Mogonye

Mogonye on siis kylä. Tässä kylässä, tai jollain vähän isommalla alueella on vissiin 7 eri "solaa". En oikein tiedä onko sola oikea sana. Mutta siis paikkoja joissa vesi virtaa, on kalliota ympärillä ja pieniä lammikoita siellä sun täällä. Katsokaa kuvia ja päättäkää miksi sitä haluatte kutsua. Minä kutsun solaksi.

Meidän valokuvaajakaveri (sama joka vei meidät Molepololeen viime viikonloppuna) ehdotti viikolla että mentäisiin käymään täällä "Mmamotshwane" -solalla, ja niin sitten tänään tehtiin. Ajeltiin eka Mogonyeen ja parkkeerattiin paikallisen kaupan pihaan. Kauppa oli siis pieni, ehkä 4x5m kokonen rakennus jossa oli sisällä muutamia tuotteita hyllyillä. Öljyä siellä oli paljon, mutta ei ihme. Nämä ihmiset varmaan elää öljyllä.

Ja asiaan. Niin, kaupan naiset naureskeli meille valkosille koska oltiin ilmeisesti niiden mielestä pukeuduttu aivan väärin. Shortsit ei ollu ollenkaan oikeanlainen asuste tulevaa varten. Kehuimme pärjäävämme ja aloitimme kävelemisen...Jatkoimme kävelemistä...

Ja jatkoimme vähän lisää...
Kukaan ei siis kertonut, että kävelemistä oli edessä 45 minuuttia!!! Ja se ei itseasiassa ois ollu ollenkaan hassumpaa, jos olisin älynnyt laittaa lenkkarit, mutta minähän valitsin aamulla sandaalit. Sandaaleissa ei siis ollu sinänä mitään vikaa, ne ei ahdista eikä hierrä, mutta ne muurahaiset!

Jumankautsi meinaan meinas meikälläkin muutama kirosana päästä kun kahdenlaiset muurahaiset käy jalkoihin kiinni ja ne ei sitten irrota ei millään! Sitten jos pysähtyy ottamaan yhtä irti toisesta jalasta, tulee viisi uutta toiseen jalkaan... Mitäs siinä sitten tekis. Loppuviimeksi parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui elefanttimainen tömistely kävellessä. Onneksi sitä ei ite tarvinnu katella, ois voinu vähän naurattaa meinaan.

Mutta hengissä selvittiin vaikka se ei ollut mitenkään miellyttävää. Ja tie paikalle oli siis auton mentävä, mutta auton olis tarvinnu olla neliveto, ja meidän valokuvaajakaveri ei sellasta taida omistaa. Ihan solan alkuosassa näimme auton kuljettajineen. Kaksi miestä ilmeisesti haki solalta vettä ja tietty me kysyttiin että saataisko kyyti takas kun palataan. Kyyti meille luvattiin ja sit mä ja Erinkin (ne joilla oli avonaiset kengät) voitiin hymyillen jatkaa matkaa.

Me oltiin ihan innoissaan heti ensimmäisestä eteen tulleesta vedestä, mutta se ei loppuviimeksi ollu mitään verrattuna siihen mitä tuleman piti. Mitä pidemmälle mentiin, sitä kauniimmaksi maisema muuttui. Oli vesilammikoita, virtauksia, putouksia, siltoja ja rappusia.Vesi oli tosi kirkasta ja puhtaan näköstä. Puhdasta se varmaan tietyssä määrin olikin, koska jokaisessa altaassa oli toistaan suurempia taskurapuja. Mä olin niistä tietty ihan innoissani. Teki mieli pyydystää pari niin sais kerrankin jotain merenelävää syödäkseen. Lammikoissa oli myös sammakoita ja siellä oli yks sammakkolaji jolla oli ihan uskomattoman kokoset takaräpylät! Ei meillä Suomessa oo sellasia. Niistäkin olin aika innoissani ja muut ei oikein ymmärtäny. No, minä ja eläimet...Molemmilla puolilla vettä oli korkeat kallioseinämät ja välillä jouduttiin ihan nelivedolla nousemaan ylös kalliorinteitä. Onneksi apuna oli myös kallioon kiinnitetty köysi jota pystyi käyttämään apuna jyrkimmissä kohdissa.Loppuviimeksi päädyimme ehkä suurimmalle "altaalle" mitä paikasta löyty. Siitä ei sitten enää päässytkään jatkamaan mutta oli uskomattoman kaunista.Paluumatka sujui kanssa ihan hyvin ja mä näin ensimmäisen käärmeen täällä! Oon koittanu ettiä että mikä käärme oli kyseessä ja oon tullu siihen tulokseen että se saattoi olla viherkobra. Oon siitä itseasiassa aika varma, mutta toisaalta en löytäny kuvia kaikista 60 käärmelajista mitä Botsissa on, niin voihan se periaatteessa olla joku muukin.Kun me sitten vihdosta viimein kaikkien poseerauskuvien jälkeen päästiin sinne, missä se auto oli ollu, ylläri pylläri, se ei ollu enää siellä. Mä olin ehkä hivenen turhautunu, koska ne muurahaiset oikeesti puri tosi lujaa. No ei auttanu. Kävelemään oli lähdettävä. Alku olikin tuskasta, koska muurahaisia oli joka paikassa ja mä sit loppuviimeks otin tiheitä juoksuaskeleita jotta ne ei niin hyvin kerinny jalkonen kimppuun. Eevaa ja Charlesia nauratti mun ja Erinin juoksentelu, mutta se oli yllättävän tehokas tyyli. :)

Ehkä noin puolessa matkassa muurahaiset loppu kun seinään! En ymmärrä. Niitä tasan tarkkaan oli siinä kohtaa sillon kun me tultiin sinne, mutta sitten ei. Ei koko loppumatkalla!!! Ilmeisesti keskipäivän kuumin aurinko (joka muuten oli kuuma) sai ne pakenemaan koloihinsa ja näin ollen ne jätti meidän jalat rauhaan! JEE!!!

Sitten kun päästiin takas Mogonyeen, yllätti yks murkku mut vielä portilla nappaamalla kiinni varpaasta. Not nice.

Selvittiin kuitenkin ja saatiin todella kauniita kuvia maisemista.