Kotimatka

17.12.2010 heräsimme puoli 7 aikoihin ja mieli oli todella apea. Viimeiset pakkailut jäi vielä aamulle ja kyllä siinä oli kaksi hiljaista tyttöä teltalla koittamassa saada kamoja kasaan. Taksi tuli normaaliin tapaan melkein vartin myöhässä, mutta onneksi olimme tilanneet sen ajoissa. Otimme taksin kentälle ja odottelimme check in:in aukeamista. Sitten laukut hihnalle ja odottelemaan. Hyvin pian selvisi myös että kone on 45 minuuttia myöhässä.

Alex ja Lukas oli luvannut tulla kentälle meidät hyvästelemään vaikka Ellu kuinka sanoi että niitä ei siellä kaivata. No, siellähän ne oli ja oikeastaan onneksi. Koska kone oli niin paljon myöhässä, menimme läheiseen kahvilaan viimeiselle kahville ja tapoimme aikaa siellä.

No, aika kului ja viimein tuli aika mennä turvatarkastuksesta läpi. Menimme odottelemaan huoneeseen, jossa oli muitakin lennolle lähteviä ja siinä vaiheessa iski pieni lähtöahdistus. Kumpikaan ei halunnu mennä ja aateltiin että jos ei ois joulu edessä, oletettavasti oltais siirretty lentoja eteenpäin... Siitä ei kyllä perheet ois tykänny...

Lento lähti tunnin alkuperäistä aikaa myöhässä ja lensimme siis ensin Maun-Gaborone -välin. Gabsissa vaihdettiin vähän rahaa ja mentiin toisen turvatarkastuksen läpi. Lento Gaboronesta Johannesburgiin ei kestänyt kun 25 minuuttia ja sitten oltiinkin isolla kentällä jossa aikaa oli vaikka kuinka. Meidän piti viimeiset rahat tuhlata siellä, mutta kaikki oli niin hiton kallista! Mitään hajuvesiä ja karkkeja oli turha katsella, koska hinnat oli ihan pilvissä. Kierreltiin siinä sitten huvikseen paikkoja ja tapettiin aikaa. Jossain vaiheessa päätettiin mennä Ellun lähtöportille koska check in:in piti avautua. Siihen kun istuttiin paikoille, Ellu katto lippua ja eihän se vielä ollut se aika vaan tunnin päästä. Päätettiin sitten mennä kentällä olevaan hierontapaikkaan ottamaan 20 minuutin hieronnat. Se oli aika ihanaa. Pieni rentoutus ennen koneiden lähtöä oli ihan paikallaan!

Sitten olikin jo aika päästää Ellu koneeseensa. Mä seurasin kauempaa kun se käveli pitkiä kaistoja pitkin jonnekin alakertaan mihin en nähnyt. Sitten olinkin yksin, ja se ei ollut kivaa... Mä menin istumaan mun portille (joka oli TODELLA kaukana) ja kuuntelin vähän musiikkia. Pahin ahdistus iski juuri tuolloin. Ei olis paljoa tarvittu että oisin jättäny menemättä lennolle. Mutta menin sitten kuitenkin ja onneksi viereen istui mukava enkkutyttö Rachel jonka kanssa me parannettiin maailmaa ennen nukkumaan menoa. Tai no, mä en kyllä paljoa nukkunut. Tuoli oli ihan liian pystyasennossa ja kotiinpaluu ahdisti. Nukuin ehkä pari tuntia koko yönä...

Lontooseen saavuttiin ihan ajoissa ja aloin siitä sitten etsiä oikeaa terminaalia lentoani varten. Lapuissa luki terminaali 3 mutta yksi työntekijä sitten mua neuvoi että se on terminaali 5. No, sinne siis. Otin sen junan ja ihan mukavasti löysin perille. Terminaali 5:ssa olikin sitten populaa. Ihmisiä oli tuhansia ja siinä sitten vilkasin taululle joka kertoi että KAIKKI lennot oli peruttu! Mutta mun lento ei ollu ollenkaan sillä taululla. Siellä oli ihan yks tai kaks työntekijää neuvomassa ja niiltä ei saanu kyllä minkäänlaisia vastauksia kysymyksiin. Koitin kysyä että oonko mä ees oikeessa paikassa kun ei ole sitä lentoa taululla. No, ei ne osannu vastata vaan pitäis jonottaa. Ja se jono oli kilsan mittanen! Mä palloilin siellä varmaan puoltoista tuntia koittaen saada vastauksia mutta aika turhaan. Sit onneks sen puolentoista tunnin jälkeen sain vastauksen että mä oon väärässä terminaalissa.

Ei kun takas kolmoseen (missä olin sillon alun perin) ja sieltä bongaamaan oma lento joka oli (yllätys yllätys) peruttu. Koitin siinä sitten jonottaa British airwaysin tiskille varmaan pari kolme tuntia, koska piti saada uusi lento varattua mutta kyllä oli turhaa hommaa. Parin tunnin jälkeen ne sulki koko tiskin sanoen että soittakaa tähän numeroon (sieltä ei vastattu ikinä) ja se ois ainoa paikka mistä uutta lentoa voi varata. Mä olin varautunut paluumatkaan pitkillä vaatteilla, mutta Lontoossa oli kylmä! Ulkona oli joku -4, mutta siellä ei ilmeisesti ole oikein noi lämmityslaitteet kunnossa ja kentällä oli todella kylmä. Ehkä osasyynä sekin että on tottunu yli 35 asteen lämpötiloihin.

Päivä meni siis jonotellessa. Ensin British airwaysille, jotka sitten sulki tiskin. Sitten Finnairille vain kuullakseni ettei heillä ole lentoja, sitten blue one:lle, joilta ois saanu varapaikan mikä ei ollu ollenkaan varmaa ja ois maksanu 750 euroa... Sitten kun British airways ja kenttä viimein julkisti että kentältä ei lähde tänään yhtään lentoa, menin jonoon varaamaan hotellipaikkaa, jonka British airways mulle olis maksanu. Jonotettuani puolitoista tuntia sain kuulla että eihän niitä enää ole. :) Oli kyllä melkoinen voittajafiilis siinä vaiheessa.

Ellulta kuulin että se oli päässy kotiin vain pari tuntia myöhässä ja vaikka kotiin paluu alkuun ahdistikin, nyt sinne halusi enemmän kun mitään muuta. Mulla oli siis tiedossa yö kentällä eikä mitään varmuutta siitä millon pääsisi kotiin. Olin päivällä käynyt koneella katsomassa seuraavan päivän lentoja ja sain sitten ostettua lipun Finnairin lennolle seuraavana aamuna 10.20. Se oli hivenen outoa, sillä koneen piti olla täynnä kun tiskiltä sitä kävin kysymässä.

No, yöllä maassa nukkuville jaettiin foliopeittoja (mä en sellasta saanu) ja porukkaa oli kentällä paljon. Mä vähän ihmettelin kun porukka itkee ja on puoliksi hysteerisiä. Ihan kun se jotain siinä tilanteessa auttais. Lapsiperheitä kävi kyllä sääliksi. Unta ei yöllä paljoa saanut. Mun oli kylmä, ja koko ajan piti koittaa kattoa kamojen perään. Oli siinä lähellä onneksi espanjalainen Santi, jonka kanssa sovittiin että katotaan toistemme kamojen perään. Se vähän helpotti esimerkiksi vessassa käyntiä.

Aamulla olin päättänyt mennä ajoissa British airwaysin tiskille jotta saisin selviteltyä lentoni. No, niiden piti avata viideltä. Puoli 7 meille tultiin kertomaan että ne ei avaa ollenkaan, liput pitää varata soittamalla. Siinä sitten muutamilla meinas leikata liinat täysin kiinni. Mustakin niiden tapa hoitaa toi asia oli onnetonta. No, mutta oli se edellisenä päivänä ostettu lippu Finnairille. Menin sitten Finnairin tiskin jonoon ja sielläkään ei ollu ketään tiskin takana. Juttelin siinä sitten muutaman suomalaisen kanssa ja kyllä nekin niin kiukkusia oli että olin saanu lipun ostettua sille lennolle. Niiden mielestä vain niillä (olivat edellisenä päivänä 10.20 lähtevällä lennolla) oli oikeus päästä siihen koneeseen jos jotkut pääsee. En sitten siinä viittiny heittää vettä kiukaalle vaikka niiden asenne oli todella ärsyttävä. Joskus kymmenen-yhentoista aikaan Finnairin väki tuli tiedottamaan että lento oletettavasti lähtee ja kyytiin pääsee ne, joilla oli lippu samalle lennolle mutta edellisenä päivänä. Siinä sit vähän meinas käämit palaa, mutta päätin sitten mennä aamiaiselle ja onneksi vielä sen jälkeen päätin palata alakertaan finnairin jonolle. Siellä oli suurin osa niistä edellisen päivän lennolle menevistä päässy eteenpäin ja mä jonottelin jonon perällä.

Mun edessä oli sitten vanhempi pariskunta joka rupes mulle juttelemaan ja sano että heitä ei koneeseen päästetä vaikka pitäisi. Niillä oli Helsingistä jatkolento Shanghaihin ja virkailijat ei halua porukkaa Helsinki-Vantaalle nukkumaan koska ne ties että ihmiset ei kerkeis jatkolennolleen. Sitten ne sano että vaan niitä otetaan kyytiin ketkä menee Helsinkiin. Mä en meinannu uskoa korviani. Kysyin että saako sinne mennä vaikka ei olis eilisen lennolta ja ne sano että saa. Mä sitten oikasin kaikkien jonojen ohi toiseksi ja pääsin kuin pääsinkin koneeseen!!! Mun jälkeen siellä oli vissiin enää 5 paikkaa jäljellä että vois todellakin sanoa että kävi tuuri. Mä olin niin helpottunut sen jälkeen vaikka vähän silti vieläkin epäilin että näinköhän se lento sieltä pääsee lähtemään.

N. 14.15 paikallista aikaa päästiin sitten lähtemään liikenteeseen ja kyllä koneessa hurratiin kun kiihdytys alkoi. Suomessa oltiin joskus kuuden jälkeen ja Ville oli mua hakemassa. Laukku oli hukassa, mutta siinä vaiheessa se ei kiinnostanu pätkän vertaa. Jyväskylässä oltiin joskus ysin jälkeen ja nukkuminen omassa sängyssä oli ihanaa!

Laukkukin tuli sitten aatonaattona ja sai viimeiset joululahjat pakettiin.

Kotona!!!

Sunnuntaina siis koitti se paivä että mä sain ihan munkilla lennon Suomeen. Mä oon nyt niin väsy että rupeen nukkumaan, mutta lupaan tehda viimeisen kunnon päivityksen vielä jahka jaksan.

Mika sekasorto...

Enpa ole ennen tallaistakaan nahnyt. Eilen ne loppuviimeksi sulki koko Heathrown ja voitte kuvitella mita siita seurasi.

Taalla oli tuhansia ihmisia yon yli ja onneks ma sain ihan kivan paikan itelleni varattua. (varattua tarkoittaa siis sita etta iskin huivini lattialle ja se oli mun reviiri) Unta ei paljoa saanut koska taalla on kylma ja vaikka osalle jaettiin foliopeittoja, ma en ollu yksi niista.

Varasin eilen itelleni uuden lennon Finnairin kautta talle paivalle, mutta saa nahda miten kay. British airways on perunu taas kaikki lentonsa, Finnair ainakin viela nayttais lentavan, mutta eilenkin ne peru lentonsa todella lyhyella varoitusajalla, eli aika nihkeelta nayttaa kotiin paluu.

Asken joku sano etta ne sulkee taas koko kiitotien, mutta mistaan ei voi olla varma koska oikeita asiakaspalvelijoita ei nay mailla eika halmeilla. Ihmiset jonottaa tiskeille joilla ei ole ketaan ja musta tuntuu etta lentoyhtiot saa porukan tosi vihaiseksi kaytoksellaan.

Porukalla rupee olemaan pinna tiukalla, eika ihme. Mua kuitenkin vahan ihmetyttaa kun monet itkeskelee taalla ympariinsa ihan kuin se jotain auttais.

Ja ainiin. British airways ois maksanu mulle hotelliyon viime yolle (ja siis tallekin yolle jos ei lento mee) mutta kappas, kaikki hotellit on taynna. Siksi siis nukuin lattialla... Pitakaahan peukkuja pystyssa etta paasisin tanaan kotiin. Viime yo viela meni, mutta ei enaa oikein nappaa...

Jumissa Lontoossa!!!

Mika kaksipaivainen on takana.

Eilen aamulla aloitettiin aikasin kotimatka, joka ei oo menny ihan suunnitelmien mukaan. Oltiin Ellun kanssa samoilla lennoilla ensin Maunilta Gabsiin ja sit Gabsista Johannesburgiin. Siella sit olikin runsaasti aikaa ja hengailtiin kentalla, jossa kaikki makso ihan sikana.

Ellun lento Frankfurtiin lahti paria tuntia ennen mun lentoa ja haikein mielin paastin Ellun kavelemaan lahtoselvityksen lapi. Yksin oleminen ei ollut mitenkaan herkkua kentalla. Ajatukset oli niin ristiriitaiset, etta jarki meinas lahtea.

No, paasin kuitenkin Lontoon koneeseen ja aamulla oltiin ihan ajoissa Lontoossakin. Sit vaan pian selvis etta taalla kaikki British airwaysin lennot (mulla tietenkin lento niiden kautta) on peruttu. Taalla ma olen siis istunut kohta 7 tuntia ja ilmeisesti tanaan ei ole toiveitakaan paasta Suomeen. Kuuteen asti on kuulemma lennot peruttu, mutta eilen oli ollu sama homma ja ei ne illallakaan ollu lentany. Eniten tama nyt jurppii siksi, etta kaikki muut firmat lentaa hitto vie...

Mutta sellaista se on. Kaikki suunnitelmat meni nyt monkaan ja en oo ees varma paasenko huomennakaan kotiin.

Toivottavasti Ellu sulla on kaikki menny hyvin!

Kristiina

Viimeisia viedaan!

Oma kone ei siis pelita ja nailla ei ole a:ta ja o:ta pisteilla! Sorry!

Ei nyt muisteta mista viimeksi on kirjoitettu, mutta nyt kirjoitetaan Namibiasta.

Taalla yllattavan monet naiset kayttaa naiden perinteista asua. Siihen kuuluu hame ja hauska hattu. Se hattu on varmasti 40-cm levea ja sellanen rullatun nakoinen. Me haluttais kuva sellasesta, mutta sita ei ihan missa vaan ja kesta vaan kehtaa kuvaa nappasta. Mutta viela on aikaa!

Windhoek, joka on siis paikan paakaupunki, on iso, mutta kuitenkin sellanen etta ollaan osattu siella vahan liikkua. Paljoa taalla ei tekemista ole, mutta lahinna aika on mennyt tuliaisia etsiskellessa ja tanaan pitaisi menna katsomaan Mugabe avenue jossa on jotain linnoituksia.

Kauneinta Namibiassa on ollut rannikolla josta eilen tultiin takaisin sisamaahan. Oltiin ensin Swakopmundissa polskimassa Atlantilla (kylmaa!!!) ja kaytiin myos Walvis Bayssa. Swakopmundissa meista tuntu ekaa kertaa etta me ei ees olla Afrikassa. Mustia ihmisia oli paikassa todella vahan ja valkoisia (varsinkin homoja) todella paljon. Rantakaupunki on myos aika toimintapainotteinen. Me tehtiin vahan ostoksia ja sit kaytiin Sandboardaamassa. Mentiin siis huikean kauniille hiekkadyyneille ja laskettiin niita alas voidelluilla vanerilevyilla. Porukassa oli ehka reilu 20 tyyppia ja Kristiina oli niista kaikista nopein (74km/h). Ellu pisti hyvin hanttiin, mutta ei saavuttanut edes 70km/h. :)

Dyyneista on jonkin verran kuvia ja boardinginsta on jopa video joka saatiin. Viela ei sita edes itse olla katsottu, eli ei tiedeta milta nayttaa.

Me kaytiin tosiaan ulkona Swakopmundissa ja oli ihan uskomatonta miten paljon paikassa on homoja! Ei ollu puhettakaan siita etta ma ja Ellu oltais kiinnitetty jonkun huomio, ennemmin huomiota sai pojat ja se oli aika hauskaa. Piristavan poikkeavaa jos rehellisia ollaan!

Walvis bay on pienempi kuin Swakopmund, mutta siella nahtiin flamingoja, shakaali, Namibian korkein hiekkadyyni, jolle oli tietty pakko kiiveta, ja suolakentat. Dune 7, eli paikan korkein dyyni ei nayttanyt pahalta kiivettavaksi, mutta kylla siina vaan tovi meni etta oltiin huipulla. Tuli ainakin paivan reisireeni tehtya. Maisemat huipulta oli itsestaanselvan hiekkaisat, kuten myos ilma. Huipulla tuulee niin kun sanotaan ja kun ymparilla on pelkkaa hiekkaa, on sita suut ja silmat taynna. Vahan sita paasi karkuun seisomalla, mutta ei sekaan taysin auttanut.

Harvinaisen kaunista Afrikkaa oli nuo rantakaupungit, vaikka heti kaupungin ulkopuolella tormasi sellaiseen aavikkoon millaisena ma oon aina aavikkoa pitanyt. Pelkkaa hiekkaa joka puolella, ei kasvillisuutta eika mitaan. Muutamia vuoria oli rannikon laheisyydessa, ja ne teki maisemasta kahta kauniimman.

Kristiinalla on ollu vahan ongelmia varpaan kanssa (Ellu taisi murtaa sen) mutta onneksi on vahvoja kipulaakkeita mukana. Sen ei anneta loppulomaa pilata!

Kristiina ja Elina

Pitkän kaavan mukaan.

Heippa!

Tämä viesti on nyt sellanen, joka lähetettiin lähimmille sähköpostissa. :) koittakaa kestää!!!

Nyt on ilmainen netti taas käytössä ja kerrankin aikaa, niin koitetaan kirjottaa vähän enemmän. Tosiaan viime viikon joku päivä (29.11) otettiin bussi Maunilta Kasaneen. No, ei sitten päästy kun Nataan (noin puolessa välissä) ja sitten ei enää bussiyhteyttä eteenpäin löytynyt. Päätettiin liftata ja niin helppoa kun se yleensä onkin, oli se tällä kertaa uskomattoman vaikeaa. Me siis kuusi tuntia koitettiin saada kyytiä Kasaneen ja sit loppujen lopuksi se saatiinkiin. Istuttiin sateessa lava-auton perässä (tiedetään Liisa, vaarallista, mutta meillä oli lentäjä messissä)ja mietittiin että oisko pitäny venata seuraavaan päivään. No, Kasanessa oltiin illalla jo pimeän tultua. Syötiin KFC:tä ja mentiin majapaikkaan. Se oli Thebe river lodge joka oli aika kamala paikka. Seuraavana päivänä ei oikein tiedetty mitä tehtäisiin, joten mentiin kylille, kierreltiin kauppoja ja löydettiin tosi kiva pieni kuppila nimeltään Old House (istutaan kyseisessä paikassa itseasiassa nytkin mutta siitä lisää myöhemmin). Ne järjestää kanoottimelontaa, joten tehtiin 4 tunnin kanoottiretki. Nähtiin virtahepoja ja krokotiileja. Pari pientä koskeakin siinä matkalla oli, mutta aika mitättömniä olivat. Välillä pysähdyttiin kalaan, mutta ei ollu meidän siima ja koukku mukana vaan virvelit niin ei saatu mitään. Ilta istuttiin old Housessa ja oli hauskaa.

Toinenkin yö oltiin Thebessä mutta sit aamulla päätettiin että paikka vaihtuu. Thebessä oli hiekkapohja ja tuli sitten astetta enemmän vettä ja kyllä teltta näyttää kamalalta. Uusi paikka mihin mentiin oli nimeltään chobe safari lodge ja oikein harmitti ettei menty sinne heti. Se oli tosi hieno, oikein altaat ja kaikki. Tämän päivän juttuina piti olla käärmepuiston ja krokotiiliparkin. Käärmepuistoon mentiin eka ja siellä sit saatiin oikein pitää käsissä käärmeitä. Toinen oli tiikerikäärme (pieni) ja toinen isompu python. Iso käärme oli jo sellanen että sen voimat tuntu käsissä kun se kierty käden ympäri. Ellu meinas eka hannailla, mutta sain senkin sitten suostuteltua pitämään käärmeitä käsissä ja siitä on pari hyvää kuvaakin uskomattomilla ilmeillä. :P

Krokotiiliparkki oli sitten harmiksemme suljettu koska niiden opas oli kipeä. Siispä hetkeksi altaalle polskimaan ja old houseen. Seuraavana aamuna piti jatkaa Zambiaan, joten ei oltu liikenteessä kamalan myöhään.

Aamulla pakattiin kamat ja käytiin Sparissa hakemassa aamiaista. Alex jatkoi matkaa lentäen Maunille (se on lentäjä niin se sai ilmaisen lennon) ja me otettiin taxi Zambian rajalle. Raja on siis joki ja se ylitettiin pienellä lautalla. Kuorma-autoja oli rajalla jonossa kilometreittäin ja väliä kulkee vain yksi lautta. Kuultiin että parhaillaan autot joutuu venaamaan 7 päivää päästäkseen yli!!! Uskomatonta.

Lauttamatka oli ihan kiva kunhan lautalle eka päästiin. Siellä oli yksi pieni kuorma-auto jäänyt jumiin rannan hiekan ja lautan väliin. Siinä sitten 20 mustaa miestä kierteli ja kaarteli toinen toistaan parempia neuvoja antaen ja koittivat saada auton pois jumista. Me venattiin siinä oikeesti varmasti 45 minsaa kun ne koitti jos jotakin kaivamista ja vetämistä. Eihän se mihinkään liikkunut, koska takapää oli aivan jumissa hiekassa. Loppujen lopuksi miehet löi viisaat päänsä yhteen ja miesvoimin nosti/työnsi auton lautalle. Me Ellun kanssa oltain niille voitu sitä keinoa ehdottaa jo se 45 minsaa sitten, mutta ei, pojat halus ensin koittaa omia ehdotuksiaan.

Zambian puolella saatiin heti alkuun tapella taksin hinnasta rajalta Livingstoneen mihin oltiin menossa. Maksettiin lopulta 30 000 khwatsaa (tai jotain sinnepäin) ja ilmeisesti se oli aika hyvä hinta. Siis meidän kannalta. Livingstonessa majoituttiin Jollyboys backpackersiin ja paikka oli kiva. Niillä oli chill out area, baari, allas, respa, dormeja ja telttapaikkoja. Me oltiin 8 hengen dormeissa jotka makso 10 dollaria/yö. Varattiin siinä sitten samalla heti seuraavalle päivälle rafting Zambesilla ja parin päivän päähän sunset cruise. Illalla oltiin niin väsyneitä että mentiin tosi aikasin vaan nukkumaan.

Perjantaina oli siis vuorossa raftingia. Sitä mä olin odottanut kun kuuta nousevaa ja lähtö olikin 7.30. Meidät haettiin eka waterfrontiin, missä saatiin ohjeistusta päivälle ja tietenkin kamppeet mitä mukaan tarvittiin. Kypärät, melat ja pelastusliivit päälle ja menoksi. Auto vei meidät vielä falsseille ja sieltä jouduttiin itse kapauamaan jyrkkäämäkeä alas solalle, josta lautat lähtivät. Tänään porukkaa ei ollut kun 8, eli meitä oli vain 2 lauttaa. Toinen lautta teki puolikkaan päivän ja toinen koko päivän. Meidän lautassa oli harmiksi seurana kaksi tyttöä jotka oli ihan onnettomia melomaan ja muutenkin. Toinen oli saksasta ja toinen englanista.

Eka koski oli tosi pieni, me ei oikeestaan ees menty sen läpi. Siinä vaan harjoteltiin mitä tehdään ja kyllä meitä Ellun kanssa nauratti kun kiskottiin toisiamme harjoitusmielessä takasin lauttaan. :)

No, sitten alkoi tositoimet. Päästiin tokaan rapidiin ja kappas, lautta pysyi pystyssä mutta kaikki tytöt lensi lautasta jokeen. Meille oli ehkä hivenen yllätys miten voimakasta vesi on. Veden alla joutu olemaan useita sekunteja ja alkuun sitä ehkä koitti tapella vettä vastaan (ei fiksua) mutta se ei kannattanut. Kun veden alta pääsi pintaan, täytyi heti vaan koittaa saada lisää happea, koska vesi saattoi imaista sut uudelleen veden alle. Meitä ohjeistettiin että pitäis koittaa pitää lautasta kiinni, mutta se oli tosi vaikeaa. Naru lautan ympärillä oli tosi tiukka ja koski voimakas. No, meidät sit poimittiin yksitellen vedestä pois ja jo heti tän ekan kosken jälkeen näki että Enkkutyttö oli aivan hätää kärsimässä. Varsinkin kun sitten saatiin lautta kunnolla nurin seuraavassa kolmessa koskessa, oli voimat aika loppu. Pari kertaa flippaus oli ok, mutta muutaman kerran sai ihan tosissaan taistella hengestään vettä vastaan. Onneks mä ainakin opin että siinä vaiheessa kun näyttää siltä että mennään nurin, ottaa niin paljon happea kun voi ja sit selviää vähän helpommin siellä veden alla.

Mä ja Ellu jouduttiin kerran kummatkin jopa veneen alle ja se ei ollu kivaa. Mutta onneks me ei panikoitu. Toisin kun se Enkkutyttö. Se siis jätti leikin kesken puolessa välissä vaikka oli maksanu koko päivästä.

Meidän lautta flippasi eli meni kokonaan nurin 4 kertaa ja sit kaks muuta kertaa pudottiin kyydistä noin vaan muuten. Kerran mä vedin Ellun mukanani veteen kun lensin tavallaan sen yli. Me istuttiin koko matka keulassa mikä oli kivaa. Siiinä tunsi veden voiman parhaiten ja oikeestaan me saatiin olla edessä koska oltiin niin paljon parempia melojia kun ne kaks muuta tyttöä. Me siis istuttiin alkuun keskellä, mutta meidän opas siisrsi meidät eteen. :P Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! Siis mä ja Ellu!!!

Päivä oli ihan uskomattoman hieno! Me tehtäis se varmaan heti uudelleen jos ois aikaa ja rahaa. Kerrassaan mahtavaa oli. Kyllä me mietittiin että mitähän meidän äipät tuumais jos joutuisivat virran vietäväksi niin kun me jouduttiin. Liisa ois ainakin jättänyt leikin kesken.

Päivästä jäi mieleen hyvät muistot ja videot laskuista!!! Sekä tietty kuvia. Mustelmia on joka puolella kroppaa, ellun kädet on kaameessa kunnossa lautan narun takia ja mun jalat on aivan mustelmilla. :P

Illalla katseltiin meidän koskenlaskuvideota uudelleen ja uudelleen ja sit mentiin taas ajoissa nukkuun.

Lauantaina oli tarkoitus mennä katsomaan itse Falsseja. Me tiedettiin että siellä oli mahdollisuus mennä devils pooliin, joka on siis luonnon muodostama allas aivan putousten päällä! Sinne siis. Se oli hankalampaa kun oltiin kuviteltu ja käveltiin sit eka turhaan pari tuntia kunnes tajuttiin että hommaan tarvittiin opas. No, otettiin pitkin hampain opas, mutta oli se sen arvoista. Päästiin altaalle ja saatiin sieltä vielä hienoja kuviakin. Komeinta oli katella alas putousten päältä (ei huolta, meidän jaloista pidettiin kiinni ettei tiputtu). Alhaalla oli paljon sateenkaaria ja vesihöyryä oli joka paikassa putousten takia.

Altaalla chillailun jälkeen palattiin takasin Jollyboysiin ja ruvettiin valmistautumaan iltaa varten. Me ostettiin sunset cruise, joka boose cruisenakin tunnetaan. Siellä sai syödä ja juoda niin paljon kun halus risteilyn ajan. Saatiin puhuttua Kanadalainen Maxi mukaamme ja oli kyllä ihan hauskaa. Me nähtiin kun norsu ui joen yli ja tais siellä joku krokotiilikin olla. Risteily ei kestänyt kauaa, joten siitä jatkettiin Jollyboysiin jossa oli sit aika paljon porukkaa. Päätettiin sitten vielä illalla tsekata paikallinen yökerho Step Rite. Ihan kivan avonainen paikka ja oli mukavan lähellä majapaikkaa. Ensimmäistä kertaa oltiin ulkona vähän pidempään, vaikka tiedettiin että seuraavana aamuna pitäisi jatkaa matkaa Zimbabween.

Eeva muuten ilmotti mulle pari päivää sitten, että on joutunut aikaistamaan lentoaan. Se on saanu jonkun pöpön mahaansa ja se rassaa sen keuhkoja ja munuaisia. Se siis varmasti on kohta jo Suomen kamaralla. Onneksi mulla on Ellu täällä!!!

Aamulla sit herättiin ja pakattiin laukut vain päättääksemme ettei me mentäistkään Zimbiin. Ainoa syy miksi sinne halusimme oli nähdä putoukset edestäpäin, mutta todettiin että 90 dolarin maksaminen siitä olisi liikaa. Niinpä otimme kolmen tunnin safarin paikalliseen game reserveen ja mä tein meille ruokaa. Oikein pastaa ja jauhelihaa. Ja kyllä oli normaali ruoka hyvää! Me ei oo paljoa syöty, ei ulkona eikä ite tehty ruokaa, joten normaalin ruoan saaminen oli nautinto. Sitä säästettiin vielä illalliseksikin ja kyllähän se maistu.

Illalla taas istuttiin hetki Jollyboysin baarissa, mutta sitten mentiin nolon aikasin nukkuun. Huoneessa oltiin ysin kieppeillä. :P

Aamulla herättiin puol kuusi, koska me haluttiin tänään takas Maunille. Otettiin taksi rajalle ja lautta Botsin puolelle. Kasanessa mentiin suoraan lentokentälle koska me oltiin kuultu että sieltä vois saada pienkonelentoja Maunille. Me siis ei olla mukavuudenhalusia (paitsi vähän) mutta haluttiin nähdä niitä maisemia. Alex kyseli meille paikkoja Maunilta ja me koitettiin kysellä eri firmoilta täällä. Loppuviimeksi kävi niin ettei mikään lentoyhtiö kulkenut tänään sitä reittiä ja kyllä meitä harmitti. Yksi kone voisi meidät hakea, mutta se olisi aika kallista. Päätettiin sitten ottaa bussi ja otettin taksi bussiasemalle. Sinne päästyämme selvisi että jaahas, ei niitä mee bussejakaan. No, liftataan. Taksi heitti meidä liftauspaikalle ja vaatihan se jonkun vartin että oltiin niin turhautuneita että päätettiin ottaa se lento Maunille. Soitettiin noloina sama taksi hakemaan meidät takasin keskustaan ja nyt istutaan Old Housessa odottaen lentoa Maunille. :P Mutta ei voi muuta sanoa että kyllä tällanen matkustaminen on uskomattoman hienoa. Jos ei huvita, niin ei huvita ja sit tehään jotain muuta.

En tiedä miten kartalla te ootte meidän muuttuneista suunnitelmista, mutta syy siihen että palattiin Botsiin, on se, että keskiviikkona me mennään Namibiaan reiluksi viikoksi. Ei siis Mosambiciin.

Toivottavasti jaksoitte lukea kaiken, me koitetaan nyt päästä suihkuun ja sit mennään katselemaan Kasanen keskustaa. Ja ootellaan tietty meidän lentoa!!!

Kristiina ja Elina

Pikakirjoitusta kuulumisista.

Heippa kaikille.

Aika menee kuin siivillä ja sitä ei tietenkään netissä haluta viettää. Varsinkin kun siitä pitää kalliisti nykyään maksaa.

Mitä ollaan tehty:

Kasanessa pari päivää:
Mentiin kanooteilla pitkin jokea, melottiin karkuun virtahepoa (joka muuten on uskomattoman nopea), kalastettiin ja pidettiin vähän käärmeitä käsissä. Hauskaa oli.

Zambia:
Uskomatonta koskenlaskua Zambesilla. Ei meinattu kun kuolla pari kertaa, koska vesi oli vähän virtaavaa ja flipattiin kevyet neljä kertaa meidän lautalla. Niiden neljän kerran lisäksi kerran vedin Ellun mukanani veteen (yksin ei oo kiva uida krokotiiline joukossa) ja muutaman kerran muuten vaan pudottiin. Mutta oli rankkaa ja ihanaa!!!

Tänään elbailtiin Victorian putousten päällä (oikeasti siinä harjanteen reunalla ja kurkittiin kun vesi putoaa 148metriä) ja kohta lähdetään sunset cruiselle (boose cruisenakin tunnetaan). Mua hirvittää, Ellua ei. 3 tuntia aikaa, syö ja juo niin paljon kuin haluat (myös alkoholia...).

Huomenna Zimbiin ja kohta Namibiaan!!!