Paljon kalaa!

torstaina mentiin toiveikkaina kalaan. No, saaliina oli paljon solmuja siimoissa ja kaksi turhautunutta tyttöä. Ei siis ainuttakaan kalaa. Kyllä harmitti.

Aateltiin sitten vielä kuitenkin antaa kaloille toinen mahdollisuus ja päätettiin aamutuimaan mennä koittamaan onnea toistamiseen. Tällä kertaa onni oli myötä ja kalaa tuli.


Ja tuli.Kaiken kaikkiaan 6 vonkaletta! Kyllä siellä oli paikallisilla kattelemista kun kaks valkosta tyttöä kalastaa ja jopa saa kalaa enemmän kun ne ite. Välineinä oli siis siimaa ja koukkuja. Ei mitään muuta! Mato koukkuun, koukku virran vietäväksi ja kalat ylös!Myös meidän Backpackers paikan työntekijät naureskeli, ihmetteli ja ihaili meidän saalista. Oltais saatu apua niiden perkaamisessakin, mutta mehän tehtiin se itse (siis Kristiina teki). Ellu toimi statistina taustalla ja huuhtoi peratut kalat.

Kalat paistettiin ja nautittiin suolalla maustettuna. Kyllä maitti. Itse saatua, tuoretta kalaa.

Eilen tutustuttiin muutamaan paikalliseen ja käytiin katsomassa Maunin ainoa yökerho. Oltiin siellä

Matkaan!!!

Vihdoin!

Tiistaina koetti kauan odotettu päivä. Mä sain mun opettajalta auton lainaan, eli AJOIN hakemaan Ellun kentältä. Riemu oli suuri, sillä mä olin oikeasti oottanu tätä päivää jo viikkoja! Sieltä se serkkuplikka tuli, tosin ilman laukkua. Se oli pieni takaisku, koska olimme suunnitelleet lähtevämme liikenteeseen heti keskiviikkona mun viimeisen tentin jälkeen.

Ne sitten lupas kentältä soittaa kun laukku saapuu. Tähän emme tietenkään luottaneet, koska ei se toimi niin Afrikassa. Mä soitin tiistaina aikana valehtelematta 30 kertaa kentälle koittaen saada tietää missä laukku on ja millon se on tulossa. Hyvin monilla kerroilla ei vastattu ollenkaan. Jos vastattiin, nainen saattoi sanoa että sori, meillä on toimistossa vain yksi tietokone. Hetken hiljaisuuden jälkeen sitten kysyin että mitäs se sitten tarkoittaa? No sitä että hän ei voi tehdä mitään. Juu... Niin Afrikkaa. Toisinaan he vastasivat ja usein käskivät soittaa vaihtelevasti 10, 15, 30 tai 60 minuutin päästä uudelleen. Sitten kun soitit, ei vastata tai on varattua...

Ilta päättyi siihen, että emme saaneet tietää mitän laukusta ja nukkumaan mentiin vähän oudoilla mielin. Lähdetäänkö keskiviikkona reissuun vai ei? :P

Keskiviikkoaamuna mä heräsin ja soitin heti kentälle ja siellä se laukku oli!!! Herätin Ellun sikeästä unesta (ei herännyt vaikka olin käynyt vessassa ja puhuin puhelimessa samassa huoneessa), koska tiesin että Nick oli menossa kentälle puoli 9. Mulla alko koe 8 ja kätevintä oli, että Ellu menee Nickin kanssa samalla taksilla kentälle, hakee laukun ja tulee takas. Mä sillä välin tuskailin kokeessa, jossa oli yksi ilkeä kysymys, mutta eiköhän se läpi mennyt.

Kokeen jälkeen pakkailin ja venailin Ellua. Laukun saaminen ei ollut ollut helppoa, tietenkään, ollaan Afrikassa...

Kamojen kasaan saaminen olikin sitten haastavaa. Vielä haastavampaa oli sanoa hyvästejä ihmisille ja koittaa päättää puhe sillä ettei voi sanoa että: "nähdään". Varsinkin Charlenen hyvästeleminen oli surullista. Mutta mä tein sen, itkemättä.Kahdentoista jälkeen otettiin taksi stationille tietämättä mihin bussiin pääsisimme. Maunin bussit oli menny, joten päädyimme menemään Francistowniin, joka oli kiva nähdä. Matkalla ostimme kauan mun himoitsemaa maissia, joka oli todella hyvää. Ihan erilaista kuin Suomen sokeriliemissä keitetyt maissit. Nam!Francistownissa oikeastaan vain kävimme lenkillä ja yövyimme. Aamulla matka jatkui Maunille, jossa ollaan nyt. Kohta pitäisi mennä kalastamaan koska Ellu toi meille siimaa, koukkuja ja ongen!!! Omaa kalaa!!!Tässä on sitten "pieni" kovakuoriainen. Toi on Ellun peukku, joka on huomattavasti lähempänä kameraa kun itse öttis!Pienenä varoituksen sanana haluan sanoa, että nettiä ei enää ole todellakaan päivittäin saatavilla, joten päivityksiä tulee jos ja kun tulee. Niitä kirjoitellaan tästä eteenpäin Ellun kanssa yhdessä, koska suurin osa lukijoista varmaan tuntee meidät molemmat!Kristiina ja Ellu

Mogonye

Mogonye on siis kylä. Tässä kylässä, tai jollain vähän isommalla alueella on vissiin 7 eri "solaa". En oikein tiedä onko sola oikea sana. Mutta siis paikkoja joissa vesi virtaa, on kalliota ympärillä ja pieniä lammikoita siellä sun täällä. Katsokaa kuvia ja päättäkää miksi sitä haluatte kutsua. Minä kutsun solaksi.

Meidän valokuvaajakaveri (sama joka vei meidät Molepololeen viime viikonloppuna) ehdotti viikolla että mentäisiin käymään täällä "Mmamotshwane" -solalla, ja niin sitten tänään tehtiin. Ajeltiin eka Mogonyeen ja parkkeerattiin paikallisen kaupan pihaan. Kauppa oli siis pieni, ehkä 4x5m kokonen rakennus jossa oli sisällä muutamia tuotteita hyllyillä. Öljyä siellä oli paljon, mutta ei ihme. Nämä ihmiset varmaan elää öljyllä.

Ja asiaan. Niin, kaupan naiset naureskeli meille valkosille koska oltiin ilmeisesti niiden mielestä pukeuduttu aivan väärin. Shortsit ei ollu ollenkaan oikeanlainen asuste tulevaa varten. Kehuimme pärjäävämme ja aloitimme kävelemisen...Jatkoimme kävelemistä...

Ja jatkoimme vähän lisää...
Kukaan ei siis kertonut, että kävelemistä oli edessä 45 minuuttia!!! Ja se ei itseasiassa ois ollu ollenkaan hassumpaa, jos olisin älynnyt laittaa lenkkarit, mutta minähän valitsin aamulla sandaalit. Sandaaleissa ei siis ollu sinänä mitään vikaa, ne ei ahdista eikä hierrä, mutta ne muurahaiset!

Jumankautsi meinaan meinas meikälläkin muutama kirosana päästä kun kahdenlaiset muurahaiset käy jalkoihin kiinni ja ne ei sitten irrota ei millään! Sitten jos pysähtyy ottamaan yhtä irti toisesta jalasta, tulee viisi uutta toiseen jalkaan... Mitäs siinä sitten tekis. Loppuviimeksi parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui elefanttimainen tömistely kävellessä. Onneksi sitä ei ite tarvinnu katella, ois voinu vähän naurattaa meinaan.

Mutta hengissä selvittiin vaikka se ei ollut mitenkään miellyttävää. Ja tie paikalle oli siis auton mentävä, mutta auton olis tarvinnu olla neliveto, ja meidän valokuvaajakaveri ei sellasta taida omistaa. Ihan solan alkuosassa näimme auton kuljettajineen. Kaksi miestä ilmeisesti haki solalta vettä ja tietty me kysyttiin että saataisko kyyti takas kun palataan. Kyyti meille luvattiin ja sit mä ja Erinkin (ne joilla oli avonaiset kengät) voitiin hymyillen jatkaa matkaa.

Me oltiin ihan innoissaan heti ensimmäisestä eteen tulleesta vedestä, mutta se ei loppuviimeksi ollu mitään verrattuna siihen mitä tuleman piti. Mitä pidemmälle mentiin, sitä kauniimmaksi maisema muuttui. Oli vesilammikoita, virtauksia, putouksia, siltoja ja rappusia.Vesi oli tosi kirkasta ja puhtaan näköstä. Puhdasta se varmaan tietyssä määrin olikin, koska jokaisessa altaassa oli toistaan suurempia taskurapuja. Mä olin niistä tietty ihan innoissani. Teki mieli pyydystää pari niin sais kerrankin jotain merenelävää syödäkseen. Lammikoissa oli myös sammakoita ja siellä oli yks sammakkolaji jolla oli ihan uskomattoman kokoset takaräpylät! Ei meillä Suomessa oo sellasia. Niistäkin olin aika innoissani ja muut ei oikein ymmärtäny. No, minä ja eläimet...Molemmilla puolilla vettä oli korkeat kallioseinämät ja välillä jouduttiin ihan nelivedolla nousemaan ylös kalliorinteitä. Onneksi apuna oli myös kallioon kiinnitetty köysi jota pystyi käyttämään apuna jyrkimmissä kohdissa.Loppuviimeksi päädyimme ehkä suurimmalle "altaalle" mitä paikasta löyty. Siitä ei sitten enää päässytkään jatkamaan mutta oli uskomattoman kaunista.Paluumatka sujui kanssa ihan hyvin ja mä näin ensimmäisen käärmeen täällä! Oon koittanu ettiä että mikä käärme oli kyseessä ja oon tullu siihen tulokseen että se saattoi olla viherkobra. Oon siitä itseasiassa aika varma, mutta toisaalta en löytäny kuvia kaikista 60 käärmelajista mitä Botsissa on, niin voihan se periaatteessa olla joku muukin.Kun me sitten vihdosta viimein kaikkien poseerauskuvien jälkeen päästiin sinne, missä se auto oli ollu, ylläri pylläri, se ei ollu enää siellä. Mä olin ehkä hivenen turhautunu, koska ne muurahaiset oikeesti puri tosi lujaa. No ei auttanu. Kävelemään oli lähdettävä. Alku olikin tuskasta, koska muurahaisia oli joka paikassa ja mä sit loppuviimeks otin tiheitä juoksuaskeleita jotta ne ei niin hyvin kerinny jalkonen kimppuun. Eevaa ja Charlesia nauratti mun ja Erinin juoksentelu, mutta se oli yllättävän tehokas tyyli. :)

Ehkä noin puolessa matkassa muurahaiset loppu kun seinään! En ymmärrä. Niitä tasan tarkkaan oli siinä kohtaa sillon kun me tultiin sinne, mutta sitten ei. Ei koko loppumatkalla!!! Ilmeisesti keskipäivän kuumin aurinko (joka muuten oli kuuma) sai ne pakenemaan koloihinsa ja näin ollen ne jätti meidän jalat rauhaan! JEE!!!

Sitten kun päästiin takas Mogonyeen, yllätti yks murkku mut vielä portilla nappaamalla kiinni varpaasta. Not nice.

Selvittiin kuitenkin ja saatiin todella kauniita kuvia maisemista.

Ötökkäinvaasio!!!

Kattokaapas miltä näyttää meidän vessan allas!!!Eikä oo ainoastaan allas mikä näyttää tolta. Meidän common room on täynnä noita valtavia lentäviä ötöiköitä ja vessan seinillä on myös lentäviä muurahaisia. Enkä puhu mistään yhdestä tai kahdesta muurahaisesta vaan sadoista...

Embassy after embassy...

Nonni. Kävin sitten tänään kahdessa eli suurlähetystössä vain saadakseni tietää että viisumit, joiden perässä siis olin, on saatavilla rajoilta, ei suurlähetystöistä. Mikä on sikäli outoa, että mä olin ymmärtäny että hakemalla sen suurlähetystöstä sen saa halvemmalla. Mutta ei.

Menin siis aamulla ensin Main mall:lle jossa kävin turisti-infossa hakemassa vähän materiaalia Botsin pohjoisosista. Materiaali on pitkälti samaa jota olen nähnyt jo aikaisemminkin, mutta laitoin kaikki kirjaset äitin ja Liisan messiin niin oli ihan kiva saada oikeastikin jotain konkreettista mistä voi vähän katella eri paikkoja. Onneksi älysin myös kysyä missä Zambian ja Zimbin lähetystöt on, koska vaikka olin netistä kattonu niiden paikat, oisin menny ihan väärään paikkaan Zambian lähetystön kanssa. Se olikin siinä keskellä Main mall:ia. Sinne siis. Menin sisään ja sinne piti sitten laittaa oikein passinumerot ja sisääntuloaika paperille joka oli kaikkien nähtävillä. Niin Afrikkamaista.

Venailin siinä sit hetken ja sit mut kutsuttiin yhteen huoneeseen jossa oli kolme naista. Kaksi niistä näyttikin ihan virkailijoilta, mutta kolmas näytti siivoojalta mutta tyynen rauhallisesti se vaan istua tönötti siinä pöydän edessä. Mä luulin hetken että se oli siellä toimittamassa jotain asiaa, mutta sitten se virkailija vaan kysy multa että mitäs mä. Sanoin asiani, kerroin että oon Suomesta ja sitten se rupes kattelemaan pitkää listaa mun takana olevalta seinältä. Hetken päästä se nousi ylös ja meni sinne listan viereen. Sitten kuulu että: "niin minkä maan vieressä Suomi on?" Sanoin että Ruotsin ja Venäjän välillä ja sitten nainen tokasi että ehei, saat viisumin suoraan rajalta. Ok.

No sitten jatkoin toiveikkaana matkaa mukavan viileässä säässä kastuen sateesta. Sain turisti-infosta oikein kartankin, ja onneksi sain koska olisin ollu muuten ihan hukassa. Mä taivalsin siellä Gaboronen suurimpien rakennusten seassa enkä tienny ollenkaan missä olin. Onneksi sitten päädyin Jenkkien suurlähetystön eteen, tosin en uskaltanu kysyä niiltä vartijoilta mitään koska ne leikki rynnäkkökivääreillään portin edessä. Kartan mukaan kuitenkin paikan piti olla ihan sen Jenkkien suurlähetystön vieressä ja siellähän se olikin. Menin portille, jossa piti taas kirjata ylös samaiset tiedot mitkä siellä toisessakin lähetystössä ja sitten pääsin sisälle itse rakennukseen. Siellä olikin sitten populaa ja vain yksi nainen töissä. Vähän oli turhauttavaa katella sitä toimintaa kun porukka hakee passeja ja jatkoa luvilleen ja jonossa seuraava on oikeasti ihan niskassa kiinni niin että minkäänlaista asiointirauhaa et saa. Tavalliseen tapaan porukka etuilee toisinaan ja tämä nainen tiskin takana koittaa jostain ihmeen syystä palvella vähintään neljää asiakasta yhtä aikaa. Siinä onkin sitten selvittelemistä kenen paperi on mikäkin kun naisella on yhtä aikaa jos jonkinmoista lappua edessään.

Ja meinasin ihan tosissaan kilahtaa kolmelle ikkunanpesijämiehelle jotka koitti kaikin tavoin saada mun huomion mm. kävelemällä juuri mun edestä jonon läpi sanoen excuse me:tä mennessään, hokemalla sanoja, jotka mun paidassa luki tai muuten vaan olemalla hieman (lue: todella) rasittavia.

Kun mä sitten 20 minuutin venailun jälkeen pääsin tiskille, sain kuulla samaisen uutisen kun mitä edellisessä paikassa. Rajalta vaan…

Ei auttanu kun lähteä takas kotia kohti. Kävelin kaupungin hienojen rakennusten ohi ja samalla oli pakko ottaa muutama kuva, koska en välttis enää siellä päin liiku! Palasin siis Main mallille jossa menin Toplineen ja onneksi menin. löysin aivan ihanan topin. Koitin ottaa siitä kuvaa, mutta siitä ei tullu yhtään mittään! Näette sen sit myöhemmin jossain kuvissa. Sitten päätin että mähän voisin mennä suoraan Main mallilta Riverille, koska halusin käydä Sparissa. Combipysäkillä sain sitten muutaman combin pysäytettyäni tietää että combit ei mene Main mallilta Riverille. Yksi combikuski kuitenkin ehdotti että ottasin sen ”specialina” Riverille. Special taksi maksaa 20pulaa, niin mitähän ois combi ollu!?! Sanoin sitten vaan että taidan ottaa taksin josta maksan 3.70 ja kiitin kauniisti. Metsästin sitten sitä taksia ja niinhän siinä kävi että ei nekään aja regularina Main mallilta Riverille. Jouduin siis ottamaan taksin (joka muuten makso vain 3 pulaa) yliopistolle ja kävelin sitten Riverille. Siellä kävin Sparissa ja vessassa ja sitten käppäilin takas yliopistolle.

Melkein voisi sanoa että turha reissu mutta tulipahan tehtyä. Huoneessani en kerennyt kun syömään kun Nick tuli ja kaipasi seuraa Riverille. No, pitkän empimisen jälkeen lupasin lähteä, vaikka juuri sieltä olin siis palannut takaisin. Nick lähtee täältä jo ensi tiistaina, niin se sitten napsi kuvia oikein olan takaa koko matkan ajan. Ihmisillä oli varmaan todella hauskaa katella kun kaks valkosta käppäilee ja toinen napsii kuvia koko ajan. No, siellä sitten mentiin Equatorialiin, jossa ei hitto vie toiminu netti. Mun ainoa ehto sinne menemiselle oli se, että saisin käyttää nettiä ja sitten se ei tietenkään toimi. No, Nick luki tenttiinsä ja mä kirjottelin sitten wordilla tätä päivitystä. Äsken tultiin takas ja ysiltä mun pitäis lähteä 50 minsan lenkille Victorian kanssa, joka on 400m:n juoksija... En ymmärrä miten saan ittenu tällasiin soihin upotettua. Se meinaan juoksee 400m 57s:n, joten ei ole mikään turha tyttö. Voi olla että mä olen kuollut noin puolentoistatunnin päästä. Ehkä jo ennen sitä. :)

Juhlintaa ja Jumalanpalveluksia

The most outstanding group of the year!!!
Me siis voitettiin kuoron kanssa palkinto ja mä en todellakaan tiedä mistä aloittaisin kaiken kertomisen, koska viikonloppuna on sattunut ja tapahtunut paljon.

Meillä oli siis tiedossa esiintyminen University of Botswana culture and sports awards 2010 -tapahtumassa. Mä olin ylipuhunu Nickin tulemaan kuvaamaan meitä kuorolaisia, koska vihdosta viimein me saatiin yllemme kuoron viralliset esiintymisasut. Eihän sitä odotettukaan kun 4 kuukautta! Mutta ne on niin kauniit. Mä haluisin viedä omani mukanai Suomeen, mutta se taitaa olla kiellettyä.

Juhla järjestettiin uudessa opiskelijakeskuksessa (onneksi, siellä on ilmastointilaite) ja mä olin järkyttynyt siitä miten hienoksi ne oli paikan laittanu. Näytti siis oikeastikin ihmeen viralliselta tilaisuudelta.Pöydät oli kauniisti koristeltu kuten tuolitkin ja paikalle tuli Gabsin päällikkökin hienolla mustalla autollaan Botswanan liput heiluen. Ja oli se sen verran virallista että muutamat vaihtarit jotka ois halunnu tulla kattoon tilaisuutta käännytettiin ovella pois. Siellä oli vartijat kummallakin ovella ja sisään ei päässy kun kutsun kera. :)Palkintoja ja nimeämisiä oli jos jonkin moisia ja aina välillä meille esiinty UB:n perinteisen tanssin ryhmä ja välillä paritanssijat jotka täällä reenaa päivittäin. Oli tosi kiva katella ihmisiä jotka oikeesti osas tanssia. Meidän esiintymisvuoro oli juuri ennen sitä palkintoa jossa me oltiin myös ehdolla. Kuorolaisia oli tällä kertaa paikalla paljon ja laulettiin hyvin! Tässä yksi action-kuva tanssista. Kipale on "fiela fiela" ja se on aivan ihana! Samoin kuin siihen kuuluva tanssikin. Ja eikö oo puvut kauniit!Oikeestaan heti kun oltiin esiinnytty saatiin myös se palkinto ja siitäkös riemu repes. Kuorolaisia oli tosiaan paikalla todella paljon verrattuna muuhun väkeen. Kaiken päälle saatiin vielä hyvää ruokaa ja sit tanssittiin vähän lisää kuorolaisten kanssa. Se on aina yhtä hauskaa. Musta tuntuu että kun ne alottaa tanssimisen, ei siitä tuu loppua ollenkaan. Ja ne tanssii samalla lailla melkin aina kun poistutaan reeneistä. Varsinkin jos jollain on joku juhlapäivä tai vastaavaa.
Tässä on Zinzi, joka on varmasti eniten auttanu mua biisien kanssa. Se on monta kertaa laulanu mulle sanoja ja kirjottanu osan niistä ylös. Ja sillä on tosi hyvä ja puhdas ääni, niin on ollu kiva laulaa sen vierellä.

No jatketaanpas sitten. Ainaiin, mua myös haastateltiin johonkin telkkariin. Toivottavasti mä en tuu koskaan näkemään mun soperrusta mistään telkkarista. En siis tarkkaan tiä että mikä kanava tai ohjelma oli kyseessä. Ei mikään suuri juttu, mutta tilaisuudesta ne kyseli ja samalla tietty siitä millasta on olla Botsissa.

Ilta oli pitkä ja aamulla 9.30 piti lähteä Molepololeen samantyylisille tanssifestareille kun mitä oli Kangissa viime viikonloppuna. Molepololessa oli vaan monipuolisemmin kaikkea. Oli tanssia, näytelmää, soittoa ja laulua. Mä olin vähän nuutunut koko päivän koska täällä oli 39 astetta lämmintä ja en yksinkertaisesti halunnut enkä kyennyt seisomaan auringossa. Mä hakeuduin siis varjoon ja katselin ja kuuntelin sieltä sen verran mitä näin. Olin yllättyny että siellä tarjottiin ilmaiseksi kaikille ruokaa, vaikka porukkaa oli paikalla vaikka kuinka paljon! Musta tämä tyyppi kitaransa kanssa oli yksi parhaista jutuista mitä mä näin. Kattokaa mikä tyyli soittaa! Mutta soitti hyvin!

Pippalot loppu joskus kneljän jälkeen ja meillä piti olla takas Gabsissa puol 6, koska kuljettajalla oli illallisjuttu puol 7. Ihan hyvin me oltais puoli kuuteen keritty, mutta meidän kuski (joka on siis valokuvaaja) halus käydä kuvaamassa yhtä luolaa joka oli aika lähellä Molepololea. Sitä sitten etittiinkin tovi ja ajeltiin huonoa hiekkatietä pitkät matkat ennen kun kuultiin että luola on ihan tien alussa...

Siellähän se oli, jyrkän kukkulan seinällä ammotti aukko, jossa kuulemma aikainaan tapettiin noitia. Tai niitä keitä noidiksi luultiin.Tuolla mun takana siis näkyy se aukko. Mä oisin sinne halunnu kiivetä, mutta en viittiny hameessani. Joku toinen kerta ehkä.

Me oltiin sitten loppujen lopuksi takas joskus kuuden kieppeillä. Illalla meidän piti mennä johonkin taidejuhliin, jotka oli ihan yliopiston lähellä. Mä nukuin tunnin, kävin suihkussa, join kahvia ja sit pitikin lähteä. Olin ihan kuollu jo lähtiessä, mutta mulle oli lippu varattu ja olin luvannu mennä niin ei auttanu. Ja onneksi menin vaikken siellä kauaa ollukaan. Mikäli juhlat ois ollu minä tahansa muuna päivänä, oisin viihtyny siellä pitkään. Siellä oli esillä kaikkia taidejuttuja kuten pari maalaria, pari graffitintekijää, tanssijoita ja soittajia ja kaikkea erikoista. Sit kun päästiin siihen vaiheeseen iltaa että rupes tulemaan tanssimusiikkia, musiikki oli oikeasti hyvää eikä mitään housea mitä täällä yleensä kuulee. Tuli meinaan Eminemiä ja muita länsimaisia artisteja ja biisejä joita tiesin. Harmiksi vain olin niin väsynyt että tulin takas ennen puolta 12 ja menin tutimaan. Sunnuntaina oli taas aikainen aamu tiedossa, koska olin luvannut kurssikaverilleni että menen heidän kirkkoonsa käymään.

Aamulla otettiin Eliaksen (on nainen nimestään huolimatta) kanssa combi sen kirkolle. Rakennus oli valtava ja näytti aika uudelta. Uus se itseasiassa tais ollakin jos oikein ymmärsin. Sisälle mahtuu tuhatkunta ihmistä ja jos mä yhtään sinnepäin laskin ja arvioin, oli tänäänkin porukkaa paikalla ainakin 600. Ehkä enemmänkin. Palvelus alkoi hiljaisella taustamusiikilla ja itsenäisellä rukoilemisella. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntu kun 600 ihmistä ympärillä rukoili kielillä ja siinä mä sit tönötin ja tuijottelin ihmisiä koska ne käyttäyty niin oudosti. Ne huito käsillään ees sun taan ja välillä menivät lattialle makoileen ja kierimään ja välillä itkivät ja huusivat, puhuivat kielillä jne. Sellanen ei oikein oo mun makuun. Se on lähinnä pelottavaa.

Sit onneks alko musiikillinen puoli palveluksesta. Niillä oli bänsi, jossa oli rumpali, basisti, kitaristi ja syntikan soittaja ja sit solisti ja 5 taustalaulajaa. Ja ne oli hyviä! Sanat tuli aina esille hienosta leditaulusta ja mäkin lauleskelin mukana. :) Ihmiset teki edelleen sitä samaa mitä aikasemminkin, mutta onneks sentään osa vaihto rukoilemisen laulamiseen. Välillä siellä ululoitiin ja huudeltiin että "praise the lord" yms ja se oli ihan kivaa.

Musiikkia tuli varmaan vajaa tunti, sit tuli ensin puhumaan yksi mies ja sen perään toinen. Eka oli vissiin joku semipappi, koska se vaan heitteli näitä tunnettuja kiihkolauseita; praise the lord, lord can hear you, He's there and He listens... Vaikka mitä. Näitä siis tuli vielä niin että oli musaa taustalla. Sitten tämä toinen herra oli oikein oikea pappi ja piti ilmeisesti päivän saarnan. Se vaan ei musta ollu mitenkään saarnamainen, koska oletettavasti oon tottunu suomalaisiin kuiviin saarnoihin. Mies puhu hyvin, ja jopa mun mielenkiinto pysy yllä koko tunnin verran mitä se puheli. Ja se on paljon se.

Lopussa tuli vielä musiikia ja kaikki (en minä) kävi alttarilla polvistumassa ja muutamat papit tarttu ihmisiä päästä kiinni ja ilmeisesti rukoili. En tiedä, mutta näytti mielenkiintoiselta. Muutamat sinne sitten kaatuili alttarille ja niitä taas peiteltiin sinisillä liinoilla. Ja jos olen ihan rehellinen niin sitä tapaa mä en voi käsittää. Kuulemma ihmiset menee johonkin transsiin mutta musta se on ihan huuhaata. Anteeksi kaikille jotka ajattelevat toisin.

Palvelus siis kesti yli 2.5 tuntia ja täytyy sanoa että oli lyhempi 2.5 tuntinen kun mitä suomen kirkoissa yleensä vietettävät tunnit on koskaan. Suomalainen kirkko vois tietyssä määrin ottaa mallia näiltä, koska täällä porukka todellakin käy kirkossa ja täytyyhän siihen olla joku syy, kuten puoleensavetävä jumalanpalvelus yms. Musiikki on täällä iso osa jumalanpalvelusta...

Jos mä oikein ymmärsin, tää kirkko oli vähän niin kun hellarit Suomessa. Mutta en ole varma, koska termistöt ei oikein oo hallussa noista uskonasioista. Mutta oon todella tyytyväinen että menin ja näin millasta se on. On se vaan niin erilaista kun Suomessa tai missää muualla missä oon kirkossa ollu. Lopuksi kaikki uudet tulokkaat pyydettiin käymään erillisessä huoneessa jossa ne anto meille keksiä, suolapähkinöitä ja mehua.

Ja niin joo, eräs asia mikä mua todella paljon ihmetytti oli se, miten paljon ihmiset täällä syytää rahaa kirkolle. Papit puhuvat Jumalan nimessä tarvitsevansa sitä rahaa ja sinne ihmiset, joilla ei yleensä oo koskaan rahaa, anto satasia ja kakssatasia. Ja ne on isoja rahoja täällä! Ja ne kopat joihinka rahaa kerättiin oli ihan täynnä seteleitä. Oli siellä pienempiäkin seteleitä, mutta kirkko sai tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia pulia pelkästään tästä yhdestä palveluksesta. En mä enää sitten ihmetellykään miten niillä on ollu varaa komeisiin sähkörumpuihin ja virvokkeisiin joita uusille ihmisille tarjottiin. Mä oisin halunnu ottaa tilaisuudesta kuvia, mutta en yksinkertaisesti kehdannut.

Nyt mä meen ottaan tirsat koska oon edelleenkin aikas väsyny. Huomenna ei onneks oo koetta, tiistaista eteenpäin sitten tentitään. Mun pitää ens viikolla selvitellä kaikki paperihommatkin yliopiston kanssa, ja sitä sotaa on aika paljon edessä jos oon oikein ymmärtäny.

Mutta tosi hieno viikonloppu on takana! Ja viimenen kokonainen viikko edessä!

Hyvä viikonloppu!

Nyt oli pakko kirjoittaa päivitystä, koska en voi antaa noin huonotuulisen päivityksen olla ensimmäisenä esillä!

Tänään me mennään Charlene ja Tracyn kanssa Game Cityyn, koska siellä on joku pienimuotoinen tanssijuttu. Mun pitäis vielä opetella askeleet siihen tanssiin, mutta ne on facebookissa, jossa mä en oo. Pienoinen ongelma siis... Mutta Charlene antaa mun katella sitä videota sen koneella ja sen tunnareilla niin ei hätää! Illalla meillä on kuoron esiintyminen "gaalassa", jossa palkitaan UB:n urheilu ja kulttuuriryhmiä. Kuoro on nimetty "most outstanding group" -kategoriassa ja toivottavasti voitetaan palkinto. :)

Huomenna pitäis mennä kattelemaan Borankanaa Molepololeen ja illalla johonkin partyihin joista en ihan kamalasti tiedä. Ja sunnuntaina kirkkoon! Vihdoinkin saan senkin aikaiseksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kiireistä viikonloppua siis pukkaa!

Ja niin, mun ei enää ikinä koskaan tartte katella meidän BIS-opettajaa. :P Sekös hymyilyttää!!!

Viimeinen koulupäivä!!!

Tosiaan, huomenna se sitten ois, viimeinen koulupäivä. Eikä kyllä yhtään liian aikaisin. Mä oon eilen ja tänään ollu niin kypsä tähän UB:hin ja sen opettajiin ja sen toimintaan että ei mitään rajaa. Jos jotain Botswanasta en jää kaipaamaan niin se on kyllä tämä koululaitos. Mutta tietenkin erittäin miellyttävää että sekin on nyt koettu (joopa joo).

Musta tuntuu että opettajat täällä heittelee ihan hatustaan meidän kaikkien tehtävien ja kokeiden arvosanoja. (Tunnen muuten selvästi kuinka taas tätä asiaa miettiessäni mulla rupee pinna kiristymään ihan väkisinkin!) Ja oon aika vahvasti myös sitä mieltä, että ne ottaa arvioinnissaan huomioon opiskelijoiden käsialan ja kirjoitusvirheet vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä asiayhteyden tai sen muuttamisen kanssa. Ja ollaan YLIOPISTOSSA!!! Aivan käsittämätöntä. Eniten tämä asia nyt vaivaa (oli joku muu sana mielessä...), koska tein toissapäivänä palautteen yhdestä opettajasta ja jos oisin saanu sen hiton kokeen takas ennen sitä arvioinnin tekemistä, olisi arvioni tästä opettajasta ollut totaalisesti erilainen! Ni!

Mä olin aamulla jopa niin kiukkunen että vaihteeksi kyselin tyhmiä kysymyksiä (mun mielestä ne ei ollu ollenkaan tyhmiä mutta tämän toisen opettajan mielestä varmasti olivat) meidän BIS-opettajalta ja todellakin näytin että en ollu mistään asiasta samaa mieltä sen kanssa. Tämäkin opettaja mua ärsyttää, koska mulla on nyt ihan perusteet sille että se on arvostellu meitä pärstäkertoimen mukaan. Mutta mä annan tän asian nyt olla, koska jos jatkan, loukkaan muita opiskelijoita ja sitä en halua. En edes vaikka oon niin hiton vihanen!!!

Ja vihanen on ihan väärä sana. Frustraatio, kyllä!!!

T-U-R-H-A-U-T-U-N-U-T!

We have a winner! Siinä meidän voittajasana tälle päivälle! Voi vit**si sentään.

WKCA

WKCA, eli Western Kgalagadi Cultural Association järjesti Kang:issa tanssifestivaalin. Siellä oli laajalta alueelta 13 eri San - ja Bakgalagadiryhmää, jotka olivat paikalla esittämässä perinteistä tanssimusiikkiaan. Kaikki nämä ryhmät ovat siis bushmanneja, joita jo kerran käytiin kattelemassa, mutta vähän heikolla menestyksellä. Kaudwanen bushmannit oli niin rahaorientoituneita että oikein otti päästä! Mutta nyt ajeltiin siis 400 kilometriä meidän opettajan kyydillä Kangiin. Matkalla mukana oli meidän opettajan lisäksi sen serkku tyttöystävänsä kanssa, minä, Eeva, Erin ja Anna. Kang sijaitsee aivan Kalaharin aavikon ytimessä, eli hiekkaa oli joka paikassa ja vessassa hauskat kyltit:Pippalot alkoi siis jo perjantai-iltana, koska jotta bushmannit voi esittää "healing"-musiikkia, niillä täytyy olla nuotio ja pitää olla pimeetä. Ilta vierähti nopsasti kahta eri ryhmää katsellessa. Harmi vaan että koska oli niin pimeetä, ei kuvat ollu oikeen minkään moisia. Onneksi sitten seuraavana päivänä esitettiin monenmoista tanssia: hunting and gatherin songs, polka dance, wedding dance ja cultural dances. Teemojensa mukaisesti jokaisessa tyylissä on omat piirteensä, esimerkiksi metsästys- ja keräystansseissa näkyi selkeästi koreografiasta, että metsästäjät koittivat saartaa eläimen ja niin poispäin. Ja tietty kaikki tanssijat oli pukeutunu asianmukaisesti perinteisiin tanssiasuihin. Siellä välillä oli kyllä niukkaakin niukempia asuja, mutta ei se ketään tuntunu haittaavan vaikka vähän kankut tai tissit vilkku puvun alta. Mulle tuli siellä jopa kerran sellanen olo että oon oppinu jotain Afrikkalaisesta musiikista, kun ne rupes esittämään tanssia mitä ne tanssii kun joku kylän tyttö on saanu kuukautiset. Kuulemma tyttö jolle tulee kuukautiset, piiloutuu ja kun äiti tajuaa että tyttöä ei näy missään, lähtee hän muiden kylän naisten kanssa etsimään tytön puskista. Tytön löydettyään naiset käärivät hänet liinaan jottei miehet näkisi kuka on kyseessä. Sitten tytölle lauletaan ja tanssitaan ja tehdään kaikkia ihme juttuja mitä en oikein tajunnu ja miehet on tietty aina kiinnostuneita että kuka on kyseessä ja koittavat tulla naisjoukon lähelle, jolloin naiset huitovat miehet pois kepeillä. Loppujen lopuksi tytölle opetetaan perinteisen tanssin askeleita ja sit ne kaikki tanssii ihan porukalla. Mutta ihan viihdyttävää oli katella miten dramaattisesti tanssijat tällaisenkin asian saivat esitettyä. Lauantai oli todella kuuma päivä, joten me tytöt vietettiin kuumin aika päivästä meidän camping paikan altaalla, joka oli pieni, mutta varsin viihtyisä. Oltiin siellä kevyet 5 tuntia ja vaikka kuinka koitin itseni suojata auringolta, olen pahasti palanut...Festivaaleilla oli illallistauko, jolloin me päätettiin lähteä Phibionin autolla etsimään jäätä ja tsekkaamaan millanen oli Kangin keskusta. Ja mä sain ajaa! Se oli hyvä se, koska vaihtoehtoinen kuski oli nauttinut alkomaholia ja me tytöt ei oikein siitä tykätty. Mutta siis mä kurvailin opettajan Izuzulla pitkin Kangin katuja ja olin iloinen. :)
Illemmalla oli vuorossa vähän viihteellisempi osuus festivaalista. Musta siis kaikki siellä oli viihteellistä, mutta nyt pääsi yleisökin mukaan tanssimaan. Mä otin jo päivemmällä vähän harjotusaskelia tanssijoiden kanssa,
ja illalla olikin sitten täysi rähinä päällä! Oli tosi kiva tanssia ja koittaa opetella paikallisten movesit (jotka ei todellakaan ole hallussa!). Kaikki oli ihan intoa piukassa kun me 4 valkosta tyttöä painettiin hiekkakentälle tanssimaan. Mutta voin sanoa että oli todella hauskaa ja erilaista!
Yleisön tanssien välissä festivaaleilla esiintyi myös kuulemma paikallinen kuuluisuus (jonka nimeä en muuten vieläkään tiedä). Tämä nainen kuuden taustatanssijan avustamana esitti perinteistä musiikkia popin vivahteella. Oli siis kaikki taustanauhat ja kaikki. Mulle ei oikein tuon naisen laulu uponnut, tykkäsin paljon enemmän tanssia muiden paikallisten kanssa. Tässä vertaillaan mahojen suuruutta parin bushmanninaiset ja tämän ns. "laulajan" kesken. Musta on ihailtavaa miten naiset täällä kantaa kehonsa ylpeästi vaikka ei oiskaan "ihannemitoissa". Sitäpaitsi täällä ihannemitat taitaa olla ihan toiset kun Suomessa. Festivaalit oli tosi kivat, tosin lauantain osuus ois voinu kestää pidempäänkin, bileet nimittäin loppui kuin seinään kymmenen kieppeillä! Mutta olin tosi kiitollinen meidän opettajalle siitä että se älys pyytää meidät mukaan tollaselle reissulle. Ihan uskomattoman hieno kokemus kertakaikkisesti! Teki meidän opettaja 4 pienestä opiskelijasta tosi ilosia. :)

Maisemia

Musta tuntuu, että aina kun tekee blogipäivityksiä, jää yksinkertaiset maisemakuvat lataamatta, koska on niin paljon muita kuvia mitä ennemmin haluaa blogiin laittaa. Niinpä, iltojeni ratoksi olen lataillut nyt maisemakuvapaketin, jossa näette kaikkea sitä mitä reissun aikana on tähän asti tullu nähtyä. Kgotla (oik.) ja naisten ruoanvalmistuspaikka sen yhteydessä. Näitä löytyy joka kylästä täällä.
Yliopiston pyykkinarut ja patsas joka seisoo kirjaston edessä. Patsas kuvaa sitä mistä yliopisto on alunperin rakennettu. Jokaisen kaupungin (kylän) asukkaan piti luovuttaa yksi lehmä, jotta kaupunkiin voitiin rakentaa koulu. Ja siitä se sitten lähti.
Stationin combeja, joita tässä kuvassa ei edes ole paljoa, mutta toisen suunnan peitti liian iso puu.
Pieniä poikia, jotka näyttävät aina onnellisilta vaikka elämä onkin vaikeaa. Mutta se on yksi Afrikan hienouksista.
Musakurssin retket erinäisiin paikkoihin, tässä tapauksessa Sesungiin, olivat unohtumattomia. Ja kylät tietty kauniita.
Eläimet täällä on aika iso osa elämää, koska niitä on ihan jokapaikassa. Ja kaikki vapaana.
Auringonlaskua Okavangolla.
Uskomattoman punainen puu, näitä on näkyny viimeaikoina enemmänkin, mutta tuo yksilö oli varsin kaunis.
Old Bridge Backpackersin rantaa illalla.
Jo'burg. Kaupunki jossa en halua olla.

Vähän Swasimaata


Vähän Cape Townia.
Perinteiset muulikärryt Molepololessa. (Vai Ramotswa...)

Hautapaikka. (Kohtalaisen hieno sellainen...)
Gaborone dam.
Puoliksi purettu perinteinen koti ja uudempi versio sen takana.
Näkymät Kgale Hill:iltä. Olo on kuin maailmanvalloittajalla.