessä. Meillä oli edelleen vähän kiire, mutta saatiin me ehkä joku vartti vaan olla ja ihastella valaiden menoa. Musta tuntu että ne oikein nautti lahdella olosta. Otin tohon vähän videota, jossa näkee miten ne pyörii vedessä ja ihan kuin leikkisivät. Mä olin tuolla paikassa ihan myyty ja mykistyny.

Valaiden ihastelemisen jälkeen me jatkettiin matkaa ja opas pudotti meidät sinne mihin haluttiin jäädä. Ekana vietiin tietty se yksi pariskunta kentälle ja matkalla sinne me nähtiin Cape Townin slummialue. Se oli valtava. Me ajettiin motaria joka kulki sen vierellä ja musta tuntu että sitä jatkui ihan loputtomiin. Hökkelit oli rakennettu metallipaloista ja pelleistä, yleensä katoilla oli painoja (kiviä, jätteitä yms) jotta katto pysyisi paikallaan. Osassa hökkeleistä oli sähköt, suurimmassa osassa ei. Opas kertoi että Cape Townin kolmesta miljoonasta asukkaasta puolet asuu näissä hökkeleissä!!! Oletettavasti yleistettynä se tarkoittaa sitä että suurin osa mustasta väestöstä asuu hökkeleissä ja valkoiset itse kaupungissa. Mutta karulta ja surulliselta alue näytti. Lohduttoman olon teki ehkä eniten se, että se alue ei tuntunut loppuvan millään...

Opas kertoi että valtiolla on ilmeisesti suunnitelma koittaa saada kaikki ihmiset "oikeisiin" koteihin ja ne koittaa sitä edistää sillä että ne rakentaa taloja (pieniä laatikoita vieri vieressä) johon ihmiset slummista saa muuttaa kai jotain maksua vastaan. Nekään talot ei hääviltä näyttäny ja koska olivat niin pieniä, monet olivat jatkaneet taloaan rakentamalla talon viereen oman peltihökkelin. Eli onko se nyt sitten edistystä vai ei.

Mutta tällaista koimme haiden ja valaiden seurassa. Mä ehkä odotin enemmän hailta ja haiden näkemiseltä, mutta mun osalta reissun ehdottomasti parasta antia oli valaat. Kuten sanoin, olin ihan myyty niiden kauneudesta ja valtavuudesta.

Viime viikon eläimistö.

Mun on ihan pakko tehdä oma päivitys viime viikon eläimistöstä. Näimme kaikenmoista ja koitin ikuistaa sen kaiken, osin hyvällä, osin huonolla menestyksellä kameraani.

Tässä kuvassa nähdään jo aikaisemminkin tutuksi tulleita sarvikuonoja. Niitä oli Hlane reservellä Swasimaassa paaaaljon. Mutta katsokaapas tarkemmin, mitä näkyy taustalla. Kyllä, virtahepoja!!! Mä olin niin onnessani kun näin virtahepoja. Siellä ne kelli vedessä. Harmi vaan etteivät aukoneet suutaan sen vertaa että oisin saanu parempaa kuvaa. Mulla on myös yks ihan huippukuva siitä miten kaksi sarvikuonoa juoksee peräsuoli pitkänä meitä karkuun, mutta halusin nyt yhdistää samaan kuvaan sekä hipot että rhinot.

Toinen Hlane reserven erittäin miellyttävä tuttavuus oli norsuperhe. Koko porukka hiljenty kun seurattiin niiden käppäilyä maastossa. Harmi on se, että kuva on heikko. Kamera tarkensi tietty noihin pieniin oksiin norsujen edessä, mutta ainakin mä nään sieluni silmin miten ne tallustelee maastossa. Ja toi pienin niistä oli niiiiin söpö. Siellä oli siis äitinorsu, isänorsu ja vauvanorsu. :) Lupaan vielä pohjoseen mennessäni saada täydellisiä kuvia norsuista. Ne oli muuten pienempiä kun mitä muistin niiden olevan.

Tämä tuttavuus saattaa olla valkoinen Njala, mutta en ole asiasta ollenkaan varma. Valkoisia eläimiä en siis tätä ennen ole täällä nähnyt. Ja tää kaveri liikkuin normaalin Njalan kanssa, eli ehkä se vaan oli albiino.

Ekaa kertaa elämässäni mä sain myös nauttia aamiaista strutsien kera. Ne oli oikeasti alle kymmenen metrin päässä meistä. :) Tämä tapahtui siis Nisela safaris:sa, jossa yövyimme beehiveseissä. Aamu oli poikkeuksellisen ja samalla ihanan kylmä. Oikein piti hakea neule päälle ettei paleltanut.

Tässä paikallinen pingviini. Tai paras kuvani niistä. Niitä oli kauempana yhdellä saarella paljonkin, mutta tämä onneton oli päättäny tulla rantaan ja sit meni piiloon meitä puskien alle. Samaisen puskan alla oli mýös toinen yksilö, mutta se ei ollu ihan näin kaunis väritykseltään. Se oli oudon harmaa. Liekö ollut vanha tai sairas. Mä niin odotin näkeväni "normaaleja" pingviinejä, mutta tyytyminen oli näihin pieniin vekaroihin. Niiden liikkuminen oli kyllä hauskan näköistä.

Näitä ihme kanalintuja mä oon nähny paljonkin. En tiedä mitä ne on, mutta jos oon oikein ymmärtäny niin paikalliset syö niitä. Näitä on siis monissa pihoissa aidattuina, mutta nämä kaverit kipitteli ihan vapaana Simonstownissa.

Täällä on tosi kauniita ja mukavan kokoisia liskoja. Nämä yksilöt ei oo järin kauniita, mutta niitä näkyi paljon. Swasimaassa nähtiin liskoja, joilla oli ihan kirkkaansininen pää ja mua harmittaa että juuri ne liskot oli niin arkoja ettei niitä saanut kuvaan.

Cape Pointissa pienen pieni "chipmunk" (mä oletan että se on se, mutta en muista mikä se on suomeksi) nautti ateriaansa mättään päällä. Noi viirut sen päässä on kauniit. Kuva kanttii klikata suuremmaksi niin näette paremmin.

Tämä karvapallo näyttää vähän myyrän ja jäniksen sekoitukselta mutta oli rohkea kuin mikä. Lähimmät ihmiset oli ehkä puolentoista metrin päässä eikä se silti tehny elettäkään lähteäkseen karkuun.

Cape Pointissa oli heti alkuunsa kyltti joka sanoi: "Baboons are dangerous and attracted by food. Do not feed baboons." Ei niitä siellä niemen kärjessä näkyny, mutta paluumatkalla sitten senkin edessä. Ne tallusteli keskellä tietä niin ettei autolla meinannut ohi päästä ja parhaassa tapauksessa niitä oli kolme peräkkäin toisiaan sukimassa. Mä oon kuullu aika kamalia juttuja noista paviaaneista. Ne voi viedä laukun ihan käsistä ja sit on turha olettaa että sen sais takas. Charlene oli ollu kanssa Cape Pointissa lomalla ja sen tädiltä oli lähteny käsilaukku. Se oli sen saanu takas kun siellä ei ollu mitään syömistä, mutta se oli onnekas että paviaani tutki laukun lähellä niitä eikä vaikka kilsan päässä. :P

Eläinten lisäksi mulla oli pakko laittaa tänne tämä kuva ihan vaan luonnossa kasvavasta kallasta. Ja kaunis kalla olikin. Tähän törmättiin sillä wet sand beachilla missä käytiin uimassa.

Sitten asiasta kukkaruukkuun, mutta tärkeään sellaiseen. Tänään on koittanut SE päivä, mitä ainakin mä olen odottanut viimeisen kaksi kuukautta. Me saimme nähkääs jääkaapin. Kylmä vesi, olin melkein unohtanut miltä se maistuu...

Mid term break osa 2.

Johannesburgiin paluu ei ollu miellyttävä. Mitään pahaa ei siis tapahtunut, mutta en tykkää kyseisestä paikasta. Me saavuttiin Jo'burgiin muistaakseni 12 jälkeen ja me oltiin ostettu bussiliput Cape Towniin seuraavalle päivälle. Suuri toive oli että saisimme liput vaihdettua tiistaille ja niin suureksi onneksi kävikin. Älysin vielä avata suuni oikeassa paikassa ja lisämaksu vaihtui 170randista/hlö 70randiin/hlö. Saatiin siis opiskelija-alennusta. :)

Kun oltiin saatu liput samaisen päivän bussiin, olikin ilo ylimmillään. Käytiin syömässä ihan sairaan hyvää ruokaa bussiaseman ravintolassa joka oli vähän sellanen Texas-vaikutteinen. Mä otin puolikkaan kanan joka tarjoiltiin ranskisten ja riisin kera. Ohessa oli myös salaattia ja keitettyjä vihanneksia. Harvinaisen hyvä ateria Afrikkalaisesta paikasta. Tai siis afrikkalainen ja afrikkalainen mutta kuitenkin. Bussiin päästiin siis puoli kuuden kieppeillä tai sen oli tarkoitus lähteä silloin. Arvioitu matkan kesto: 19 tuntia.

Täytyy kyllä sanoa että 19 tuntia bussissa meni yllättävän miellyttävästi. Penkit sai kunnolla miltei vaakatasoon ja jaloillekin oli oma tuki, eikä ne roikkunut missä sattuu yön aikana. Bussi tietty pysähteli joitakin kertoja matkan aikana jotta päästiin vessaan ja ostaan jotain jos haluttiin, mutta mä viihdyin siellä. Ehkä osin siksi, että maisemat oli todella kauniita.

Cape Townissa ensimmäinen tehtävä oli löytää majapaikka. Katseltiin ensin vaihtoehtoja netistä ja sitten mentiin turisti-infoon, missä todella hauskalla aksentilla puhuva mukava naisihminen löysi meille paikat Penthouse on long Backpackersista. Tämä paikka sijaitsi aivan keskustan tuntumassa, vilkaalla kadulla ja talon kuudennessa kerroksessa. Me saatiin koko ajaksi zeepra-huone, jossa oli seinistä lähtien kaikki huoneen nimen mukaisesti koristeltu. Ja meidän onneksi saatiin huone 8lla sängyllä vain meille, vaikka meitä ei ollu kuin 5. Paikan omistajat myös hankkivat meille huomattavasti halvemmat paikat haiden kanssa polskimiseen. Sinne piti mennä heti seuraavana päivänä, lähtö klo: 5.30!!! Siitä teen oman päivityksen koska siitä on niin paljon kuvia ja kerrottavaa...

Ekana iltana päätettiin lähteä vähän tutustumaan kaupunkiin ja löydettiin heti miltei meidän talon vierestä mukava tori, josta löytyi kaikkea kivaa. Käytiin myös syömässä ilmeisesti "italialaisessa" paikassa, jossa sain elämäni tyydyttämättömimmän paninin... Nälkä jäi ja hinta ei ollut halpa...

Kävimme illalla tutustumassa myös Penthousen kattobaariin, joka siis nimensä mukaisesti oli katolla (ylläri pylläri) ja oli kuulemma kaupungin halvin kuppila. Paikka oli ihan jees, mutta mä en oikein tykänny kun ne poltteli siellä pilveä ja vissiin vähän muitakin huumeita käytettiin...

Torstai meni siis haiden parissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Haireissulla kuulimme eräältä Australialaiselta Eastern Foor Bazaarista. Siellä oli kuulemma 6 eri "keittiötä", ruoka oli hyvää ja halpaa. Lisäksi sieltä sai sairaan hyvää jäätelöä hintaan 10 randia/kuppi. Sitä siis piti heti koittaa ja voin sanoa että jos jotain ihan tosissaan Cape Townista ikävöin (sään lisäksi), niin se on tämä paikka. Annokset oli isoja, ruoka oli todellakin sairaan hyvää ja kallein annos taisi maksaa 35 randia... Voitte arvata että ei jääny ainoaksi kerraksi kun kävimme paikassa. :PTorstaina saimme myös ajatuksen vuokrata auton, koska halusimme päästä Cape Pointiin, missä kaksi merta kohtaavat, mutta kuulimme ettei sinne julkisia kulkuneuvoja oikein mene. Auton saaminen olikin sitten työn ja tuskan takana. Asia varmistui vasta perjantai-aamuna, jolloin mä ja Nick mentiin heti kasilta kun vuokraamo aukes kyselemään että onko niitä autoja saatavilla vai ei. Saatiin sitten allemme uudehko Kia jotain... Mä olin ainoa jolla riitti ikä auton vuokraamiseen, joten sain onnellisesti olla myös kuski koko päivän. Ja se oli aika huippua. Ylipäätään autolla ajaminenkin pitkästä aikaa oli kivaa, mutta myös se, että täällä on toisenpuoleinen liikenne kun meillä Suomessa. :) Ajaminen meni muuten ihan hyvin, mutta en millään tahtonut oppia että vilkku on tosiaan ratin oikealla puolella eikä vasemmalla. Ei meinaan yhden käden sormet riitä niihin kertoihin kun pyyhkimet viuhu vauhdikkaasti mun harkitessa kääntämistä. :) Kun meillä sitten oli oma auto, voitiin ajella sinne mihin haluttiin ja pysähtyä siellä missä haluttiin. Heti alkuunsa mentiin kauppaan josta mä ostin parasta leipää mitä oon Afrikassa saanu. Oikein harmittaa etten ostanu kun yhden... Valitsimme aamiaispaikaksi pienen levikkeen hevostallin vierestä. Tuuli oli mukavan vilpoinen ja musta ainakin se hetki siinä nurtsilla oli erittäin miellyttävä. Toisena etappina meillä oli Simonstown. Siellä kävimme katsastamassa paikallisen museon. Siellä on siis armeijan "navy base" ja me päästiin todistamaan kun koko maan rankimman sukelluskoulutuksen kokelaat reenas laiturilla. Reeni näytti todella rankalta. Ensin tehtiin punnerruksia, sitten vatsoja, sitten linkkuveitsiä ja sit hypättiin veteen jossa uitiin täysiä rantaan ja juostiin takas laiturille tekemään sama sarja uudelleen. Paikka oli tosi kaunis ja museo oli mukava erilaisuus meidän reissulla. Lähinnä siellä siis oli Simonstownin historiaa ja suuri osa siitä historiasta liittyi tohon tukikohtaan. Seuraavaksi pitikin sitten nähdä pingviinejä. Enkä muuten koskaan oo nähny vapaana olevaa pingviiniä niin läheltä kun nyt näin. Ehkä puoltoista metriä oli meidän välillä. Vähän olin pettynyt, sillä nää Afrikan pingviinit on aika ruikkuja. Pieniä ja ehkä jopa vähän rumia. Mutta oli niitä silti siistiä nähdä. :)
Sitten jatkettiinkin matkaa itse Cape pointiin. Siellä kävimme ensin tsekkaamassa hyväntoivonniemen, josta maisemat oli upeat. Matkalla nautimme myös aikaisemmin ostamamme lounaat paikassa, josta oli ihan uskomaton näköala. Ei sillä, siellä näköalat oli uskomattomat ihan missä vaan, mutta tässä kohtaa jotenkin erityisen kauniit. Patikoituamme takas hyväntoivonniemeltä päätimme vielä kivuta majakalle, josta nähtiin juurikin se kohta jossa kaksi merta kohtaavat. Noi kuvat ei oikeasti annan mitään oikeutta sille paikalle, se pitäis nähä omin silmin...

Tässä on näkymää suoraan hyväntoivonniemen kärjestä. Tuo kauempana oleva niemennokka on sit se paikka jossa kaksi merta "kohtaavat".Perus turistikuva, mutta otettavahan se oli.Tästä kyltistä ei Suomea harmi vaan löytyny. Mutta matka ihan mihin vaan tuntu olevan piiiiiitkä.Palloiltuamme tuntitolkulla (ja saatuamme päivän reenin patikoidessa) päätimme koittaa ehtiä vielä rannalle joka oli varmaan kaikkien haaveena, Cape Townissa kun oltiin. Paluumatkalla poikettiin "torille" josta sai kaikki tuotteet tingattua alle puoleen hintaan siitä mitä alkuun pyydettiin. Sain ihan hulluna tuliaisia ja kaikkea kivaa ostettua. Toivottavasti vaan saan ne vielä jotenkin Suomeen...

Päädyimme ekalle rannalle joka vastaan tuli ja muistaakseni sen nimi oli wet sand beach. Siellä oli ihanan isot aallot, mutta vesi oli KYLMÄÄ!!! Se oli siis atlanttia ja siellä yks nainen meille naurokin että miten onnistuttiin valitsemaan juuri se kylmä puoli Cape pointista. Toisella puolella vesi on kuulemma paljon lämpimämpää. Mutta ei auttanut. Uitava oli ja se myös tehtiin. Oli aika hienoa tuntea miten ison aallon tullessa kohti vesi jaloissa vetää aaltoa päin. Voin vaan kuvitella mitä se on sitten kun tsunami tulee, koska jo noissa aalloissa musta tuntu että meinas välillä jalat mennä alta veden voiman takia. Ilta rupesi jo hämärtymään ja siksi päätimme että venaisimme auringonlaskun tällä kauniilla rannalla. Vähän oli pilvet edessä, mutta silti se oli ihanaa. Meri, tuuli, laskeva aurinko ja isot aallot...Illan laskeuduttua ajelimme aivan ihastuttavaa rantatietä pitkin takas Cape Towniin. Tie oli ihan uskomaton, se meni kallion seinämää pitkin aivan rannan tuntumassa ja maisemat oli sen mukaiset. Pienet kylät matkan varrella oli kauniita valoineen ja ainakin musta tuntu että tää päivä oli ehdottomasti yks parhaista koko Afrikassa olo aikana. Kaupungissa menimme tietty vielä illalliselle bazaariin ja sitten tutimaan.

Lauantain ohjelmassa piti olla Robben Islandiin tutustuminen, mutta lauttaongelmien ja lauttojen ylibuukkausten takia se vaihtui miellyttävään shoppailuun lähitorilla ja kaupoissa. Rinkat selässä siellä väännettiin kättä kaikkien myyjien kanssa. Niillä oli hauska tyyli. Ensin ne sanoo ihan järjettömän hinnan ja sit kun sanoo että morjens, ne kysyy että "no, mitä sä olisit valmis tästä tuotteesta maksamaan. Sit jos erehdyt sanomaan hinnan mikä on sun kattohinta, ne kiskoo sitä vielä ylöspäin minkä kerkee. :) Mutta mä oon tosi tyytyväinen ostoksiini.

Kaiken kaikkiaan Cape Town oli ihana. Ilmasto oli Suomalaisen kesäinen, tuuli koko ajan ja vaikka oli lämmin, ei ollu superkuuma ja illat oli ihanan viileitä. Kaikkialla oli vuoria ja merta. Ruoka oli hyvää ja luonto vihreä. Mitä sitä muuta voisi toivoa. Ihmiset oli mukavia, varsinkin turisti-infoissa ja meidän Penthousessa. Toi nimi naurattaa mua vieläkin. :)

Viiden jälkeen lähtikin sitten bussi takas kohti Johannesburgia. Jo tässä vaiheessa tiedettiin, että Jo'burgista meidän pitää ottaa combi takas Gabsiin, koska bussi tälle välille oli täynnä. Sama 19 tuntinen ei ollut ihan niin helppo kun mitä tullessa, mutta ei pahakaan. Ärsytti vaan että bussi oli 2 tuntia myöhässä ja siitä ei kukaan viittinyt matkustajille mitään sanoa. Jo'burgissa saatiinkin sitten ilmeisesti viimeinen combi Gabsiin ja se matka, se oli tuskaa. Oli kuuma, ahdasta ja peppukin jo rupesi puutumaan. Märkyyden lisäksi tiettu. :P Ihan kamala olo oli kun hikoili kuin pieni sika. Sitten vielä rajalle päästyämme siellä oli ihan hullut jonot. Sunnuntai-ilta, lomaviikon loppu, mitä muuta sitä ois voinu odottaa.

Takas Gabsissa oltiin vähän ennen 11 illalla. Sit oli ihanaa purkaa laukku, käydä suihkussa ja mennä tutimaan omaan mukavaan tuttuun sänkyyn.