Kotimatka

17.12.2010 heräsimme puoli 7 aikoihin ja mieli oli todella apea. Viimeiset pakkailut jäi vielä aamulle ja kyllä siinä oli kaksi hiljaista tyttöä teltalla koittamassa saada kamoja kasaan. Taksi tuli normaaliin tapaan melkein vartin myöhässä, mutta onneksi olimme tilanneet sen ajoissa. Otimme taksin kentälle ja odottelimme check in:in aukeamista. Sitten laukut hihnalle ja odottelemaan. Hyvin pian selvisi myös että kone on 45 minuuttia myöhässä.

Alex ja Lukas oli luvannut tulla kentälle meidät hyvästelemään vaikka Ellu kuinka sanoi että niitä ei siellä kaivata. No, siellähän ne oli ja oikeastaan onneksi. Koska kone oli niin paljon myöhässä, menimme läheiseen kahvilaan viimeiselle kahville ja tapoimme aikaa siellä.

No, aika kului ja viimein tuli aika mennä turvatarkastuksesta läpi. Menimme odottelemaan huoneeseen, jossa oli muitakin lennolle lähteviä ja siinä vaiheessa iski pieni lähtöahdistus. Kumpikaan ei halunnu mennä ja aateltiin että jos ei ois joulu edessä, oletettavasti oltais siirretty lentoja eteenpäin... Siitä ei kyllä perheet ois tykänny...

Lento lähti tunnin alkuperäistä aikaa myöhässä ja lensimme siis ensin Maun-Gaborone -välin. Gabsissa vaihdettiin vähän rahaa ja mentiin toisen turvatarkastuksen läpi. Lento Gaboronesta Johannesburgiin ei kestänyt kun 25 minuuttia ja sitten oltiinkin isolla kentällä jossa aikaa oli vaikka kuinka. Meidän piti viimeiset rahat tuhlata siellä, mutta kaikki oli niin hiton kallista! Mitään hajuvesiä ja karkkeja oli turha katsella, koska hinnat oli ihan pilvissä. Kierreltiin siinä sitten huvikseen paikkoja ja tapettiin aikaa. Jossain vaiheessa päätettiin mennä Ellun lähtöportille koska check in:in piti avautua. Siihen kun istuttiin paikoille, Ellu katto lippua ja eihän se vielä ollut se aika vaan tunnin päästä. Päätettiin sitten mennä kentällä olevaan hierontapaikkaan ottamaan 20 minuutin hieronnat. Se oli aika ihanaa. Pieni rentoutus ennen koneiden lähtöä oli ihan paikallaan!

Sitten olikin jo aika päästää Ellu koneeseensa. Mä seurasin kauempaa kun se käveli pitkiä kaistoja pitkin jonnekin alakertaan mihin en nähnyt. Sitten olinkin yksin, ja se ei ollut kivaa... Mä menin istumaan mun portille (joka oli TODELLA kaukana) ja kuuntelin vähän musiikkia. Pahin ahdistus iski juuri tuolloin. Ei olis paljoa tarvittu että oisin jättäny menemättä lennolle. Mutta menin sitten kuitenkin ja onneksi viereen istui mukava enkkutyttö Rachel jonka kanssa me parannettiin maailmaa ennen nukkumaan menoa. Tai no, mä en kyllä paljoa nukkunut. Tuoli oli ihan liian pystyasennossa ja kotiinpaluu ahdisti. Nukuin ehkä pari tuntia koko yönä...

Lontooseen saavuttiin ihan ajoissa ja aloin siitä sitten etsiä oikeaa terminaalia lentoani varten. Lapuissa luki terminaali 3 mutta yksi työntekijä sitten mua neuvoi että se on terminaali 5. No, sinne siis. Otin sen junan ja ihan mukavasti löysin perille. Terminaali 5:ssa olikin sitten populaa. Ihmisiä oli tuhansia ja siinä sitten vilkasin taululle joka kertoi että KAIKKI lennot oli peruttu! Mutta mun lento ei ollu ollenkaan sillä taululla. Siellä oli ihan yks tai kaks työntekijää neuvomassa ja niiltä ei saanu kyllä minkäänlaisia vastauksia kysymyksiin. Koitin kysyä että oonko mä ees oikeessa paikassa kun ei ole sitä lentoa taululla. No, ei ne osannu vastata vaan pitäis jonottaa. Ja se jono oli kilsan mittanen! Mä palloilin siellä varmaan puoltoista tuntia koittaen saada vastauksia mutta aika turhaan. Sit onneks sen puolentoista tunnin jälkeen sain vastauksen että mä oon väärässä terminaalissa.

Ei kun takas kolmoseen (missä olin sillon alun perin) ja sieltä bongaamaan oma lento joka oli (yllätys yllätys) peruttu. Koitin siinä sitten jonottaa British airwaysin tiskille varmaan pari kolme tuntia, koska piti saada uusi lento varattua mutta kyllä oli turhaa hommaa. Parin tunnin jälkeen ne sulki koko tiskin sanoen että soittakaa tähän numeroon (sieltä ei vastattu ikinä) ja se ois ainoa paikka mistä uutta lentoa voi varata. Mä olin varautunut paluumatkaan pitkillä vaatteilla, mutta Lontoossa oli kylmä! Ulkona oli joku -4, mutta siellä ei ilmeisesti ole oikein noi lämmityslaitteet kunnossa ja kentällä oli todella kylmä. Ehkä osasyynä sekin että on tottunu yli 35 asteen lämpötiloihin.

Päivä meni siis jonotellessa. Ensin British airwaysille, jotka sitten sulki tiskin. Sitten Finnairille vain kuullakseni ettei heillä ole lentoja, sitten blue one:lle, joilta ois saanu varapaikan mikä ei ollu ollenkaan varmaa ja ois maksanu 750 euroa... Sitten kun British airways ja kenttä viimein julkisti että kentältä ei lähde tänään yhtään lentoa, menin jonoon varaamaan hotellipaikkaa, jonka British airways mulle olis maksanu. Jonotettuani puolitoista tuntia sain kuulla että eihän niitä enää ole. :) Oli kyllä melkoinen voittajafiilis siinä vaiheessa.

Ellulta kuulin että se oli päässy kotiin vain pari tuntia myöhässä ja vaikka kotiin paluu alkuun ahdistikin, nyt sinne halusi enemmän kun mitään muuta. Mulla oli siis tiedossa yö kentällä eikä mitään varmuutta siitä millon pääsisi kotiin. Olin päivällä käynyt koneella katsomassa seuraavan päivän lentoja ja sain sitten ostettua lipun Finnairin lennolle seuraavana aamuna 10.20. Se oli hivenen outoa, sillä koneen piti olla täynnä kun tiskiltä sitä kävin kysymässä.

No, yöllä maassa nukkuville jaettiin foliopeittoja (mä en sellasta saanu) ja porukkaa oli kentällä paljon. Mä vähän ihmettelin kun porukka itkee ja on puoliksi hysteerisiä. Ihan kun se jotain siinä tilanteessa auttais. Lapsiperheitä kävi kyllä sääliksi. Unta ei yöllä paljoa saanut. Mun oli kylmä, ja koko ajan piti koittaa kattoa kamojen perään. Oli siinä lähellä onneksi espanjalainen Santi, jonka kanssa sovittiin että katotaan toistemme kamojen perään. Se vähän helpotti esimerkiksi vessassa käyntiä.

Aamulla olin päättänyt mennä ajoissa British airwaysin tiskille jotta saisin selviteltyä lentoni. No, niiden piti avata viideltä. Puoli 7 meille tultiin kertomaan että ne ei avaa ollenkaan, liput pitää varata soittamalla. Siinä sitten muutamilla meinas leikata liinat täysin kiinni. Mustakin niiden tapa hoitaa toi asia oli onnetonta. No, mutta oli se edellisenä päivänä ostettu lippu Finnairille. Menin sitten Finnairin tiskin jonoon ja sielläkään ei ollu ketään tiskin takana. Juttelin siinä sitten muutaman suomalaisen kanssa ja kyllä nekin niin kiukkusia oli että olin saanu lipun ostettua sille lennolle. Niiden mielestä vain niillä (olivat edellisenä päivänä 10.20 lähtevällä lennolla) oli oikeus päästä siihen koneeseen jos jotkut pääsee. En sitten siinä viittiny heittää vettä kiukaalle vaikka niiden asenne oli todella ärsyttävä. Joskus kymmenen-yhentoista aikaan Finnairin väki tuli tiedottamaan että lento oletettavasti lähtee ja kyytiin pääsee ne, joilla oli lippu samalle lennolle mutta edellisenä päivänä. Siinä sit vähän meinas käämit palaa, mutta päätin sitten mennä aamiaiselle ja onneksi vielä sen jälkeen päätin palata alakertaan finnairin jonolle. Siellä oli suurin osa niistä edellisen päivän lennolle menevistä päässy eteenpäin ja mä jonottelin jonon perällä.

Mun edessä oli sitten vanhempi pariskunta joka rupes mulle juttelemaan ja sano että heitä ei koneeseen päästetä vaikka pitäisi. Niillä oli Helsingistä jatkolento Shanghaihin ja virkailijat ei halua porukkaa Helsinki-Vantaalle nukkumaan koska ne ties että ihmiset ei kerkeis jatkolennolleen. Sitten ne sano että vaan niitä otetaan kyytiin ketkä menee Helsinkiin. Mä en meinannu uskoa korviani. Kysyin että saako sinne mennä vaikka ei olis eilisen lennolta ja ne sano että saa. Mä sitten oikasin kaikkien jonojen ohi toiseksi ja pääsin kuin pääsinkin koneeseen!!! Mun jälkeen siellä oli vissiin enää 5 paikkaa jäljellä että vois todellakin sanoa että kävi tuuri. Mä olin niin helpottunut sen jälkeen vaikka vähän silti vieläkin epäilin että näinköhän se lento sieltä pääsee lähtemään.

N. 14.15 paikallista aikaa päästiin sitten lähtemään liikenteeseen ja kyllä koneessa hurratiin kun kiihdytys alkoi. Suomessa oltiin joskus kuuden jälkeen ja Ville oli mua hakemassa. Laukku oli hukassa, mutta siinä vaiheessa se ei kiinnostanu pätkän vertaa. Jyväskylässä oltiin joskus ysin jälkeen ja nukkuminen omassa sängyssä oli ihanaa!

Laukkukin tuli sitten aatonaattona ja sai viimeiset joululahjat pakettiin.

Kotona!!!

Sunnuntaina siis koitti se paivä että mä sain ihan munkilla lennon Suomeen. Mä oon nyt niin väsy että rupeen nukkumaan, mutta lupaan tehda viimeisen kunnon päivityksen vielä jahka jaksan.

Mika sekasorto...

Enpa ole ennen tallaistakaan nahnyt. Eilen ne loppuviimeksi sulki koko Heathrown ja voitte kuvitella mita siita seurasi.

Taalla oli tuhansia ihmisia yon yli ja onneks ma sain ihan kivan paikan itelleni varattua. (varattua tarkoittaa siis sita etta iskin huivini lattialle ja se oli mun reviiri) Unta ei paljoa saanut koska taalla on kylma ja vaikka osalle jaettiin foliopeittoja, ma en ollu yksi niista.

Varasin eilen itelleni uuden lennon Finnairin kautta talle paivalle, mutta saa nahda miten kay. British airways on perunu taas kaikki lentonsa, Finnair ainakin viela nayttais lentavan, mutta eilenkin ne peru lentonsa todella lyhyella varoitusajalla, eli aika nihkeelta nayttaa kotiin paluu.

Asken joku sano etta ne sulkee taas koko kiitotien, mutta mistaan ei voi olla varma koska oikeita asiakaspalvelijoita ei nay mailla eika halmeilla. Ihmiset jonottaa tiskeille joilla ei ole ketaan ja musta tuntuu etta lentoyhtiot saa porukan tosi vihaiseksi kaytoksellaan.

Porukalla rupee olemaan pinna tiukalla, eika ihme. Mua kuitenkin vahan ihmetyttaa kun monet itkeskelee taalla ympariinsa ihan kuin se jotain auttais.

Ja ainiin. British airways ois maksanu mulle hotelliyon viime yolle (ja siis tallekin yolle jos ei lento mee) mutta kappas, kaikki hotellit on taynna. Siksi siis nukuin lattialla... Pitakaahan peukkuja pystyssa etta paasisin tanaan kotiin. Viime yo viela meni, mutta ei enaa oikein nappaa...

Jumissa Lontoossa!!!

Mika kaksipaivainen on takana.

Eilen aamulla aloitettiin aikasin kotimatka, joka ei oo menny ihan suunnitelmien mukaan. Oltiin Ellun kanssa samoilla lennoilla ensin Maunilta Gabsiin ja sit Gabsista Johannesburgiin. Siella sit olikin runsaasti aikaa ja hengailtiin kentalla, jossa kaikki makso ihan sikana.

Ellun lento Frankfurtiin lahti paria tuntia ennen mun lentoa ja haikein mielin paastin Ellun kavelemaan lahtoselvityksen lapi. Yksin oleminen ei ollut mitenkaan herkkua kentalla. Ajatukset oli niin ristiriitaiset, etta jarki meinas lahtea.

No, paasin kuitenkin Lontoon koneeseen ja aamulla oltiin ihan ajoissa Lontoossakin. Sit vaan pian selvis etta taalla kaikki British airwaysin lennot (mulla tietenkin lento niiden kautta) on peruttu. Taalla ma olen siis istunut kohta 7 tuntia ja ilmeisesti tanaan ei ole toiveitakaan paasta Suomeen. Kuuteen asti on kuulemma lennot peruttu, mutta eilen oli ollu sama homma ja ei ne illallakaan ollu lentany. Eniten tama nyt jurppii siksi, etta kaikki muut firmat lentaa hitto vie...

Mutta sellaista se on. Kaikki suunnitelmat meni nyt monkaan ja en oo ees varma paasenko huomennakaan kotiin.

Toivottavasti Ellu sulla on kaikki menny hyvin!

Kristiina

Viimeisia viedaan!

Oma kone ei siis pelita ja nailla ei ole a:ta ja o:ta pisteilla! Sorry!

Ei nyt muisteta mista viimeksi on kirjoitettu, mutta nyt kirjoitetaan Namibiasta.

Taalla yllattavan monet naiset kayttaa naiden perinteista asua. Siihen kuuluu hame ja hauska hattu. Se hattu on varmasti 40-cm levea ja sellanen rullatun nakoinen. Me haluttais kuva sellasesta, mutta sita ei ihan missa vaan ja kesta vaan kehtaa kuvaa nappasta. Mutta viela on aikaa!

Windhoek, joka on siis paikan paakaupunki, on iso, mutta kuitenkin sellanen etta ollaan osattu siella vahan liikkua. Paljoa taalla ei tekemista ole, mutta lahinna aika on mennyt tuliaisia etsiskellessa ja tanaan pitaisi menna katsomaan Mugabe avenue jossa on jotain linnoituksia.

Kauneinta Namibiassa on ollut rannikolla josta eilen tultiin takaisin sisamaahan. Oltiin ensin Swakopmundissa polskimassa Atlantilla (kylmaa!!!) ja kaytiin myos Walvis Bayssa. Swakopmundissa meista tuntu ekaa kertaa etta me ei ees olla Afrikassa. Mustia ihmisia oli paikassa todella vahan ja valkoisia (varsinkin homoja) todella paljon. Rantakaupunki on myos aika toimintapainotteinen. Me tehtiin vahan ostoksia ja sit kaytiin Sandboardaamassa. Mentiin siis huikean kauniille hiekkadyyneille ja laskettiin niita alas voidelluilla vanerilevyilla. Porukassa oli ehka reilu 20 tyyppia ja Kristiina oli niista kaikista nopein (74km/h). Ellu pisti hyvin hanttiin, mutta ei saavuttanut edes 70km/h. :)

Dyyneista on jonkin verran kuvia ja boardinginsta on jopa video joka saatiin. Viela ei sita edes itse olla katsottu, eli ei tiedeta milta nayttaa.

Me kaytiin tosiaan ulkona Swakopmundissa ja oli ihan uskomatonta miten paljon paikassa on homoja! Ei ollu puhettakaan siita etta ma ja Ellu oltais kiinnitetty jonkun huomio, ennemmin huomiota sai pojat ja se oli aika hauskaa. Piristavan poikkeavaa jos rehellisia ollaan!

Walvis bay on pienempi kuin Swakopmund, mutta siella nahtiin flamingoja, shakaali, Namibian korkein hiekkadyyni, jolle oli tietty pakko kiiveta, ja suolakentat. Dune 7, eli paikan korkein dyyni ei nayttanyt pahalta kiivettavaksi, mutta kylla siina vaan tovi meni etta oltiin huipulla. Tuli ainakin paivan reisireeni tehtya. Maisemat huipulta oli itsestaanselvan hiekkaisat, kuten myos ilma. Huipulla tuulee niin kun sanotaan ja kun ymparilla on pelkkaa hiekkaa, on sita suut ja silmat taynna. Vahan sita paasi karkuun seisomalla, mutta ei sekaan taysin auttanut.

Harvinaisen kaunista Afrikkaa oli nuo rantakaupungit, vaikka heti kaupungin ulkopuolella tormasi sellaiseen aavikkoon millaisena ma oon aina aavikkoa pitanyt. Pelkkaa hiekkaa joka puolella, ei kasvillisuutta eika mitaan. Muutamia vuoria oli rannikon laheisyydessa, ja ne teki maisemasta kahta kauniimman.

Kristiinalla on ollu vahan ongelmia varpaan kanssa (Ellu taisi murtaa sen) mutta onneksi on vahvoja kipulaakkeita mukana. Sen ei anneta loppulomaa pilata!

Kristiina ja Elina

Pitkän kaavan mukaan.

Heippa!

Tämä viesti on nyt sellanen, joka lähetettiin lähimmille sähköpostissa. :) koittakaa kestää!!!

Nyt on ilmainen netti taas käytössä ja kerrankin aikaa, niin koitetaan kirjottaa vähän enemmän. Tosiaan viime viikon joku päivä (29.11) otettiin bussi Maunilta Kasaneen. No, ei sitten päästy kun Nataan (noin puolessa välissä) ja sitten ei enää bussiyhteyttä eteenpäin löytynyt. Päätettiin liftata ja niin helppoa kun se yleensä onkin, oli se tällä kertaa uskomattoman vaikeaa. Me siis kuusi tuntia koitettiin saada kyytiä Kasaneen ja sit loppujen lopuksi se saatiinkiin. Istuttiin sateessa lava-auton perässä (tiedetään Liisa, vaarallista, mutta meillä oli lentäjä messissä)ja mietittiin että oisko pitäny venata seuraavaan päivään. No, Kasanessa oltiin illalla jo pimeän tultua. Syötiin KFC:tä ja mentiin majapaikkaan. Se oli Thebe river lodge joka oli aika kamala paikka. Seuraavana päivänä ei oikein tiedetty mitä tehtäisiin, joten mentiin kylille, kierreltiin kauppoja ja löydettiin tosi kiva pieni kuppila nimeltään Old House (istutaan kyseisessä paikassa itseasiassa nytkin mutta siitä lisää myöhemmin). Ne järjestää kanoottimelontaa, joten tehtiin 4 tunnin kanoottiretki. Nähtiin virtahepoja ja krokotiileja. Pari pientä koskeakin siinä matkalla oli, mutta aika mitättömniä olivat. Välillä pysähdyttiin kalaan, mutta ei ollu meidän siima ja koukku mukana vaan virvelit niin ei saatu mitään. Ilta istuttiin old Housessa ja oli hauskaa.

Toinenkin yö oltiin Thebessä mutta sit aamulla päätettiin että paikka vaihtuu. Thebessä oli hiekkapohja ja tuli sitten astetta enemmän vettä ja kyllä teltta näyttää kamalalta. Uusi paikka mihin mentiin oli nimeltään chobe safari lodge ja oikein harmitti ettei menty sinne heti. Se oli tosi hieno, oikein altaat ja kaikki. Tämän päivän juttuina piti olla käärmepuiston ja krokotiiliparkin. Käärmepuistoon mentiin eka ja siellä sit saatiin oikein pitää käsissä käärmeitä. Toinen oli tiikerikäärme (pieni) ja toinen isompu python. Iso käärme oli jo sellanen että sen voimat tuntu käsissä kun se kierty käden ympäri. Ellu meinas eka hannailla, mutta sain senkin sitten suostuteltua pitämään käärmeitä käsissä ja siitä on pari hyvää kuvaakin uskomattomilla ilmeillä. :P

Krokotiiliparkki oli sitten harmiksemme suljettu koska niiden opas oli kipeä. Siispä hetkeksi altaalle polskimaan ja old houseen. Seuraavana aamuna piti jatkaa Zambiaan, joten ei oltu liikenteessä kamalan myöhään.

Aamulla pakattiin kamat ja käytiin Sparissa hakemassa aamiaista. Alex jatkoi matkaa lentäen Maunille (se on lentäjä niin se sai ilmaisen lennon) ja me otettiin taxi Zambian rajalle. Raja on siis joki ja se ylitettiin pienellä lautalla. Kuorma-autoja oli rajalla jonossa kilometreittäin ja väliä kulkee vain yksi lautta. Kuultiin että parhaillaan autot joutuu venaamaan 7 päivää päästäkseen yli!!! Uskomatonta.

Lauttamatka oli ihan kiva kunhan lautalle eka päästiin. Siellä oli yksi pieni kuorma-auto jäänyt jumiin rannan hiekan ja lautan väliin. Siinä sitten 20 mustaa miestä kierteli ja kaarteli toinen toistaan parempia neuvoja antaen ja koittivat saada auton pois jumista. Me venattiin siinä oikeesti varmasti 45 minsaa kun ne koitti jos jotakin kaivamista ja vetämistä. Eihän se mihinkään liikkunut, koska takapää oli aivan jumissa hiekassa. Loppujen lopuksi miehet löi viisaat päänsä yhteen ja miesvoimin nosti/työnsi auton lautalle. Me Ellun kanssa oltain niille voitu sitä keinoa ehdottaa jo se 45 minsaa sitten, mutta ei, pojat halus ensin koittaa omia ehdotuksiaan.

Zambian puolella saatiin heti alkuun tapella taksin hinnasta rajalta Livingstoneen mihin oltiin menossa. Maksettiin lopulta 30 000 khwatsaa (tai jotain sinnepäin) ja ilmeisesti se oli aika hyvä hinta. Siis meidän kannalta. Livingstonessa majoituttiin Jollyboys backpackersiin ja paikka oli kiva. Niillä oli chill out area, baari, allas, respa, dormeja ja telttapaikkoja. Me oltiin 8 hengen dormeissa jotka makso 10 dollaria/yö. Varattiin siinä sitten samalla heti seuraavalle päivälle rafting Zambesilla ja parin päivän päähän sunset cruise. Illalla oltiin niin väsyneitä että mentiin tosi aikasin vaan nukkumaan.

Perjantaina oli siis vuorossa raftingia. Sitä mä olin odottanut kun kuuta nousevaa ja lähtö olikin 7.30. Meidät haettiin eka waterfrontiin, missä saatiin ohjeistusta päivälle ja tietenkin kamppeet mitä mukaan tarvittiin. Kypärät, melat ja pelastusliivit päälle ja menoksi. Auto vei meidät vielä falsseille ja sieltä jouduttiin itse kapauamaan jyrkkäämäkeä alas solalle, josta lautat lähtivät. Tänään porukkaa ei ollut kun 8, eli meitä oli vain 2 lauttaa. Toinen lautta teki puolikkaan päivän ja toinen koko päivän. Meidän lautassa oli harmiksi seurana kaksi tyttöä jotka oli ihan onnettomia melomaan ja muutenkin. Toinen oli saksasta ja toinen englanista.

Eka koski oli tosi pieni, me ei oikeestaan ees menty sen läpi. Siinä vaan harjoteltiin mitä tehdään ja kyllä meitä Ellun kanssa nauratti kun kiskottiin toisiamme harjoitusmielessä takasin lauttaan. :)

No, sitten alkoi tositoimet. Päästiin tokaan rapidiin ja kappas, lautta pysyi pystyssä mutta kaikki tytöt lensi lautasta jokeen. Meille oli ehkä hivenen yllätys miten voimakasta vesi on. Veden alla joutu olemaan useita sekunteja ja alkuun sitä ehkä koitti tapella vettä vastaan (ei fiksua) mutta se ei kannattanut. Kun veden alta pääsi pintaan, täytyi heti vaan koittaa saada lisää happea, koska vesi saattoi imaista sut uudelleen veden alle. Meitä ohjeistettiin että pitäis koittaa pitää lautasta kiinni, mutta se oli tosi vaikeaa. Naru lautan ympärillä oli tosi tiukka ja koski voimakas. No, meidät sit poimittiin yksitellen vedestä pois ja jo heti tän ekan kosken jälkeen näki että Enkkutyttö oli aivan hätää kärsimässä. Varsinkin kun sitten saatiin lautta kunnolla nurin seuraavassa kolmessa koskessa, oli voimat aika loppu. Pari kertaa flippaus oli ok, mutta muutaman kerran sai ihan tosissaan taistella hengestään vettä vastaan. Onneks mä ainakin opin että siinä vaiheessa kun näyttää siltä että mennään nurin, ottaa niin paljon happea kun voi ja sit selviää vähän helpommin siellä veden alla.

Mä ja Ellu jouduttiin kerran kummatkin jopa veneen alle ja se ei ollu kivaa. Mutta onneks me ei panikoitu. Toisin kun se Enkkutyttö. Se siis jätti leikin kesken puolessa välissä vaikka oli maksanu koko päivästä.

Meidän lautta flippasi eli meni kokonaan nurin 4 kertaa ja sit kaks muuta kertaa pudottiin kyydistä noin vaan muuten. Kerran mä vedin Ellun mukanani veteen kun lensin tavallaan sen yli. Me istuttiin koko matka keulassa mikä oli kivaa. Siiinä tunsi veden voiman parhaiten ja oikeestaan me saatiin olla edessä koska oltiin niin paljon parempia melojia kun ne kaks muuta tyttöä. Me siis istuttiin alkuun keskellä, mutta meidän opas siisrsi meidät eteen. :P Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue! Siis mä ja Ellu!!!

Päivä oli ihan uskomattoman hieno! Me tehtäis se varmaan heti uudelleen jos ois aikaa ja rahaa. Kerrassaan mahtavaa oli. Kyllä me mietittiin että mitähän meidän äipät tuumais jos joutuisivat virran vietäväksi niin kun me jouduttiin. Liisa ois ainakin jättänyt leikin kesken.

Päivästä jäi mieleen hyvät muistot ja videot laskuista!!! Sekä tietty kuvia. Mustelmia on joka puolella kroppaa, ellun kädet on kaameessa kunnossa lautan narun takia ja mun jalat on aivan mustelmilla. :P

Illalla katseltiin meidän koskenlaskuvideota uudelleen ja uudelleen ja sit mentiin taas ajoissa nukkuun.

Lauantaina oli tarkoitus mennä katsomaan itse Falsseja. Me tiedettiin että siellä oli mahdollisuus mennä devils pooliin, joka on siis luonnon muodostama allas aivan putousten päällä! Sinne siis. Se oli hankalampaa kun oltiin kuviteltu ja käveltiin sit eka turhaan pari tuntia kunnes tajuttiin että hommaan tarvittiin opas. No, otettiin pitkin hampain opas, mutta oli se sen arvoista. Päästiin altaalle ja saatiin sieltä vielä hienoja kuviakin. Komeinta oli katella alas putousten päältä (ei huolta, meidän jaloista pidettiin kiinni ettei tiputtu). Alhaalla oli paljon sateenkaaria ja vesihöyryä oli joka paikassa putousten takia.

Altaalla chillailun jälkeen palattiin takasin Jollyboysiin ja ruvettiin valmistautumaan iltaa varten. Me ostettiin sunset cruise, joka boose cruisenakin tunnetaan. Siellä sai syödä ja juoda niin paljon kun halus risteilyn ajan. Saatiin puhuttua Kanadalainen Maxi mukaamme ja oli kyllä ihan hauskaa. Me nähtiin kun norsu ui joen yli ja tais siellä joku krokotiilikin olla. Risteily ei kestänyt kauaa, joten siitä jatkettiin Jollyboysiin jossa oli sit aika paljon porukkaa. Päätettiin sitten vielä illalla tsekata paikallinen yökerho Step Rite. Ihan kivan avonainen paikka ja oli mukavan lähellä majapaikkaa. Ensimmäistä kertaa oltiin ulkona vähän pidempään, vaikka tiedettiin että seuraavana aamuna pitäisi jatkaa matkaa Zimbabween.

Eeva muuten ilmotti mulle pari päivää sitten, että on joutunut aikaistamaan lentoaan. Se on saanu jonkun pöpön mahaansa ja se rassaa sen keuhkoja ja munuaisia. Se siis varmasti on kohta jo Suomen kamaralla. Onneksi mulla on Ellu täällä!!!

Aamulla sit herättiin ja pakattiin laukut vain päättääksemme ettei me mentäistkään Zimbiin. Ainoa syy miksi sinne halusimme oli nähdä putoukset edestäpäin, mutta todettiin että 90 dolarin maksaminen siitä olisi liikaa. Niinpä otimme kolmen tunnin safarin paikalliseen game reserveen ja mä tein meille ruokaa. Oikein pastaa ja jauhelihaa. Ja kyllä oli normaali ruoka hyvää! Me ei oo paljoa syöty, ei ulkona eikä ite tehty ruokaa, joten normaalin ruoan saaminen oli nautinto. Sitä säästettiin vielä illalliseksikin ja kyllähän se maistu.

Illalla taas istuttiin hetki Jollyboysin baarissa, mutta sitten mentiin nolon aikasin nukkuun. Huoneessa oltiin ysin kieppeillä. :P

Aamulla herättiin puol kuusi, koska me haluttiin tänään takas Maunille. Otettiin taksi rajalle ja lautta Botsin puolelle. Kasanessa mentiin suoraan lentokentälle koska me oltiin kuultu että sieltä vois saada pienkonelentoja Maunille. Me siis ei olla mukavuudenhalusia (paitsi vähän) mutta haluttiin nähdä niitä maisemia. Alex kyseli meille paikkoja Maunilta ja me koitettiin kysellä eri firmoilta täällä. Loppuviimeksi kävi niin ettei mikään lentoyhtiö kulkenut tänään sitä reittiä ja kyllä meitä harmitti. Yksi kone voisi meidät hakea, mutta se olisi aika kallista. Päätettiin sitten ottaa bussi ja otettin taksi bussiasemalle. Sinne päästyämme selvisi että jaahas, ei niitä mee bussejakaan. No, liftataan. Taksi heitti meidä liftauspaikalle ja vaatihan se jonkun vartin että oltiin niin turhautuneita että päätettiin ottaa se lento Maunille. Soitettiin noloina sama taksi hakemaan meidät takasin keskustaan ja nyt istutaan Old Housessa odottaen lentoa Maunille. :P Mutta ei voi muuta sanoa että kyllä tällanen matkustaminen on uskomattoman hienoa. Jos ei huvita, niin ei huvita ja sit tehään jotain muuta.

En tiedä miten kartalla te ootte meidän muuttuneista suunnitelmista, mutta syy siihen että palattiin Botsiin, on se, että keskiviikkona me mennään Namibiaan reiluksi viikoksi. Ei siis Mosambiciin.

Toivottavasti jaksoitte lukea kaiken, me koitetaan nyt päästä suihkuun ja sit mennään katselemaan Kasanen keskustaa. Ja ootellaan tietty meidän lentoa!!!

Kristiina ja Elina

Pikakirjoitusta kuulumisista.

Heippa kaikille.

Aika menee kuin siivillä ja sitä ei tietenkään netissä haluta viettää. Varsinkin kun siitä pitää kalliisti nykyään maksaa.

Mitä ollaan tehty:

Kasanessa pari päivää:
Mentiin kanooteilla pitkin jokea, melottiin karkuun virtahepoa (joka muuten on uskomattoman nopea), kalastettiin ja pidettiin vähän käärmeitä käsissä. Hauskaa oli.

Zambia:
Uskomatonta koskenlaskua Zambesilla. Ei meinattu kun kuolla pari kertaa, koska vesi oli vähän virtaavaa ja flipattiin kevyet neljä kertaa meidän lautalla. Niiden neljän kerran lisäksi kerran vedin Ellun mukanani veteen (yksin ei oo kiva uida krokotiiline joukossa) ja muutaman kerran muuten vaan pudottiin. Mutta oli rankkaa ja ihanaa!!!

Tänään elbailtiin Victorian putousten päällä (oikeasti siinä harjanteen reunalla ja kurkittiin kun vesi putoaa 148metriä) ja kohta lähdetään sunset cruiselle (boose cruisenakin tunnetaan). Mua hirvittää, Ellua ei. 3 tuntia aikaa, syö ja juo niin paljon kuin haluat (myös alkoholia...).

Huomenna Zimbiin ja kohta Namibiaan!!!

Paljon kalaa!

torstaina mentiin toiveikkaina kalaan. No, saaliina oli paljon solmuja siimoissa ja kaksi turhautunutta tyttöä. Ei siis ainuttakaan kalaa. Kyllä harmitti.

Aateltiin sitten vielä kuitenkin antaa kaloille toinen mahdollisuus ja päätettiin aamutuimaan mennä koittamaan onnea toistamiseen. Tällä kertaa onni oli myötä ja kalaa tuli.


Ja tuli.Kaiken kaikkiaan 6 vonkaletta! Kyllä siellä oli paikallisilla kattelemista kun kaks valkosta tyttöä kalastaa ja jopa saa kalaa enemmän kun ne ite. Välineinä oli siis siimaa ja koukkuja. Ei mitään muuta! Mato koukkuun, koukku virran vietäväksi ja kalat ylös!Myös meidän Backpackers paikan työntekijät naureskeli, ihmetteli ja ihaili meidän saalista. Oltais saatu apua niiden perkaamisessakin, mutta mehän tehtiin se itse (siis Kristiina teki). Ellu toimi statistina taustalla ja huuhtoi peratut kalat.

Kalat paistettiin ja nautittiin suolalla maustettuna. Kyllä maitti. Itse saatua, tuoretta kalaa.

Eilen tutustuttiin muutamaan paikalliseen ja käytiin katsomassa Maunin ainoa yökerho. Oltiin siellä

Matkaan!!!

Vihdoin!

Tiistaina koetti kauan odotettu päivä. Mä sain mun opettajalta auton lainaan, eli AJOIN hakemaan Ellun kentältä. Riemu oli suuri, sillä mä olin oikeasti oottanu tätä päivää jo viikkoja! Sieltä se serkkuplikka tuli, tosin ilman laukkua. Se oli pieni takaisku, koska olimme suunnitelleet lähtevämme liikenteeseen heti keskiviikkona mun viimeisen tentin jälkeen.

Ne sitten lupas kentältä soittaa kun laukku saapuu. Tähän emme tietenkään luottaneet, koska ei se toimi niin Afrikassa. Mä soitin tiistaina aikana valehtelematta 30 kertaa kentälle koittaen saada tietää missä laukku on ja millon se on tulossa. Hyvin monilla kerroilla ei vastattu ollenkaan. Jos vastattiin, nainen saattoi sanoa että sori, meillä on toimistossa vain yksi tietokone. Hetken hiljaisuuden jälkeen sitten kysyin että mitäs se sitten tarkoittaa? No sitä että hän ei voi tehdä mitään. Juu... Niin Afrikkaa. Toisinaan he vastasivat ja usein käskivät soittaa vaihtelevasti 10, 15, 30 tai 60 minuutin päästä uudelleen. Sitten kun soitit, ei vastata tai on varattua...

Ilta päättyi siihen, että emme saaneet tietää mitän laukusta ja nukkumaan mentiin vähän oudoilla mielin. Lähdetäänkö keskiviikkona reissuun vai ei? :P

Keskiviikkoaamuna mä heräsin ja soitin heti kentälle ja siellä se laukku oli!!! Herätin Ellun sikeästä unesta (ei herännyt vaikka olin käynyt vessassa ja puhuin puhelimessa samassa huoneessa), koska tiesin että Nick oli menossa kentälle puoli 9. Mulla alko koe 8 ja kätevintä oli, että Ellu menee Nickin kanssa samalla taksilla kentälle, hakee laukun ja tulee takas. Mä sillä välin tuskailin kokeessa, jossa oli yksi ilkeä kysymys, mutta eiköhän se läpi mennyt.

Kokeen jälkeen pakkailin ja venailin Ellua. Laukun saaminen ei ollut ollut helppoa, tietenkään, ollaan Afrikassa...

Kamojen kasaan saaminen olikin sitten haastavaa. Vielä haastavampaa oli sanoa hyvästejä ihmisille ja koittaa päättää puhe sillä ettei voi sanoa että: "nähdään". Varsinkin Charlenen hyvästeleminen oli surullista. Mutta mä tein sen, itkemättä.Kahdentoista jälkeen otettiin taksi stationille tietämättä mihin bussiin pääsisimme. Maunin bussit oli menny, joten päädyimme menemään Francistowniin, joka oli kiva nähdä. Matkalla ostimme kauan mun himoitsemaa maissia, joka oli todella hyvää. Ihan erilaista kuin Suomen sokeriliemissä keitetyt maissit. Nam!Francistownissa oikeastaan vain kävimme lenkillä ja yövyimme. Aamulla matka jatkui Maunille, jossa ollaan nyt. Kohta pitäisi mennä kalastamaan koska Ellu toi meille siimaa, koukkuja ja ongen!!! Omaa kalaa!!!Tässä on sitten "pieni" kovakuoriainen. Toi on Ellun peukku, joka on huomattavasti lähempänä kameraa kun itse öttis!Pienenä varoituksen sanana haluan sanoa, että nettiä ei enää ole todellakaan päivittäin saatavilla, joten päivityksiä tulee jos ja kun tulee. Niitä kirjoitellaan tästä eteenpäin Ellun kanssa yhdessä, koska suurin osa lukijoista varmaan tuntee meidät molemmat!Kristiina ja Ellu

Mogonye

Mogonye on siis kylä. Tässä kylässä, tai jollain vähän isommalla alueella on vissiin 7 eri "solaa". En oikein tiedä onko sola oikea sana. Mutta siis paikkoja joissa vesi virtaa, on kalliota ympärillä ja pieniä lammikoita siellä sun täällä. Katsokaa kuvia ja päättäkää miksi sitä haluatte kutsua. Minä kutsun solaksi.

Meidän valokuvaajakaveri (sama joka vei meidät Molepololeen viime viikonloppuna) ehdotti viikolla että mentäisiin käymään täällä "Mmamotshwane" -solalla, ja niin sitten tänään tehtiin. Ajeltiin eka Mogonyeen ja parkkeerattiin paikallisen kaupan pihaan. Kauppa oli siis pieni, ehkä 4x5m kokonen rakennus jossa oli sisällä muutamia tuotteita hyllyillä. Öljyä siellä oli paljon, mutta ei ihme. Nämä ihmiset varmaan elää öljyllä.

Ja asiaan. Niin, kaupan naiset naureskeli meille valkosille koska oltiin ilmeisesti niiden mielestä pukeuduttu aivan väärin. Shortsit ei ollu ollenkaan oikeanlainen asuste tulevaa varten. Kehuimme pärjäävämme ja aloitimme kävelemisen...Jatkoimme kävelemistä...

Ja jatkoimme vähän lisää...
Kukaan ei siis kertonut, että kävelemistä oli edessä 45 minuuttia!!! Ja se ei itseasiassa ois ollu ollenkaan hassumpaa, jos olisin älynnyt laittaa lenkkarit, mutta minähän valitsin aamulla sandaalit. Sandaaleissa ei siis ollu sinänä mitään vikaa, ne ei ahdista eikä hierrä, mutta ne muurahaiset!

Jumankautsi meinaan meinas meikälläkin muutama kirosana päästä kun kahdenlaiset muurahaiset käy jalkoihin kiinni ja ne ei sitten irrota ei millään! Sitten jos pysähtyy ottamaan yhtä irti toisesta jalasta, tulee viisi uutta toiseen jalkaan... Mitäs siinä sitten tekis. Loppuviimeksi parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui elefanttimainen tömistely kävellessä. Onneksi sitä ei ite tarvinnu katella, ois voinu vähän naurattaa meinaan.

Mutta hengissä selvittiin vaikka se ei ollut mitenkään miellyttävää. Ja tie paikalle oli siis auton mentävä, mutta auton olis tarvinnu olla neliveto, ja meidän valokuvaajakaveri ei sellasta taida omistaa. Ihan solan alkuosassa näimme auton kuljettajineen. Kaksi miestä ilmeisesti haki solalta vettä ja tietty me kysyttiin että saataisko kyyti takas kun palataan. Kyyti meille luvattiin ja sit mä ja Erinkin (ne joilla oli avonaiset kengät) voitiin hymyillen jatkaa matkaa.

Me oltiin ihan innoissaan heti ensimmäisestä eteen tulleesta vedestä, mutta se ei loppuviimeksi ollu mitään verrattuna siihen mitä tuleman piti. Mitä pidemmälle mentiin, sitä kauniimmaksi maisema muuttui. Oli vesilammikoita, virtauksia, putouksia, siltoja ja rappusia.Vesi oli tosi kirkasta ja puhtaan näköstä. Puhdasta se varmaan tietyssä määrin olikin, koska jokaisessa altaassa oli toistaan suurempia taskurapuja. Mä olin niistä tietty ihan innoissani. Teki mieli pyydystää pari niin sais kerrankin jotain merenelävää syödäkseen. Lammikoissa oli myös sammakoita ja siellä oli yks sammakkolaji jolla oli ihan uskomattoman kokoset takaräpylät! Ei meillä Suomessa oo sellasia. Niistäkin olin aika innoissani ja muut ei oikein ymmärtäny. No, minä ja eläimet...Molemmilla puolilla vettä oli korkeat kallioseinämät ja välillä jouduttiin ihan nelivedolla nousemaan ylös kalliorinteitä. Onneksi apuna oli myös kallioon kiinnitetty köysi jota pystyi käyttämään apuna jyrkimmissä kohdissa.Loppuviimeksi päädyimme ehkä suurimmalle "altaalle" mitä paikasta löyty. Siitä ei sitten enää päässytkään jatkamaan mutta oli uskomattoman kaunista.Paluumatka sujui kanssa ihan hyvin ja mä näin ensimmäisen käärmeen täällä! Oon koittanu ettiä että mikä käärme oli kyseessä ja oon tullu siihen tulokseen että se saattoi olla viherkobra. Oon siitä itseasiassa aika varma, mutta toisaalta en löytäny kuvia kaikista 60 käärmelajista mitä Botsissa on, niin voihan se periaatteessa olla joku muukin.Kun me sitten vihdosta viimein kaikkien poseerauskuvien jälkeen päästiin sinne, missä se auto oli ollu, ylläri pylläri, se ei ollu enää siellä. Mä olin ehkä hivenen turhautunu, koska ne muurahaiset oikeesti puri tosi lujaa. No ei auttanu. Kävelemään oli lähdettävä. Alku olikin tuskasta, koska muurahaisia oli joka paikassa ja mä sit loppuviimeks otin tiheitä juoksuaskeleita jotta ne ei niin hyvin kerinny jalkonen kimppuun. Eevaa ja Charlesia nauratti mun ja Erinin juoksentelu, mutta se oli yllättävän tehokas tyyli. :)

Ehkä noin puolessa matkassa muurahaiset loppu kun seinään! En ymmärrä. Niitä tasan tarkkaan oli siinä kohtaa sillon kun me tultiin sinne, mutta sitten ei. Ei koko loppumatkalla!!! Ilmeisesti keskipäivän kuumin aurinko (joka muuten oli kuuma) sai ne pakenemaan koloihinsa ja näin ollen ne jätti meidän jalat rauhaan! JEE!!!

Sitten kun päästiin takas Mogonyeen, yllätti yks murkku mut vielä portilla nappaamalla kiinni varpaasta. Not nice.

Selvittiin kuitenkin ja saatiin todella kauniita kuvia maisemista.

Ötökkäinvaasio!!!

Kattokaapas miltä näyttää meidän vessan allas!!!Eikä oo ainoastaan allas mikä näyttää tolta. Meidän common room on täynnä noita valtavia lentäviä ötöiköitä ja vessan seinillä on myös lentäviä muurahaisia. Enkä puhu mistään yhdestä tai kahdesta muurahaisesta vaan sadoista...

Embassy after embassy...

Nonni. Kävin sitten tänään kahdessa eli suurlähetystössä vain saadakseni tietää että viisumit, joiden perässä siis olin, on saatavilla rajoilta, ei suurlähetystöistä. Mikä on sikäli outoa, että mä olin ymmärtäny että hakemalla sen suurlähetystöstä sen saa halvemmalla. Mutta ei.

Menin siis aamulla ensin Main mall:lle jossa kävin turisti-infossa hakemassa vähän materiaalia Botsin pohjoisosista. Materiaali on pitkälti samaa jota olen nähnyt jo aikaisemminkin, mutta laitoin kaikki kirjaset äitin ja Liisan messiin niin oli ihan kiva saada oikeastikin jotain konkreettista mistä voi vähän katella eri paikkoja. Onneksi älysin myös kysyä missä Zambian ja Zimbin lähetystöt on, koska vaikka olin netistä kattonu niiden paikat, oisin menny ihan väärään paikkaan Zambian lähetystön kanssa. Se olikin siinä keskellä Main mall:ia. Sinne siis. Menin sisään ja sinne piti sitten laittaa oikein passinumerot ja sisääntuloaika paperille joka oli kaikkien nähtävillä. Niin Afrikkamaista.

Venailin siinä sit hetken ja sit mut kutsuttiin yhteen huoneeseen jossa oli kolme naista. Kaksi niistä näyttikin ihan virkailijoilta, mutta kolmas näytti siivoojalta mutta tyynen rauhallisesti se vaan istua tönötti siinä pöydän edessä. Mä luulin hetken että se oli siellä toimittamassa jotain asiaa, mutta sitten se virkailija vaan kysy multa että mitäs mä. Sanoin asiani, kerroin että oon Suomesta ja sitten se rupes kattelemaan pitkää listaa mun takana olevalta seinältä. Hetken päästä se nousi ylös ja meni sinne listan viereen. Sitten kuulu että: "niin minkä maan vieressä Suomi on?" Sanoin että Ruotsin ja Venäjän välillä ja sitten nainen tokasi että ehei, saat viisumin suoraan rajalta. Ok.

No sitten jatkoin toiveikkaana matkaa mukavan viileässä säässä kastuen sateesta. Sain turisti-infosta oikein kartankin, ja onneksi sain koska olisin ollu muuten ihan hukassa. Mä taivalsin siellä Gaboronen suurimpien rakennusten seassa enkä tienny ollenkaan missä olin. Onneksi sitten päädyin Jenkkien suurlähetystön eteen, tosin en uskaltanu kysyä niiltä vartijoilta mitään koska ne leikki rynnäkkökivääreillään portin edessä. Kartan mukaan kuitenkin paikan piti olla ihan sen Jenkkien suurlähetystön vieressä ja siellähän se olikin. Menin portille, jossa piti taas kirjata ylös samaiset tiedot mitkä siellä toisessakin lähetystössä ja sitten pääsin sisälle itse rakennukseen. Siellä olikin sitten populaa ja vain yksi nainen töissä. Vähän oli turhauttavaa katella sitä toimintaa kun porukka hakee passeja ja jatkoa luvilleen ja jonossa seuraava on oikeasti ihan niskassa kiinni niin että minkäänlaista asiointirauhaa et saa. Tavalliseen tapaan porukka etuilee toisinaan ja tämä nainen tiskin takana koittaa jostain ihmeen syystä palvella vähintään neljää asiakasta yhtä aikaa. Siinä onkin sitten selvittelemistä kenen paperi on mikäkin kun naisella on yhtä aikaa jos jonkinmoista lappua edessään.

Ja meinasin ihan tosissaan kilahtaa kolmelle ikkunanpesijämiehelle jotka koitti kaikin tavoin saada mun huomion mm. kävelemällä juuri mun edestä jonon läpi sanoen excuse me:tä mennessään, hokemalla sanoja, jotka mun paidassa luki tai muuten vaan olemalla hieman (lue: todella) rasittavia.

Kun mä sitten 20 minuutin venailun jälkeen pääsin tiskille, sain kuulla samaisen uutisen kun mitä edellisessä paikassa. Rajalta vaan…

Ei auttanu kun lähteä takas kotia kohti. Kävelin kaupungin hienojen rakennusten ohi ja samalla oli pakko ottaa muutama kuva, koska en välttis enää siellä päin liiku! Palasin siis Main mallille jossa menin Toplineen ja onneksi menin. löysin aivan ihanan topin. Koitin ottaa siitä kuvaa, mutta siitä ei tullu yhtään mittään! Näette sen sit myöhemmin jossain kuvissa. Sitten päätin että mähän voisin mennä suoraan Main mallilta Riverille, koska halusin käydä Sparissa. Combipysäkillä sain sitten muutaman combin pysäytettyäni tietää että combit ei mene Main mallilta Riverille. Yksi combikuski kuitenkin ehdotti että ottasin sen ”specialina” Riverille. Special taksi maksaa 20pulaa, niin mitähän ois combi ollu!?! Sanoin sitten vaan että taidan ottaa taksin josta maksan 3.70 ja kiitin kauniisti. Metsästin sitten sitä taksia ja niinhän siinä kävi että ei nekään aja regularina Main mallilta Riverille. Jouduin siis ottamaan taksin (joka muuten makso vain 3 pulaa) yliopistolle ja kävelin sitten Riverille. Siellä kävin Sparissa ja vessassa ja sitten käppäilin takas yliopistolle.

Melkein voisi sanoa että turha reissu mutta tulipahan tehtyä. Huoneessani en kerennyt kun syömään kun Nick tuli ja kaipasi seuraa Riverille. No, pitkän empimisen jälkeen lupasin lähteä, vaikka juuri sieltä olin siis palannut takaisin. Nick lähtee täältä jo ensi tiistaina, niin se sitten napsi kuvia oikein olan takaa koko matkan ajan. Ihmisillä oli varmaan todella hauskaa katella kun kaks valkosta käppäilee ja toinen napsii kuvia koko ajan. No, siellä sitten mentiin Equatorialiin, jossa ei hitto vie toiminu netti. Mun ainoa ehto sinne menemiselle oli se, että saisin käyttää nettiä ja sitten se ei tietenkään toimi. No, Nick luki tenttiinsä ja mä kirjottelin sitten wordilla tätä päivitystä. Äsken tultiin takas ja ysiltä mun pitäis lähteä 50 minsan lenkille Victorian kanssa, joka on 400m:n juoksija... En ymmärrä miten saan ittenu tällasiin soihin upotettua. Se meinaan juoksee 400m 57s:n, joten ei ole mikään turha tyttö. Voi olla että mä olen kuollut noin puolentoistatunnin päästä. Ehkä jo ennen sitä. :)

Juhlintaa ja Jumalanpalveluksia

The most outstanding group of the year!!!
Me siis voitettiin kuoron kanssa palkinto ja mä en todellakaan tiedä mistä aloittaisin kaiken kertomisen, koska viikonloppuna on sattunut ja tapahtunut paljon.

Meillä oli siis tiedossa esiintyminen University of Botswana culture and sports awards 2010 -tapahtumassa. Mä olin ylipuhunu Nickin tulemaan kuvaamaan meitä kuorolaisia, koska vihdosta viimein me saatiin yllemme kuoron viralliset esiintymisasut. Eihän sitä odotettukaan kun 4 kuukautta! Mutta ne on niin kauniit. Mä haluisin viedä omani mukanai Suomeen, mutta se taitaa olla kiellettyä.

Juhla järjestettiin uudessa opiskelijakeskuksessa (onneksi, siellä on ilmastointilaite) ja mä olin järkyttynyt siitä miten hienoksi ne oli paikan laittanu. Näytti siis oikeastikin ihmeen viralliselta tilaisuudelta.Pöydät oli kauniisti koristeltu kuten tuolitkin ja paikalle tuli Gabsin päällikkökin hienolla mustalla autollaan Botswanan liput heiluen. Ja oli se sen verran virallista että muutamat vaihtarit jotka ois halunnu tulla kattoon tilaisuutta käännytettiin ovella pois. Siellä oli vartijat kummallakin ovella ja sisään ei päässy kun kutsun kera. :)Palkintoja ja nimeämisiä oli jos jonkin moisia ja aina välillä meille esiinty UB:n perinteisen tanssin ryhmä ja välillä paritanssijat jotka täällä reenaa päivittäin. Oli tosi kiva katella ihmisiä jotka oikeesti osas tanssia. Meidän esiintymisvuoro oli juuri ennen sitä palkintoa jossa me oltiin myös ehdolla. Kuorolaisia oli tällä kertaa paikalla paljon ja laulettiin hyvin! Tässä yksi action-kuva tanssista. Kipale on "fiela fiela" ja se on aivan ihana! Samoin kuin siihen kuuluva tanssikin. Ja eikö oo puvut kauniit!Oikeestaan heti kun oltiin esiinnytty saatiin myös se palkinto ja siitäkös riemu repes. Kuorolaisia oli tosiaan paikalla todella paljon verrattuna muuhun väkeen. Kaiken päälle saatiin vielä hyvää ruokaa ja sit tanssittiin vähän lisää kuorolaisten kanssa. Se on aina yhtä hauskaa. Musta tuntuu että kun ne alottaa tanssimisen, ei siitä tuu loppua ollenkaan. Ja ne tanssii samalla lailla melkin aina kun poistutaan reeneistä. Varsinkin jos jollain on joku juhlapäivä tai vastaavaa.
Tässä on Zinzi, joka on varmasti eniten auttanu mua biisien kanssa. Se on monta kertaa laulanu mulle sanoja ja kirjottanu osan niistä ylös. Ja sillä on tosi hyvä ja puhdas ääni, niin on ollu kiva laulaa sen vierellä.

No jatketaanpas sitten. Ainaiin, mua myös haastateltiin johonkin telkkariin. Toivottavasti mä en tuu koskaan näkemään mun soperrusta mistään telkkarista. En siis tarkkaan tiä että mikä kanava tai ohjelma oli kyseessä. Ei mikään suuri juttu, mutta tilaisuudesta ne kyseli ja samalla tietty siitä millasta on olla Botsissa.

Ilta oli pitkä ja aamulla 9.30 piti lähteä Molepololeen samantyylisille tanssifestareille kun mitä oli Kangissa viime viikonloppuna. Molepololessa oli vaan monipuolisemmin kaikkea. Oli tanssia, näytelmää, soittoa ja laulua. Mä olin vähän nuutunut koko päivän koska täällä oli 39 astetta lämmintä ja en yksinkertaisesti halunnut enkä kyennyt seisomaan auringossa. Mä hakeuduin siis varjoon ja katselin ja kuuntelin sieltä sen verran mitä näin. Olin yllättyny että siellä tarjottiin ilmaiseksi kaikille ruokaa, vaikka porukkaa oli paikalla vaikka kuinka paljon! Musta tämä tyyppi kitaransa kanssa oli yksi parhaista jutuista mitä mä näin. Kattokaa mikä tyyli soittaa! Mutta soitti hyvin!

Pippalot loppu joskus kneljän jälkeen ja meillä piti olla takas Gabsissa puol 6, koska kuljettajalla oli illallisjuttu puol 7. Ihan hyvin me oltais puoli kuuteen keritty, mutta meidän kuski (joka on siis valokuvaaja) halus käydä kuvaamassa yhtä luolaa joka oli aika lähellä Molepololea. Sitä sitten etittiinkin tovi ja ajeltiin huonoa hiekkatietä pitkät matkat ennen kun kuultiin että luola on ihan tien alussa...

Siellähän se oli, jyrkän kukkulan seinällä ammotti aukko, jossa kuulemma aikainaan tapettiin noitia. Tai niitä keitä noidiksi luultiin.Tuolla mun takana siis näkyy se aukko. Mä oisin sinne halunnu kiivetä, mutta en viittiny hameessani. Joku toinen kerta ehkä.

Me oltiin sitten loppujen lopuksi takas joskus kuuden kieppeillä. Illalla meidän piti mennä johonkin taidejuhliin, jotka oli ihan yliopiston lähellä. Mä nukuin tunnin, kävin suihkussa, join kahvia ja sit pitikin lähteä. Olin ihan kuollu jo lähtiessä, mutta mulle oli lippu varattu ja olin luvannu mennä niin ei auttanu. Ja onneksi menin vaikken siellä kauaa ollukaan. Mikäli juhlat ois ollu minä tahansa muuna päivänä, oisin viihtyny siellä pitkään. Siellä oli esillä kaikkia taidejuttuja kuten pari maalaria, pari graffitintekijää, tanssijoita ja soittajia ja kaikkea erikoista. Sit kun päästiin siihen vaiheeseen iltaa että rupes tulemaan tanssimusiikkia, musiikki oli oikeasti hyvää eikä mitään housea mitä täällä yleensä kuulee. Tuli meinaan Eminemiä ja muita länsimaisia artisteja ja biisejä joita tiesin. Harmiksi vain olin niin väsynyt että tulin takas ennen puolta 12 ja menin tutimaan. Sunnuntaina oli taas aikainen aamu tiedossa, koska olin luvannut kurssikaverilleni että menen heidän kirkkoonsa käymään.

Aamulla otettiin Eliaksen (on nainen nimestään huolimatta) kanssa combi sen kirkolle. Rakennus oli valtava ja näytti aika uudelta. Uus se itseasiassa tais ollakin jos oikein ymmärsin. Sisälle mahtuu tuhatkunta ihmistä ja jos mä yhtään sinnepäin laskin ja arvioin, oli tänäänkin porukkaa paikalla ainakin 600. Ehkä enemmänkin. Palvelus alkoi hiljaisella taustamusiikilla ja itsenäisellä rukoilemisella. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntu kun 600 ihmistä ympärillä rukoili kielillä ja siinä mä sit tönötin ja tuijottelin ihmisiä koska ne käyttäyty niin oudosti. Ne huito käsillään ees sun taan ja välillä menivät lattialle makoileen ja kierimään ja välillä itkivät ja huusivat, puhuivat kielillä jne. Sellanen ei oikein oo mun makuun. Se on lähinnä pelottavaa.

Sit onneks alko musiikillinen puoli palveluksesta. Niillä oli bänsi, jossa oli rumpali, basisti, kitaristi ja syntikan soittaja ja sit solisti ja 5 taustalaulajaa. Ja ne oli hyviä! Sanat tuli aina esille hienosta leditaulusta ja mäkin lauleskelin mukana. :) Ihmiset teki edelleen sitä samaa mitä aikasemminkin, mutta onneks sentään osa vaihto rukoilemisen laulamiseen. Välillä siellä ululoitiin ja huudeltiin että "praise the lord" yms ja se oli ihan kivaa.

Musiikkia tuli varmaan vajaa tunti, sit tuli ensin puhumaan yksi mies ja sen perään toinen. Eka oli vissiin joku semipappi, koska se vaan heitteli näitä tunnettuja kiihkolauseita; praise the lord, lord can hear you, He's there and He listens... Vaikka mitä. Näitä siis tuli vielä niin että oli musaa taustalla. Sitten tämä toinen herra oli oikein oikea pappi ja piti ilmeisesti päivän saarnan. Se vaan ei musta ollu mitenkään saarnamainen, koska oletettavasti oon tottunu suomalaisiin kuiviin saarnoihin. Mies puhu hyvin, ja jopa mun mielenkiinto pysy yllä koko tunnin verran mitä se puheli. Ja se on paljon se.

Lopussa tuli vielä musiikia ja kaikki (en minä) kävi alttarilla polvistumassa ja muutamat papit tarttu ihmisiä päästä kiinni ja ilmeisesti rukoili. En tiedä, mutta näytti mielenkiintoiselta. Muutamat sinne sitten kaatuili alttarille ja niitä taas peiteltiin sinisillä liinoilla. Ja jos olen ihan rehellinen niin sitä tapaa mä en voi käsittää. Kuulemma ihmiset menee johonkin transsiin mutta musta se on ihan huuhaata. Anteeksi kaikille jotka ajattelevat toisin.

Palvelus siis kesti yli 2.5 tuntia ja täytyy sanoa että oli lyhempi 2.5 tuntinen kun mitä suomen kirkoissa yleensä vietettävät tunnit on koskaan. Suomalainen kirkko vois tietyssä määrin ottaa mallia näiltä, koska täällä porukka todellakin käy kirkossa ja täytyyhän siihen olla joku syy, kuten puoleensavetävä jumalanpalvelus yms. Musiikki on täällä iso osa jumalanpalvelusta...

Jos mä oikein ymmärsin, tää kirkko oli vähän niin kun hellarit Suomessa. Mutta en ole varma, koska termistöt ei oikein oo hallussa noista uskonasioista. Mutta oon todella tyytyväinen että menin ja näin millasta se on. On se vaan niin erilaista kun Suomessa tai missää muualla missä oon kirkossa ollu. Lopuksi kaikki uudet tulokkaat pyydettiin käymään erillisessä huoneessa jossa ne anto meille keksiä, suolapähkinöitä ja mehua.

Ja niin joo, eräs asia mikä mua todella paljon ihmetytti oli se, miten paljon ihmiset täällä syytää rahaa kirkolle. Papit puhuvat Jumalan nimessä tarvitsevansa sitä rahaa ja sinne ihmiset, joilla ei yleensä oo koskaan rahaa, anto satasia ja kakssatasia. Ja ne on isoja rahoja täällä! Ja ne kopat joihinka rahaa kerättiin oli ihan täynnä seteleitä. Oli siellä pienempiäkin seteleitä, mutta kirkko sai tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia pulia pelkästään tästä yhdestä palveluksesta. En mä enää sitten ihmetellykään miten niillä on ollu varaa komeisiin sähkörumpuihin ja virvokkeisiin joita uusille ihmisille tarjottiin. Mä oisin halunnu ottaa tilaisuudesta kuvia, mutta en yksinkertaisesti kehdannut.

Nyt mä meen ottaan tirsat koska oon edelleenkin aikas väsyny. Huomenna ei onneks oo koetta, tiistaista eteenpäin sitten tentitään. Mun pitää ens viikolla selvitellä kaikki paperihommatkin yliopiston kanssa, ja sitä sotaa on aika paljon edessä jos oon oikein ymmärtäny.

Mutta tosi hieno viikonloppu on takana! Ja viimenen kokonainen viikko edessä!

Hyvä viikonloppu!

Nyt oli pakko kirjoittaa päivitystä, koska en voi antaa noin huonotuulisen päivityksen olla ensimmäisenä esillä!

Tänään me mennään Charlene ja Tracyn kanssa Game Cityyn, koska siellä on joku pienimuotoinen tanssijuttu. Mun pitäis vielä opetella askeleet siihen tanssiin, mutta ne on facebookissa, jossa mä en oo. Pienoinen ongelma siis... Mutta Charlene antaa mun katella sitä videota sen koneella ja sen tunnareilla niin ei hätää! Illalla meillä on kuoron esiintyminen "gaalassa", jossa palkitaan UB:n urheilu ja kulttuuriryhmiä. Kuoro on nimetty "most outstanding group" -kategoriassa ja toivottavasti voitetaan palkinto. :)

Huomenna pitäis mennä kattelemaan Borankanaa Molepololeen ja illalla johonkin partyihin joista en ihan kamalasti tiedä. Ja sunnuntaina kirkkoon! Vihdoinkin saan senkin aikaiseksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kiireistä viikonloppua siis pukkaa!

Ja niin, mun ei enää ikinä koskaan tartte katella meidän BIS-opettajaa. :P Sekös hymyilyttää!!!

Viimeinen koulupäivä!!!

Tosiaan, huomenna se sitten ois, viimeinen koulupäivä. Eikä kyllä yhtään liian aikaisin. Mä oon eilen ja tänään ollu niin kypsä tähän UB:hin ja sen opettajiin ja sen toimintaan että ei mitään rajaa. Jos jotain Botswanasta en jää kaipaamaan niin se on kyllä tämä koululaitos. Mutta tietenkin erittäin miellyttävää että sekin on nyt koettu (joopa joo).

Musta tuntuu että opettajat täällä heittelee ihan hatustaan meidän kaikkien tehtävien ja kokeiden arvosanoja. (Tunnen muuten selvästi kuinka taas tätä asiaa miettiessäni mulla rupee pinna kiristymään ihan väkisinkin!) Ja oon aika vahvasti myös sitä mieltä, että ne ottaa arvioinnissaan huomioon opiskelijoiden käsialan ja kirjoitusvirheet vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä asiayhteyden tai sen muuttamisen kanssa. Ja ollaan YLIOPISTOSSA!!! Aivan käsittämätöntä. Eniten tämä asia nyt vaivaa (oli joku muu sana mielessä...), koska tein toissapäivänä palautteen yhdestä opettajasta ja jos oisin saanu sen hiton kokeen takas ennen sitä arvioinnin tekemistä, olisi arvioni tästä opettajasta ollut totaalisesti erilainen! Ni!

Mä olin aamulla jopa niin kiukkunen että vaihteeksi kyselin tyhmiä kysymyksiä (mun mielestä ne ei ollu ollenkaan tyhmiä mutta tämän toisen opettajan mielestä varmasti olivat) meidän BIS-opettajalta ja todellakin näytin että en ollu mistään asiasta samaa mieltä sen kanssa. Tämäkin opettaja mua ärsyttää, koska mulla on nyt ihan perusteet sille että se on arvostellu meitä pärstäkertoimen mukaan. Mutta mä annan tän asian nyt olla, koska jos jatkan, loukkaan muita opiskelijoita ja sitä en halua. En edes vaikka oon niin hiton vihanen!!!

Ja vihanen on ihan väärä sana. Frustraatio, kyllä!!!

T-U-R-H-A-U-T-U-N-U-T!

We have a winner! Siinä meidän voittajasana tälle päivälle! Voi vit**si sentään.

WKCA

WKCA, eli Western Kgalagadi Cultural Association järjesti Kang:issa tanssifestivaalin. Siellä oli laajalta alueelta 13 eri San - ja Bakgalagadiryhmää, jotka olivat paikalla esittämässä perinteistä tanssimusiikkiaan. Kaikki nämä ryhmät ovat siis bushmanneja, joita jo kerran käytiin kattelemassa, mutta vähän heikolla menestyksellä. Kaudwanen bushmannit oli niin rahaorientoituneita että oikein otti päästä! Mutta nyt ajeltiin siis 400 kilometriä meidän opettajan kyydillä Kangiin. Matkalla mukana oli meidän opettajan lisäksi sen serkku tyttöystävänsä kanssa, minä, Eeva, Erin ja Anna. Kang sijaitsee aivan Kalaharin aavikon ytimessä, eli hiekkaa oli joka paikassa ja vessassa hauskat kyltit:Pippalot alkoi siis jo perjantai-iltana, koska jotta bushmannit voi esittää "healing"-musiikkia, niillä täytyy olla nuotio ja pitää olla pimeetä. Ilta vierähti nopsasti kahta eri ryhmää katsellessa. Harmi vaan että koska oli niin pimeetä, ei kuvat ollu oikeen minkään moisia. Onneksi sitten seuraavana päivänä esitettiin monenmoista tanssia: hunting and gatherin songs, polka dance, wedding dance ja cultural dances. Teemojensa mukaisesti jokaisessa tyylissä on omat piirteensä, esimerkiksi metsästys- ja keräystansseissa näkyi selkeästi koreografiasta, että metsästäjät koittivat saartaa eläimen ja niin poispäin. Ja tietty kaikki tanssijat oli pukeutunu asianmukaisesti perinteisiin tanssiasuihin. Siellä välillä oli kyllä niukkaakin niukempia asuja, mutta ei se ketään tuntunu haittaavan vaikka vähän kankut tai tissit vilkku puvun alta. Mulle tuli siellä jopa kerran sellanen olo että oon oppinu jotain Afrikkalaisesta musiikista, kun ne rupes esittämään tanssia mitä ne tanssii kun joku kylän tyttö on saanu kuukautiset. Kuulemma tyttö jolle tulee kuukautiset, piiloutuu ja kun äiti tajuaa että tyttöä ei näy missään, lähtee hän muiden kylän naisten kanssa etsimään tytön puskista. Tytön löydettyään naiset käärivät hänet liinaan jottei miehet näkisi kuka on kyseessä. Sitten tytölle lauletaan ja tanssitaan ja tehdään kaikkia ihme juttuja mitä en oikein tajunnu ja miehet on tietty aina kiinnostuneita että kuka on kyseessä ja koittavat tulla naisjoukon lähelle, jolloin naiset huitovat miehet pois kepeillä. Loppujen lopuksi tytölle opetetaan perinteisen tanssin askeleita ja sit ne kaikki tanssii ihan porukalla. Mutta ihan viihdyttävää oli katella miten dramaattisesti tanssijat tällaisenkin asian saivat esitettyä. Lauantai oli todella kuuma päivä, joten me tytöt vietettiin kuumin aika päivästä meidän camping paikan altaalla, joka oli pieni, mutta varsin viihtyisä. Oltiin siellä kevyet 5 tuntia ja vaikka kuinka koitin itseni suojata auringolta, olen pahasti palanut...Festivaaleilla oli illallistauko, jolloin me päätettiin lähteä Phibionin autolla etsimään jäätä ja tsekkaamaan millanen oli Kangin keskusta. Ja mä sain ajaa! Se oli hyvä se, koska vaihtoehtoinen kuski oli nauttinut alkomaholia ja me tytöt ei oikein siitä tykätty. Mutta siis mä kurvailin opettajan Izuzulla pitkin Kangin katuja ja olin iloinen. :)
Illemmalla oli vuorossa vähän viihteellisempi osuus festivaalista. Musta siis kaikki siellä oli viihteellistä, mutta nyt pääsi yleisökin mukaan tanssimaan. Mä otin jo päivemmällä vähän harjotusaskelia tanssijoiden kanssa,
ja illalla olikin sitten täysi rähinä päällä! Oli tosi kiva tanssia ja koittaa opetella paikallisten movesit (jotka ei todellakaan ole hallussa!). Kaikki oli ihan intoa piukassa kun me 4 valkosta tyttöä painettiin hiekkakentälle tanssimaan. Mutta voin sanoa että oli todella hauskaa ja erilaista!
Yleisön tanssien välissä festivaaleilla esiintyi myös kuulemma paikallinen kuuluisuus (jonka nimeä en muuten vieläkään tiedä). Tämä nainen kuuden taustatanssijan avustamana esitti perinteistä musiikkia popin vivahteella. Oli siis kaikki taustanauhat ja kaikki. Mulle ei oikein tuon naisen laulu uponnut, tykkäsin paljon enemmän tanssia muiden paikallisten kanssa. Tässä vertaillaan mahojen suuruutta parin bushmanninaiset ja tämän ns. "laulajan" kesken. Musta on ihailtavaa miten naiset täällä kantaa kehonsa ylpeästi vaikka ei oiskaan "ihannemitoissa". Sitäpaitsi täällä ihannemitat taitaa olla ihan toiset kun Suomessa. Festivaalit oli tosi kivat, tosin lauantain osuus ois voinu kestää pidempäänkin, bileet nimittäin loppui kuin seinään kymmenen kieppeillä! Mutta olin tosi kiitollinen meidän opettajalle siitä että se älys pyytää meidät mukaan tollaselle reissulle. Ihan uskomattoman hieno kokemus kertakaikkisesti! Teki meidän opettaja 4 pienestä opiskelijasta tosi ilosia. :)

Maisemia

Musta tuntuu, että aina kun tekee blogipäivityksiä, jää yksinkertaiset maisemakuvat lataamatta, koska on niin paljon muita kuvia mitä ennemmin haluaa blogiin laittaa. Niinpä, iltojeni ratoksi olen lataillut nyt maisemakuvapaketin, jossa näette kaikkea sitä mitä reissun aikana on tähän asti tullu nähtyä. Kgotla (oik.) ja naisten ruoanvalmistuspaikka sen yhteydessä. Näitä löytyy joka kylästä täällä.
Yliopiston pyykkinarut ja patsas joka seisoo kirjaston edessä. Patsas kuvaa sitä mistä yliopisto on alunperin rakennettu. Jokaisen kaupungin (kylän) asukkaan piti luovuttaa yksi lehmä, jotta kaupunkiin voitiin rakentaa koulu. Ja siitä se sitten lähti.
Stationin combeja, joita tässä kuvassa ei edes ole paljoa, mutta toisen suunnan peitti liian iso puu.
Pieniä poikia, jotka näyttävät aina onnellisilta vaikka elämä onkin vaikeaa. Mutta se on yksi Afrikan hienouksista.
Musakurssin retket erinäisiin paikkoihin, tässä tapauksessa Sesungiin, olivat unohtumattomia. Ja kylät tietty kauniita.
Eläimet täällä on aika iso osa elämää, koska niitä on ihan jokapaikassa. Ja kaikki vapaana.
Auringonlaskua Okavangolla.
Uskomattoman punainen puu, näitä on näkyny viimeaikoina enemmänkin, mutta tuo yksilö oli varsin kaunis.
Old Bridge Backpackersin rantaa illalla.
Jo'burg. Kaupunki jossa en halua olla.

Vähän Swasimaata


Vähän Cape Townia.
Perinteiset muulikärryt Molepololessa. (Vai Ramotswa...)

Hautapaikka. (Kohtalaisen hieno sellainen...)
Gaborone dam.
Puoliksi purettu perinteinen koti ja uudempi versio sen takana.
Näkymät Kgale Hill:iltä. Olo on kuin maailmanvalloittajalla.