Kyl on haikiaa...

Nonni... Kyllähän se ois pitäny arvata. Suru tuli puseroon kun kaksi tärkeää naista mun elämästä istahti bussiin ja aloitti kotimatkan kohti Suomea. Ei mun kurssikaverit ollu kaukana kun sanoivat että sullahan on sitten kuin kaksi äitiä kuullessaan että äiti ja Liisa on kaksoset. :)

Mulla on jääny paljon asioita päivittelemättä, mutta nyt ei todellakaan tunnu siltä että tekin mieli kamalasti tänne kirjoitella. :( Koitetaan nyt silti.

Ekana mun pitää kertoa siitä, mitä opin kun koitin mennä ylipiston sääntöjen mukaan ollessani poissa tunneilta. Mä olin jo kauan ennen kun äiti ja Liisa ees saapu Botswanaan kertonut opettajille että meinaan olla pois ja reissata. Paria päivää ennen vieraiden saapumista siitä sitten pitikin tehdä joku paperi, jonka Dr. Phibionin piti allekirjoituttaa "head of departmentin" luona. No, se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista kun mä kuvittelin. Mun piti maanantaiaamuna 8.30 mennä neuvottelemaan tästä asiasta laitoksenjohtajan kanssa ja mä oletin että se on vaan muodollisuus, koska Phibion sano että mun pitää vaan vakuuttaa että hoidan rästihommat vaikka oon poissa. No, ei se sitten kuitenkaan ollut ihan niin läpihuutohomma kun mä kuvittelin. Maanantaiaamuna mä istuin PUOLITOISTA TUNTIA laitoksenjohtaja luona kuunnellen miten joku vaihtari vuonna käpy on kadonnut kun se ajoi yksin vuokratulla autolla johonkin hornan tuuttiin. "Vastuuasiat ovat vaikeita ja mitä jos jotain tapahtuu, kuka on vastuussa. Jos me myönnämme "loman" olemme vastuussa (miten niin?!?) ja sitten Botswanan valtio on ongelmissa". Juu... "Meidän pitää toimia niin että, saamme ensin luvan sinun yliopistoltasi ja sitten katotaan asiaa eteenpäin". Mä tiesin että Suomessa on nyt loma, joten eihän siellä oo opettajat paikalla. Mä sitten jouduin soittamaan Suomeen Peksille, joka ihmetteli yliopiston käytäntöä vähintään yhtä paljon kun mä. No, lupa tuli ja kun laitoksenjohtajakin sai Peksin kanssa puhua, ajattelin että kaikki on hyvin. Mutta ei... Kun puhelu päätty, laitoksenjohtaja sanoi: "mä en kyllä yhtään tykkää tästä että Jyväskylän yliopisto koittaa tällä tavoin hallita Botswanan yliopistoa". SIIS MITÄ??? Ite se halus suostumuksen Jyväskylästä, ja sitten kun sen sai, syytellään Jyväskylän yliopistoa Botswanan yliopiston hallinnasta... Voi Vi**u suoraan sanottuna. Teki mieli haistattaa koko organisaatiolle pitkät norsunpas**t (yllä), mutta päätin vielä antaa niille mahdollisuuden... Mä olin jo tossa vaiheessa repiny harmaita hiuksia päästäni ja yritin sitten ehottaa että mitä jos unohettais koko lappu, koska se nyt tuntuu olevan koko ongelman ydin. No se ei käy, "koska jos oot vaan poissa, sulle ei anneta merkintöjä kursseista ja sitä sä et varmaan tässä vaiheessa semesteriä halua". No ehkä en... No, lupa siis Suomesta oli ok. Seuraavaksi johtaja kaivoi esiin Botswanan yliopiston sääntökirjan, joka oli ehkä noin 2cm paksu A4:sta koostuva kirjanen. Sieltä se koitti kaikkia pykäliä lukien ettiä syytä miks mulle ei sais myöntää lomaa. Sitten: "This might be a problem; students are SUPPOSED to attend all their classes". Mä rupesin olemaan niin kiukkunen että meinasin vaan painella ulos siitä huoneesta, mutta maltoin mieleni. Tottakai opiskelijoiden on tarkoitus osallistua kaikille tunneille, mutta mä oon ollu näitä poissaoloja ennen poissa yhdeltä, YHDELTÄ tunnilta! Tiedän monia vaihtareita ja varsinkin paikallisia, jotka ovat tunneilla silloin tällöin, enkä oo kuullu että kelläkään ois poissaolot aiheuttanu näin paljon ongelmia kun mun tuleva poissaolo näytti aiheuttavan. No, lopuksi kuitenkin niillä oli pakko allekirjoittaa se paperi, koska ei löytyny sääntökirjasta kohtaa joka sen ois estäny. Vaikka johtaja selkeästi teki kaikkensa sellaisen kohdan löytääkseen. Lopuksi hän vielä sanoi: "I hope you have a good holiday, but I want you to know that I'm not at all happy about this situation". Mä pyysin anteeksi kaikkea ja painelin ulos huoneesta allekirjoitettu paperi kourassani. Olin niin vihainen etten oo kertaakaan täällä olo aikana ollu, mutta onneks pääsin siitä sit suoraan mun ihanien vieraiden luo, mikä helpotti oloa kummasti.

Mitä tästä opimme: Jos olet poissa, ole poissa, älä sano siitä kellekään ja huolehdi asiasta kun olet palannut takaisin. Muistakaa tämä!!!

Mutta palatkaamme vieraisiin ja Botswanan tutkimiseen. Tiistaina meillä oli suunnitelmissa viettää rauhallinen päivä kierrellen African ja Main Malleilla tehden vähän ostoksia. Muistin kuitenkin erään paikan josta toinen vaihtari oli mulle aika päiviä sitten kertonut. Se oli joku tea garden, en siis tarkkaan tiennyt mitä siellä oli, mutta päätettiin koittaa päästä sinne ennen ostoksille menoa. Aamu alkoi aikaisin kun äiti ja Liisa toi pyykkinsä mulle pestäväksi ja siinähän ne puhdistui samalla kun omatkin. Sinä aikana naiset istu netissä, eikä se pyykkäysaika sitten ihan riittänyt, vaan koneella istuskeltiin noin 4 tuntia!!! Siinä väännettiin yhtä jos toistakin viestiä ja moneen otteeseen kuvilla ja ilman. Mulla ihan vain vähän meinas hermotkin mennä kun naiset sohlas niiden kuvien kanssa. :)

No sitten siihen taksin ottamiseen. Koskaan aikaisemmin ei ole ollu niin vaikeaa saada taksia kuin tuolloin. Kukaan ei tuntunut tietävän missä paikka on, mutta onneksi lopulta ensin toinen taksi heitti meidät (ilmaiseksi) vähän matkan päähän josta hypättiin toiseen taksiin joka tiesi paikan. Sanitas tea garden oli puutarhamyymälä, josta sai kasveja, koriste-esineitä, puutarhavälineitä ja oikeastaan ihan kaikkea puutarhaan liittyvää. Ihastelimme kukkia jonkin aikaa ja sitten päätettiin mennä paikassa olleeseen ravintolaan nauttimaan oluet. Päädyimme myös syömään ja hyvä niin, koska ruoka oli todella maukasta. Ehkä eniten kotiruoan tapaista, ei öljyssä lilluvaa. :) Se on siis harvinaista täällä.Matka jatkui kohti Main Mallia (African Mall jäi väliin ajanpuutteen vuoksi). Siellä teimme tuliaisostoksia ja kävimme myös paikallisessa "bottle storessa". Täällä ei siis edes kaljaa myydä ruokakaupoissa, vaan kaikki alkoholipitoiset juomat on ostettava erillisistä pullokaupoista.

Illalla ei tehty mitään, koska edellisen päivän matkustaminen vielä vähän painoi ja seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen lähtö kohti Game Cityä ja Kgale Hilliä.

Mun siis piti olla jo viime kerrasta oppinu se, että missä menee "turistireitti" Kgale Hillille. Alku olikin helppoa kuin heinänteko, mutta polun jakautuessa selkeästi kahtia, valitsimme (minä siis valitsin) sen reitin joka näytti menevän kukkulalle suoremmin. Ja menihän se. Siellä sitten parhaimmassa tapauksessa äiti veti ja mä työnsin Liisaa, jotta saatiin se ylös kalliolohkareiden päälle. Reitti oli aikas haastava...Onneksi kuitenkin uurastus palkittiin ja maisemat kukkulan päällä oli taas kerran päätä huimaavat. Siellä sitten nautittiin vähän evästä ja ihailtiin maisemia. Paluumatkalla löyty jopa ilmeisesti se oikea turistireitti jota meidän oli tarkoitus kiivetä ylöskin. :) Patikoinnin jälkeen teimme vielä vähän ostoksia Game Cityssä ja sitten otimme combit kotiin. Illalla tietty menimme Lingaan naisteniltaan ja beef shnitzel (tai jotain sinnepäin) oli hyvää.

Ja koettiin muuten ekaa kertaa oikein kunnon sadekin. Me kerittiin just Lingaan pois sateen alta kun taivas ihan suoraan sanottuna repes. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Hetken päästä se taukosi ja kun otimme taksin Lodgelle, alkoi sade uudelleen samalla voimalla ja vaikka meillä ei ollu kun ehkä 15 metrin matka juosta taksilta sateensuojaan, oltiin ihan märkiä kun päästiin sisälle.

Mäkin sit murruin ja suostuin viettämään loput yöt äitin ja Liisan luona Lodgella. Mä en halunnu tehdä sitä siksi, että siellä on ilmastointi. Las Vegasilla yllättäen ei. Voin kuvitella mitä tuskaa on meinaan mennä kolmen ihanan vilpoisan yön jälkeen nukkumaan johkin 30 asteeseen... Mutta sen näkee hyvinkin pian.Torstaille meillä ei oikein ollu suunnitelmia, mutta lukiessani botswana opasta bongasin paikan nimeltä Gabane. Siellä piti olla Pelegano Village Industries, jossa oli kuulemma paljon käsityöpajoja ja muutamia myymälöitä josta sai ostaa paikallisia tuotteita. Aamulla siis combi stationille, sieltä toisen combin metsästys ja matka Gabaneen oli alkanut. Gabanessa jäimme pois päätepysäkillä, joka oli ilmeisesti paikallinen combiasema. Siinä oli paljon combeja, vendereitä jonkin verran ja baari ihan vieressä. Onneksi huomasin Village industriesin kyltin tien vierellä, niin osasimme jopa ilman opastusta lähteä tallustelemaan oikeaan suuntaan. Gabane oli tosi kaunis pikku kylä. Kaikki asukkaat ketä nähtiin oli tosi ystävällisiä ja halus selkeästi tervehtiä meitä. Oletettavasti kylässä ei paljoa valkoisia liiku, sen verran meihin huomiota kiinnitettiin. Epäusko meinas tulla kun tielle oli kasattu varmaan kuus lavallista hiekkaa ja tuntu että tie loppu kuin seinään. Kyllä siitä sitten oli kiertotie tehty ohi, mutta jouduimme kysymään neuvoa paikallisilta että ollaanko ees oikealla suunnalla. Oltiin me, Village industries oli ihan nurkan takana. Paikka näytti siltä, että aikanaan se ois voinu ollakin ihan hieno ja eloisa. Nyt se vaikutti hieman hiljaiselta, vaikka muutaman oven takaa kuuluikin pauketta ja koneiden ääniä. Emme oikein tienneet miten paikassa pitäisi toimia ja oliko sinne meneminen ilmaista, joten menimme erääseen toimistoon kysymään neuvoa. Jos mä oikein ymmärsin, alueella oli nykyään paljon toimistoja, ja myös näitä pajoja jossa tehdään savitöitä, käsitöitä, patoja ja lasitöitä. Siellä sai kulkea kuten halus ja kuvia sai ottaa mistä halusi. Meitä kiinnosti eniten tietenkin myymälät ja ensimmäisenä löysimmekin aivan ihanan "pottery":n (savikauppa) jossa oli todella kauniita saviastioita myytävänä. Mä oisin voinu ostaa sieltä vaikka mitä, mutta aina pitää olla kilot mielessä matkatavaroiden suhteen. Kyllä sieltä muutama kippo käteen jäi, mutta paljon muutakin ois löytyny. Samassa paikassa oli myös paja jossa näitä kippoja tehtiin. Siellä nainen dreijaili uunipataa ja toinen muokkasi niihin korvia. Todella kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Kaksi muuta kauppaa oli siinä ihan vieressä, toisessa oli lasituotteita ja toisessa ilmeisesti jonkun paikallisen tekemiä käsitöitä. Lasikaupassa olis ollu komeet oluttuopit, mutta en sitten viittiny ostaa kun kippoja ja kappoja on kaikilla jos minkämoisia.

Kävimme vielä katsomassa perinteisiä kolmijalkapatoja, joita he nykyään tekevät teräksen sijaan alumiinista. Ovat tällöin kevyempiä ja lämpöarvoltaan kuulemma parempia. Mene ja tiedä. Päätimme jatkaa matkaa ja kävelimme takaisin comiasemalle. Pettymys oli kova kun Liisa tajusi että paikallinen kuppila ei ollutkaan vielä auki. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Paikalliset tiesivät kertoa, että vähän matkan päässä on toinen paikka joka on jo auki. Varmaan miettivät että kyllä siinä on kanssa kolme valkoista naista kun tähän aikaan on olut mielessä (kello oli 12). Tarvoimme siis botlle storeen ja nautimme oluet istuen kaupan terassilla. Sitten combilla takas Gabsin ja suoraan Riverille, jossa piti tehdä vähän ostoksia ja mennä syömään. Kävimme syömässä Primi Piatti:ssa, joka taisi olla äitille pieni pettymys. Annos oli siis ihan normaali, mutta ei tarpeeksi suuri äipälle... Ostettiin me sitten vielä Sparista iltaa varten komiat kakkupalat jotka nautittiin Lape Lodgella. Hyvää oli. :)Perjantaina meillä ei ollu oikeestaan mitään kiirettä, koska musakurssin reissuunlähtöä oli siirretty kasista puoli yhteentoista. Sesungilaiset on ilmeisen kiireisiä, koska eivät ennen yhtä kerenneet olla paikalla. Aamulla nautittiin aamiainen ja sit naiset pääs taas mun koneelle viimeistä kertaa. Dr. Phibion oli varannu meille oikein ison bussin (22paikkasen) mukaan, koska meillä oli vieraita matkalla. Olin siis pyytänyt jo aikasemmin lupaa että äiti ja Liisa saisivat tulla reissuun mukaan. Kylä johon menimme oli siis Sesung. Se on ehkä reilun sadan kilsan päässä ja tosi idyllisen näköinen pieni kylä. Sielä me saatiin katsella Setapa-musiikkia, joka oli ihan mielenkiintoista. Eniten mä tykkäsin kuitenkin itse kylästä, koska se oli musta kaunein mitä mä oon täällä nähny. Siellä se sitten päivä vierähtikin, koska paluumatkalla Phibion halus välttämättä bussin kiertävän Lobatsen kautta, josta lähtee ilmeisesti suurin osa Botswanasta ulkomaille menevästä naudanlihasta. Me siis vaan ajettiin sen kylän läpi, mutta sellasta se täällä on. :)Lape lodgella me oltiin joskus puol 9 aikaan ja sitten alkoikin armoton pakkaaminen. Ihan mukavasti saatiin kamat sopimaan, vaikka Liisan laukku pitikin 2 kertaa!!! purkaa koska lentosukat oli hukassa. Toinen purku tapahtui jo illalla ja toinen hitto vie aamulla kun toiset koittaa nukkua. :P Mutta annettakoon se anteeksi.

Taksi tuli ajoissa ja Main Mallin Shellillä sit hengailtiin hetki ennen kun naiset istahti bussiin ja aloittivat kotimatkan. Mun puolesta ne ois voinu olla täällä vielä vaikka viikon, tai kaksi...