Huomenna se alkaa!!!

Siis loma. Loma, loma, loma, loma, loma!!!

Aamulla viideltä pitäis olla paviljongilla, ja syy siihen miksi kirjoitan jo nyt päivitystä on se, että en ole vielä pakannut, tunnin päästä pitäis olla LingaLongassa juhlimassa Tracyn synttäreitä ja meillä oli ihan huippupäivä tänään!

Me mentiin siis Dr.Phibionin kanssa Molepolole college of educationiin arvostelemaan musiikin ohjelman päättäviä opiskelijoita. He ovat siis opiskelleen musiikkia kolme vuotta ja heidän piti meille soittaa kiipparia, nokkista ja sitten vielä laulaa lurauttaa. Opiskelijoita oli 29, ja päivä oli piiiitkä. Oltiin kotona vasta 20 yli 5 ja aamulla kuitenkin lähdettiin jo seiskalta. Arvostelu itsessään oli ihan huippua. Olo oli kuin milläkin idols-tuomarilla, koska me istuttiin just niin kun ne istuu ja sit ne yks kerrassaan tutisten tuli siihen meidän eteen. Kommentteja ei tietenkään opiskelijoiden edessä annettu, mutta sen jälkeen kyllä. Olin yllättynyt miten paljon mua ja Eevaa kuunneltiin arvosteluissa. Saatiin useampikin arvosana nousemaan tai laksemaan pätevillä perusteluilla. Itse arvostelu oli mun mielestä aika randomia. Ei ollu oikein mitään ohjelinjoja ja välillä tuntui että oppilas joka soitti kiipparibiisistä vain oikean käden sai enemmän pisteitä kuin se joka koitti soittaa myös vasenta kättä mukaan.

Kerran oli myös totaalinen repeäminen lähellä, kesken esityksen siis, kun poikaparka lauloi ihan mitä sattui ja se kuulosti lähinnä joltain hälytysajoneuvolta. :) Sit kun se pääsi ovesta pihalle niin koko raati repesi.

Taso koulussa tai tutkinnossa oli mun silmissä luokattoman huono. Ne oli saanu kiippari ja nokkisbiisiä reenata yli kuukauden ja ehkä noin viisi oppislasta 29:stä oli sellasia keitä pystyi sanomaan hyväksi. Joukossa oli oikeasti luokattoman huonoja yksilöitä. Ja tuo tutkinto oli se, minkä avulla ne valmistuu yläastetason musiikinopettajaksi. No joo, se on niillä vain sivuaine, mutta silti. Niistä tulee yläkoulun musiikinopettajia...

Mutta päivä oli kerrassaan hulvattoman hauska. Nyt mä oikeasti otan ton rinkan tuolta kaapista ja alan pakata, mutten se täytyy tehdä illalla, ja itseni tuntien se ei ole hyvä vaihtoehto. :)

Voi olla, että nyt on sit reilu viikko hiljaiseloa jos ei kukaan ota läppäriä mukaan, mutta pitäkää meidän reissulle peukkuja ja aina välillä saa muakin ajatella. Riippuen päivästä jolloin olen mielessänne, voin olla Jo'burgissa, Swasimaassa, Cape Townissa tai vaikka häkissä uimassa haiden seassa! :P

Mä oon aika intoa piukassa tällä hetkellä!

Vastakohtaa eiliselle...

Tämä aamu on ollut hyvä. Jopa niin hyvä että vähän joutuu pelkäämään millon tapahtuu jotain sellaista että se muuttuu huonoksi. Ei, se ei tule muuttumaan, koska tänään on hyvä päivä. Mä heräsin pirtsakasti varttia vaille 7 huomatakseni etten vieläkään ole lenkkikunnossa, joten päädyin ahertamaan sen assingmentin pariin. Ja siinä sitten kävikin niin, että sain sen valmiiksi!!! Hyvä minä!

Se tarkoittaa siis sitä, että ennen marraskuussa olevia tenttejä mun ei tarvitse kirjoittaa yhtään mitään kouluun liittyvää tai ei sen puoleen mitään muutakaan. Vähänkö siistiä!!!

Tänään olisi huikea yksi tunti BIS:iä ja huomenna me päästään Dr. Phibionin kanssa Molepololeen johonkin kouluun jossa ne tekee päättönäyttöjä musiikista. Ja me siis arvostellaan niitä!!! Ensin kuulemma vähän rummutellaan ja sit ruvetaan tositoimiin. Jokainen oppilas (joita on muuten 29) tulee yksin soittamaan meille pianoa ja nokkista sekä laulamaan. Sit me päätetään että onko taidot riittäviä läpäisemään tutkinnon vai ei. :)

Siellä siis menee torstai ja perjantaiaamuna kuudelta pitäisi sitten olla jo bussiasemalla matkalla kohti Jo'Burgia ja Swasimaata.

Vitsi mulla on hyvä fiilis.

Huono päivä...

Mulla on ollu huono päivä. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä siksi että olen TAAS kipeenä, tai siksi että meillä ei vieläkään ole jääkaappia, tai siksi että mä en saa kirjoitettua meidän assingmentia joka pitäisi palauttaa torstaina tai... Ehkä yhdistelmä näitä kaikkia.

Tosta assingmentista pitää sanoa että mä lähinnä turhaudun sen kanssa. Ensinnäkin siksi, että se on "vertaa"-tehtävä, joista en oikein tykkää ja toisekseen siksi, että siihen ei tahdo löytyä minkäänlaisia lähteitä. No tietty jos ottaa opettajan tekemän nettisivustolistan käteen ja uskoo lujasti siihen että sinne listatut wikipedian sivut ovat luotettavia lähteitä, niin kait niitä sitten ois. Ei vais, opettaja juuri tänään sanoi, että se on täällä vähän eri asia kun teillä siellä missä kaikki on kirjoissa ja kansissa. Täällä tiedot leviää vain suullisesti. Niinpä niin. Ja sitten meidän pitää kirjoittaa sellaisesta aiheesta... Mukavaa.

Aamulla BIS:n tunnilla olin kuulemma näyttänyt niin vihaiselta (sen kyllä uskon itsekin) ettei se opettaja uskaltanu sanoa mulle mitään mun kiipparinsoitosta. :P Se sano että "joo", ja sit oli vaan hiljaa. Mutta ihan hyvä ettei sanonu mitään, koska tänään ois voinu luonnistua se kuuluisa "tyhmyyksien laukominen" erittäin lahjakkaasti. Siis minun puoleltani, opettajahan laukoo niitä ihan jatkuvasti. Eeva sano että jos näytän aina Asikaisen tunnillakin sellaiselta niin sillä käy sitä sääliksi... Mä vannon että en oo koskaan näyttäny niin pahaa naamaa Suomessa kellekään opettajalle. Tai no ehkä alakoulussa yritin, mutta uskon että iän tuoma karisma ja auktoriteetti on antanut ilmeelle lisäpotkua. (Nyt mä itsekin nauran ääneen)

Mua käy jopa teitä lukijoita sääliksi kun erehdytte lukemaan tän päivityksen. Se annettakoon kuitenkin anteeksi, sillä tämä on eka päivä täällä kun mulla on tällanen fiilis.

Hyvänä puolena tästä päivästä mainittakoon se, että kävin ensimmäistä kertaa oikeasti syömässä koulun toisessa ruokalassa jossa
A) Ruoka on halvempaa kuin toisessa????? Mitä, miksi?
B) Lihaa saa ehkä inansa enemmän kuin toisessa ruokalassa.
C) Ruoka on huomattavasti paljon parempaa kuin toisessa ruokalassa.
Aattelin siis että siellä voisi ruveta vierailemaan hieman useammin. Ihan liian monta päivää viikossa menee niin etten syö ollenkaan lämmintä ruokaa...

Joo, eipä mulla oo kyllä mitään muuta sanottavaa tällä kertaa... Mä jatkan sitä hitsin assingmentia jotta sen saisi huomenna jopa valmiiksi.

Kuoro lahjoittaa ja leireilee...

Perjantaina puoli 2 piti kuoron kanssa lähteä johonkin koululle, johon kuoro oli laulajilta kerännyt kyniä, kumeja, viivottimia, vihkoja yms koulutarviketta. Paketti joka oli saatu kasaan näytti mun silmissä todella hyvältä. Se oli sellanen isohko pahvilaatikko täynnä tavaraa ja sit oli vielä vihkoja erikseen kun eivät kaikki mahtuneet siihen laatikkoon. Se mitä me tiedettiin koulusta oli se, että siellä on kehitysvammaisia lapsia ja viimeisissä reeneissä meitä ohjeistettiin, että ettehän ota sitten kuvia lapsista vain siksi että ovat vammaisia ja muistattehan ettei erilaisuudelle saa nauraa?!? Mä mietin sillon että eikö näillä "aikuisilla" ihmisillä oo sen vertaa käytöstapoja että tollasesta asiasta pitää muistuttaa? Alakoulun puolella tollasesta must vois sanoa, mutta että ihan yliopistossa...

No, koulun bussi starttsi tällä kertaa vain ehkä 20min myöhässä ja matka koululle ei kestänyt kauaa. Siellä sitten jo salissa meitä odoteltiin, mutta odoteltiin sitten isommalla porukalla lisää, koska pari hemmoa puuttui. Toinen ilmeisesti kylän päällikkö ja toinen mies joka on sen kouluprojektin joku jehu tai jotain. Heidän saapuessaan tilaisuus avattiin ja siinä oli sitten puheita puolin sun toisin. Sitten me esiinnyttiin ja oli kiva nähdä miten paljon lapset tykkäs siitä. Oikein kunnon riemu repesi siinä vaiheessa kun "lahjat" annettiin oppilaille. Niin vilpitöntä iloa en oo nähny piiiiitkään aikaan. Lapset olivat harjoitelleen pari lauluakin meitä varten ja esiintyivät meille. Se oli aika herttaista.

Tilaisuuden päätteeksi esitettiin vielä me pari biisiä ja sitten rupes tulemaan oppilasta lavalle tanssimaan meidän kanssa. Se oli ihan huippua.

Sitten päästäänkin saman päivän iltaan ja siihen että kuudelta piti lähteä kuoroleirille Ramotswaan, jossa meillä oli myös keikka. Lähtöä tehtiin pitkään ja hartaasti ja lopulta onneksi saatiin myös patjat mukaan. Ja patjojahan oli siis sen verran vähän, että niitä ei ollut kaikille, vaan ne piti jakaa siten että 2ihmistä oli yhdellä patjalla. Me vaihtarithan tehtiin kunnon siskonpeti kahdesta patjasta ja oltiin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Kylläpäs näytän räjähtäneeltä kuvassa, mutta siihen on syynsä...

Perjantaina oltiin Ramotswassa koululla jossa yövyttiin ehkä kasin aikoihin. Siinä meni sitten tovi että saatiin luokat tyhjennettyä ja siivottua sen verran että patjat voitiin laittaa lattialle. Luokkien ikkunoita oli rikki ja ovea ei saanut lukkoon, mutta onneksi meitä oli siellä kolmisenkymmentä, eli ei hätiä. :) Mulla rupes siinä vaiheessa olemaan sitten jo niin kova hätä, että oli pakko löytää vessat. No, löytyihän ne, mutta voin sanoa että mä en ikinä koskaan kuuna päivänä ole nähny mitään niin kamalaa kun mitä ne vessat oli... Kävin järjestäin läpi ne kaikki, koska en yksinkertaisesti olis voinu mennä sisälle mihinkään niistä. Paskaa oli kaikki pöntöt täynnä, ja taisi sitä olla myös pönttöjen ulkopuolella. En ymmärrä että sellaiset vessat ovat alakoulun ainoat oppilaiden käyttämät vessat. Oletettavastihan oppilaat ennemmin pidättelee kun menevät niihin tekemään tarpeitaan. Toisaalta pakko jonkun on ollu ne pöntöt paskoa täyteenkin... En tiedä. No ehkä joku viides vessa oli sellanen että pystyin harkitsemaan sen käyttämistä ja näytti siltä että vesitankissa oli vettä jolla pöntössä olleet ulosteet saisi vedettyä alas. Minä sitten reippaana tyttönä vedin vessan ja eikös siinä käynyt niin että kaikki se vesi suihkusi pöntön takaa pitkin seiniä ja lattioita ja silloin tuli vähän kiire...

No, ihan viimeinen vessa oli sitten sellainen että paremman puutteessa sinne oli mentävä, joten vuorasin istuimen vessapaperilla ja hoidin homman... Se olikin sitten ainoa kerta kun käytin niitä vessoja. Ennemmin menin niiden taakse kyykylle. Tässä kuva vessoista ulkoapäin. En viitsinyt ottaa sisäkuvaa, koska en enää halunnut mennä niihin sisälle.Ympäristönä koulun piha oli muuten ihan ok, mutta heti kun astui "sisäpihalta" pois, näki valtavan vuoren hylättyjä pulpettien ja tuolien raatoja. Ja tietty noi vessat...

No sitten meillä oli kevyesti reenit illalla kympistä kahteentoista!!! Kahteentoista. Minä iltauninen olin ihan kuollut eikä siitä laulamisesta oikein muillakaan mitään tullut. Ja parasta oli se, että seuraavana aamuna klo: 6.00 piti olla hiekkakentällä harjoittamassa "fysical exersicea". Ja nämä reenien vetäjät ottavat ton fysical exersicen aika tosissaan. Juostiin spurtteja ihan hulluna ja sit venyteltiin (siitä ne sitten tykkää) ja sit pelattiin jalkapalloa niin että kaikki kuorolaiset (n. 50) oli kentällä yhtä aikaa. Voitte varmaan kuvitella mitä siitä tuli. Musta se oli erittäin huvittavaa.

Liikunnan jälkeen oli vuorossa taas reenit, nyt ehkä 45 minsaa, ja sitten satiin aamiainen. Se oli neljä palaa leipää voilla.

Aamiaisen jälkeen saatiin hetki vain olla, ja sitten taas reenattiin kevyt pari tuntia. Reenien jälkeen lähdimme "mainostamaan" itseämme Ramotswan kahden kaupan eteen. Laulettiin aina pari biisiä ja sit kerrottiin mistä on kyse. Olin onnellinen että kaupan edessä laulaminen tarkoitti myös sitä että päästään kauppaan, koska aamiainen oli aika heikko... Palattuamme koululle saimme lounasta. Se oli riisiä ja sitten pieni klöntti murskattua säilykelihaa ja vähän kaalisalaattia. Ruoka oli ihan hyvää, vaikka paikalliset siitä vähän valittivatkin. Riisipitoistahan se oli, mutta aamiaisen jälkeen mulle ois maistunu ihan mikä vain...

Sitten saatiin taas hengailla pihalla. Teimme sitä siis aina kun vain oli aikaa. Lounaan aikana meille myös selvisi että paikasta oli löytynyt normaali (ilmeisesti keittiöväen) vessa. Mikä helpostus! Vaikkakin niitä ei ollu kun yksi, sinne pystyi menemään hyvillä mielin. Paikassa oli myös kaksi suihkua, mutta ne ei oikein houkutellut. Vapaa-ajan jälkeen meillä oli vielä viimeiset reenit ennen konserttia joka alkaisi seitsemältä. Mun ääni oli noiden reenien lopussa jo niin poikki, että olin välillä ihan vain laulamatta koska se kuulosti niin pahalta.

Konserttiin lähdettiin mukavasti 5 minuuttia sen jälkeen kun sen olisi pitänyt alkaa. :P Mä en voi käsittää näiden ajankäyttöä täällä. Ei sillä, me oltiin ensimmäisiä konserttipaikalla ja saatiinkin venata kauan ennen kuin toinen kuoro saapui paikalle. Kuoroja piti olla kolme, mutta kolmas kuoro ei koskaan tullut paikalle, enkä saanut koskaan tietää että miksi... Konsertissa ensin molemmat kuorot "esittelivät" itsensä muutamalla kappaleella ja sit sama tehtiin toiseen kertaan (en tiedä miksi). Sen jälkeen vuorossa olikin varojenkeruuta, joka tarkoitti sitä, että yleisöstä (tällä kertaa tarkoitti toista kuoroa ja heidän muutamaa aviomiestä) kuka tahansa sai maksaa vaikka 5 pulaa siitä että tietty kuoro esiintyy, tai vain pojat esiintyy tai vastaavaa. No, voitte varmaan arvata mikä oli ensimmäinen toive; UB: kuoron valkoiset tytöt tulevat tanssimaan biisin muun kuoron eteen... Onneksi koko kuoro sai laulaa. Ne varmaan oletti että me ollaan ihan surkeita, mutta vedettiin sitten niin älyttömän hyvin, että siihen loppu meihin liittyvät toiveet. Oli siellä joku ilmeisesti maksanut siitä, että vain me laulettais naisäänet ja miehet laulais miesäänet, mutta sitten joku kiltti ihminen aatteli että se ois jo julmaa ja osti sen toiveen pois. Toiveita voi siis ostaa, mutta jos joku ei halua vaikka tiettyä kappaletta esitettävän, voi hän maksaa toiveesta maksetun summan ja sanoa ettei sitä lauletakaan... :) Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan. Konsertti kesti johonkin puoli 12 ja se oli tosi mielenkiintoista. Harmitti vain että olin niin väsynyt edellisen yön vähistä unista etten pystynyt nauttimaan tilanteesta niin paljon kuin olisin halunnut. Tässä on meidän kuoron pojat (itseasiassa vain osa) joita toivottiin laulamaan sellanen klik-biisi mikä kuulostaa ihan sairaan hyvältä.

Konsertin jälkeen palattiin koululle ja mä olin ihan valmis menemään nukkumaan. Paikalliset jäivät vielä bilettämään pihalle ja mä en ymmärrä miten niillä riittää energiaa. Olivat kuulemma valvoneet neljään-viiteen asti. Ja mä siis menin nukkumaan melki heti kun pääsin ja kello oli silloin yksi. Aamulla oli herätys sitten seitsemältä, jotta kymmeneltä bussi pääsisi lähtemään kotia kohti. On outoa sanoa näin, mutta kerrankin oli vähän jopa ikävä Las Vegasia. Sitä ei yleensä tapahdu, mutta perjantaista sunnuntaihin ilman suihkua ja ne vessat ja paikallisten kovat äänet (ne on välillä oikein rasittavan kovaäänisiä), mä olin ainakin ihan kypsä. :)

Niin ja saatiinhan me sunnuntaina aamiainen joka oli vain 2 palaa leipää ja tällä kertaa ilman voita... Kun pääsiin kotiin, tein heti puuroa koska mä olin niiiiin nälkäinen. Sitten parin tunnin päikkyjen ja suihkun jälkeen mä olinkin taas uusi ihminen. Se oli mukava tunne.

Mä en nyt oikein tiä että millasena tää teksti teille näkyy, koska ilmeisesti lakosta johtuen joudun käyttämään Exploreria. Mulle se näkyy ainakin todella oudosti, mutta koittakaa kestää. Korjaan asiat heti kun Mozilla taas toimii. :)

Myyjät ja miehet

Mun piti nää kuvat laittaa tonne loppuun, mutta näköjään se ei nyt jostain syystä vain onnistu. Eli siis, kuvia hautausmaalta. Erittäin karua, varsinkin haudat jossa ei ole edes vainajan nimeä.

Sitten pikkuisen mielekkäämpiin asioihin. :)

Puhun nyt taas osittain samasta asiasta kuin aikaisemmin, mutta kun kerran se tähän kulttuuriin niin voimakkaasti kuuluu, niin miksipä siitä ei voisi enemmänkin puhua. Olin tänään Sparissa kaupoilla ja kassalle päästyäni myyjä kohteliaasti tervehti ja kysy miten voin jne. Se on ihan normaalia, koska täällä ihmiset noin yleisesti on aika kohteliaita. Sitten keskustelu jatkui:

Myyjä: Mitäpä jos menisit Botswanassa naimisiin? (siis ihan normaalia kaupan kassa keskustelua eikö?)

Mä: En koskaan tekis sitä ja mulla on ihan oma poikaystävä kotimaassa.

Myyjä: Mutta sehän on siellä, mikset voi mennä täällä naimisiin?

Mä: Koska en vain halua.

Myyjä: Mutta tuo mies tuossa sun vieressä vois ottaa sut vaimoksi. (mies, arviolta 60, osa hampaista puuttui...)

Mä: Juu ei kiitos.

Myyjä: Mikset halua Botswanalaista miestä, ne on hyviä aviomiehiä.

Mä: Mä en koskaan vois ottaa täältä miestä, koska oon kuullu että miehet vaan pettää naisiaan. Ja minähän en sellasta kattele.

Myyjä: (nauraa hillittömästi) ei kai sentään...

Pussien pakkaaja: Mä haluaisin Englantilaisen miehen.

Mä: Mä en oo Englannista.

Pussien pakkaaja: Mutta haluaisin sellasen miehen kun teillä on (oletettavasti valkoisilla).

Mä: Sitten täytyy ostaa lentolippu Suomeen ja etsiä mies!

Siinäpä se sitten olikin. Mutta että kaupan kassalla myyjät voi sanoa ja kysyä mitä mieleen tulee. Miesmyyjillä se yleensä on aika vakio että "kuittiin täytyy laittaa puhelinnumero". :) Just joo.

Sitten tuosta huomion saamisesta täytyy vielä sanoa se, että esim. tänään kun käveltiin Riverwalkin laitaa, yksi nuori tyyppi autonsa kanssa seurasi meitä varmaan 200 metriä koska halus meidät kyytiinsä. Eeva sille sitten sano hei, mutta ilmeisesti se ois halunnu että mä huomioin sen. En aina ymmärrä näitä miehiä. Sit sitä huomiota halutaa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Niin kuin tämän päiväinen kaveri, se ajeli meidän kävelyvauhtia varmaan sen 200 metriä ja jono muita autoja oli perässä. Ja tämä siis sen jälkeen, kun se oli ensin piippaillut joku 4 kertaa saamatta meiltä huomiota.

Huuteluthan on siis ihan yleistä kauraa. Auto menee ohi ja sit ne huutelee jotain setswanaksi ja mulla ei ole hajuakaan siitä mitä ne sanoo. Tänään käveltiin Eevan kanssa Riverille ja matkalla yksi tyyppi käveli tavallaan ristiin meidän kanssa, niin se päätti lepposasti lennossa kysyä että saisko meidän puhelinnumeron. Ei siis ees tervehtiny ennen sitä tai mitään.

Sitten täytyy jakaa kerjäämiskokemuksia teidän kanssa. Kuka tahansa, missä tahansa, millon tahansa ja millä verukkeella tahansa voi tulla pyytämään rahaa. Yleensä hälytyskellot soi siinä vaiheessa, kun esittelyn jälkeen tyyppi alkaa kertoa jotain elämästään. Sit ei meekään montaa sekuntia kun päästään siihen että tarttis tehdä sitä ja tätä mutta kun mulla ei oo rahaa. Mitä hiton raha-automaatteja me vaaleat ihmiset täällä ollaan?!? Tänäänkin kävelin Lape Lodgea päin ja vastaan tuli ihan normaalisti pukeutunut iloisen näköinen tyttö (hän oli siis iloisen näköinen kauempana) ja sitten kun kohdalle pääsi, oli ilme surullinen ja joku oli huonosti (en ymmärtänyt että mikä) ja hän tartti rahaa... Mutta kerjääminen saa mut lähinnä vihaiseksi, koska se, että ne tyypit kerjää, tarkoittaa sitä että jotkut tollot (valkoiset) on antanu niille rahaa ja ne ennemmin kerjää kun tekee jotain muuta kehittävää. Mä oon aina niin lähellä sanoa että mene kouluun ja hanki ammatti, mutta oon saanu itteni hillittyä ainakin vielä.

Meillä oli juuri kuororeenit. Mä rupeen oleen tosi onnellinen kuorosta, koska sanat rupee pikkuhiljaa olemaan hallussa ja laulut tuttuja. Muutamat asiat siellä lähinnä huvittaa, kuten alkulämmittelyt jotka yleensä vetää joku ihan random-tyyppi. Musta tuntuu että ne ei lämmittele minkään muun takia muuta kun sen että ne haluu nähdä kun naiset tekee niitä hitsin liikkeitä. Ne muun muassa pyörittelee lantiota, pyllistelee eri suuntiin, taivuttelee itseään mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja ihan aina siellä juostaan paikallaan tai pompitaan. En tykkää siitä koska se tarkoittaa sitä että pitäis olla hitsi vie urheiluliivit päällä jotta se ois yhtään inhimillistä se pomppiminen. Enkä tarkota että pompitaan muutaman kerran vähän, vaan ne saattaa laulaa jonkun laulun siinä samalla pomppiessaan! :P Päätin tällä viikolla, että joko ensi- tai sitä seuraavalla viikolla pyydän lupaa pitää lämmittelyn koko kuorolle. Uskon että ne siihen suostuu, mutta sit täytyis koittaa muistella että mitä kaikkia lämmittelyjä me viime vuonna vedettiin. Tuntuu että oon jo nyt unohtanu kaiken... Kyllä mä jotain keksin ja aattelin laittaa ne laulamaan jotain suomeksi, niin tietävätpähän sitten miltä meistä tuntuu kun yritetään parhaamme mukaan laulaa niiden 48 eri biisiä ilman että saadaan sanoja.

Meillähän on nyt viikonloppuna kuoroleiri Ramotswassa ja sinne lähdetään huomenna iltakuudelta (eli ehkä kasin kieppeillä) ja kotiin tullaan sunnuntaiaamuna. Meidän käskettiin tänään ottaa meidän omat patjat!!! mukaan. Lakon takia ne ei vissiin saa niitä patjoja mitä ne yleensä käyttää, niin pitäis tuoda oma patja. Mä nukun siis kaksi yötä huovan päällä, koska en rupea patjaani kanniskelemaan. Vaatteet vähän tuottaa ongelmia, koska kaikilla pitää olla samantyylinen vaatetus ja eihän mulla ole valkoisia tai sinisiä t-paitoja. Huomenna pitää mennä souvenier shoppiin ja ostaa yliopiston t-paita, jota käytetään "toisessa setissä". Meillä on siis joko väliaika meidän konsertissa, tai sitten kaksi eri keikkaa, joihin pukeudutaan eri lailla.

Ootan viikonloppua innolla, mutta voi tulla rankka reissu, sillä meillä pitäis olla iltareenit perjantaina 9.30-11.30 ja sit aamulla herätys 5.30!!! En ymmärrä miksi, mutta ehkä se jossain vaiheessa meille selviää. Aamulla on ensin tunti "fysican exersice":a ja sitten viimeiset reenigit ja sitten pitäis vissiin mennä johonkin kauppakeskukseen mainostamaan keikkaa! Juuri tossa kotimatkalla mietittiin että siinä ois meidän valkoisten mahdollisuudet loistaa katsojien hankinnassa. Ei varmaan paljon houkuttelua vaadi jotta saadaan porukkaa tulemaan paikalle. :)

Huomista odotellessa siis!

Lakko

Alkoi tänään klo: 9.00.

Mun kohdalla se tarkoitti sitä että noin klo: 10.45 pihalle päästyäni huomasin Eevan soittaneen ja kun soitin hälle takas, sain kuulla ettei ole tunteja tänään. :) Ja sehän hymyilytti. Lähdettiin melkein siltä paikalta käymään RiverWalkilla josta ostin;

Malariatabletit: maksoivat 108 pulaa, eli 11€, mikä on aikas paljon vähemmän kun samat tabletit suomessa.

Tuoresalaatteja: jota oon Sparissa ihaillu noin miljoona kertaa, jota en aikasemmin kuitenkaan ole rohjennut ostaa, oli hyvää, ostan toistekin.

Jäätelöä: puolen litran muovipurkki mansikka-vanilja-suklaa jäätelöä, joka maksaa 5.85 pulaa eli noin 66snt. Kyllä, 66snt! Ja se on myös hyvää.

Easy Peelereitä: eli satsumia josta irtoo helposti kuoret. Ne on hyviä, niistä irtoo helposti kuoret :P ja mä oon hulluna niihin. Viimeksi ostin niitä 3kg. Nyt tyydyin puoleentoista.

Nyt pitäisi lähteä altaalle kuluttamaan päivää jolloin ei ole tunteja! Näitä päiviä saisi olla enemmänkin. Kuoroharkat on kyllä illalla ja niitäkin odotan innolla. Ja ainiin, kävin aamulla taas piiiiitkästä aikaa juoksemassa. Kroppa ei vielä ole kunnossa, mutta eiköhän se siitä palaudu kun pari päivää kuluu. Mun täytyy ihan tosissaan ruveta reenaamaan että päihitän mun superäidin couper-matkan. Hyvä äiti, ihan näin julkisestikin!

Lakkoillaan, no ei sittenkään, mutta jos sittenkin...

Unohtakaa siis kaikki mitä olen kertonut opettajien lakosta. Ainakin liittyen siihen koska se alkaa, koska se ei siis alkanut tänään. Huomenna vissiin. Ehkä, kenties. Mene ja tiedä, mä kirjotan tänne siitä seuraavan kerran sitten kun se alkaa. Jos se siis ees alkaa.

Meidän viikonloppu oli tylsän rauhallinen. Ainoa poikkeus oli lauantai-ilta, jolloin minäkin sitten puolipakolla pakotin itseni lähtemään erääseen baariin jossa en vielä ollut ollut. Baari oli Bull and Bush ja se oli aika kiva paikka. Me mentiin sinne aika ajoissa, jottei tarvinnut maksaa niin paljoa sisäänpääsyä kun myöhemmin tarttee, joten paikalla ei alkuillasta ollut vielä paljoa porukkaa. Sellaiselle ihmiselle kuin minä (ei tykkää tosta baareissa tanssimisesta) paikka oli tosi miellyttävä. Siellä oli paljon istumapaikkoja ja baari myös ulkona, eli ei tarvinnut kuunnella musiikkia niin kovaa että korvat särkyy.Tapasimme siellä Kanadalaisen naisen ja Etelä-Afrikkalaisen miehen, jotka molemmat opettavat täällä kansainvälisessä koulussa. Ne oli tosi mukavia ja siltä Etelä-Afrikkalaiselta mieheltä saatiin mukavasti tietoa myös meidän mid-term break -suunnitelmia varten. Mitä siis Etelä-Afrikassa kanttii tehä ja mitä ei. Pidot oikeastaan vasta alkoivat kun loppu vaihtariporukka tuli paikalle. Ne oli ollu LingaLongassa juhlimassa jenkkiläisen Justinin synttäreitä ja oltiin sitten sovittu että tavataan loppuillasta B&B:ssa. Justin sitten löysi paikasta biljardipöytiä ja muahan ei kauaa tarvinnu yllyttää pelaamaan. Pelattiin siinä paras kolmesta kierros ja mukavan ensimmäisen voiton jälkeen taivuin kaksi seuraavaa peliä, eli vähän niin kun hävisin koko homman, mutta se ei haitannu, koska ekan kerran mulla oli oikeasti hauskaa kun me lähdettiin jonnekin ulos! Sit pelailtiin vielä neljäskin peli, joka oli ihan jäätävän onneton näytös. Se itseasiassa taisi päättyä tasan, koska kumpikaan ei vaan saanu sitä lopetettua ja sit loppujen lopuksi koko baarin väki venasi meidän pelin loppumista. :)

En huomannu kattoa kelloa kun lähettiin B&B:sta, mutta kun olin pesujen jälkeen sängyssä, kello oli 3! Siis kolme! En oo kertaakaan täällä valvonu niin myöhään. Mutta oli todella mukavaa.

Ensi lauantaina on meidän kuoron eka oikea konsertti. Me lähdetään jo perjantaina Ramotswaan, jossa perjantaina vielä vähän reenaillaan ja sit lauantaina on konsertti. Vielä en tiedä että mihin aikaan, mutta eiköhän se huomenna tai viimeistään torstaina selviä. Mä oon kahdet viimeiset kuorotreenit vaan istunu sivussa tän mun flunssan takia ja kirjoitellu sanoja, mutta oon tullu siihen tulokseen että se on ollu ihan fiksua. Siis se sanojen kirjoittaminen, ei flunssassa oleminen. Se ei oo kivaa, ei sitten ollenkaan. Nyt siis tietää ees vähän että mitä sitä pitäis sanoa kun ne on jossain ylhäällä. Vielä kun saisi aikaiseksi ne opetella ulkoa... Siihen tosin voi mennä tovi. :)

Ja kuoron ensimmäisen virallisen esiintymisen vuoksi ostin tänään myös esiintymisasuun kuuluvat perinteiset nahkakengät. Oikein karvojen kera. Tosin mä yritin kyllä löytää mahdollisimman hillityt yksilöt. Niitä saa meinaan myös todella karvaisina...

Meillä on ollu aika tavallinen viikko. Paitsi että oli kuoron keikka ja sit mä oon saanu nyt sen flunssan mikä kaikilla muilla varmaan on jo ollu. Se on siis tarkoittanut sitä että ei uimista, ei juoksemista, vaan rasittavaa tuskahikeä ja syömistä pahaan oloon. Mä toivon että tämä menee ohi viikonloppuna, koska mä haluun taas päästä tekemään jotain.

Mun on kerrottava teille siitä mitä täällä opettajat saa sanoa ja mitä ne ei saa. Tai siis toisin sanoen ne saa sanoa ihan mitä vaan. Kuten olen teille jo kertonutkin, meidän BIS:n (basic instrumental skills) opettaja kehuilee itseään ja kulttuuriaan jatkuvasti. Välillä hän myös hivenen alentavaan sävyyn kommentoi mun ja Eevan soittoa. Esimerkiksi viime tunnilla meidän piti soittaa nokkiksilla yhtä biisiä joka selkeästi jakautui kahteen osaan. Soitimme ensimmäistä puolikasta, joka alkoi kohonuotilla. Myös toinen osa alkoi kohonuotilla ja kun me päästiin sen ekan osan loppuun niin me ei tietenkään soitettu sitä seuraavan osan kohonuottia, koska se on kohonuotti siihen seuraavaan osaan. No, opettaja siihen sitten tokaisi että "soititteko tuon G:n"? Sanottiin että ei, ja sitten pitikin soittaa koko komeus uudestaan sen G:n kanssa. Ja voitte kuvitella miten tyhmältä se lopetus kuulosti. Mä luulen että näillä ei täällä ole oikein käsitystä siitä mitä kohonuotti tarkoittaa. Tahdit ovat tahteja, on niissä mitä vaan, ne soitetaan kokonaan.

Mutta palataanpa sitten tähän toiseen opettajaan (joka on musta ihan sairaan mukava) Dr. Phibioniin. Etnomusikologian kurssilla on yksi paikallinen joka vastaa meidän kylävierailuiden bussikuljetusten tiedustelemisesta. Ei siis riitä että tilaa kyydityksen, vaan kun vierailun aika lähestyy, täytyy varikolla käydä päivittäin muistuttelemassa että hei, onhan meidän kyyditys vielä ok? Näin siis Afrikassa. Niin, siis se opettaja sanoi sille naiselle (joka ei millään olis halunnu siihen nakkiin) että se tekee sulle hyvää että kävelet varikolle ja takas, susta tulee samanlainen kun meistä muista. Ja hän tarkoitti sillä sitä että tämä meidän ryhmän suurikokoisin nainen laihtuu meidän muiden kokoiseksi kun käy siellä varikolla!

Tänään opettaja kävi läpi meidän taitoja rumpujen soittajina (ollaan soitettu Wosana-kansan vedenpyyntimusiikkia). Mä olin todella hyvä, Erin hyvä ja niin pois päin. :) Sit se sano että on yllättynyt siitä että kaikki muualta tulleet on parempia rumpujen soittajia kuin paikalliset joilla pitäisi olla rytmi veressä. Samalla hän arvosteli erään Thaton taitoja. Thato ei kuulemma osaa mitään ja voisi harjoitella jos laiskuudeltaan viitsisi.

Sitten jossain vaiheessa kun sillä meni hermo kolmikkoon joka ei osannut tarpeeksi hyvin soittaa rumpukuvioita, hän vaihtoi tilalle "parhaan" kolmikon, joista muuten minä olin yksi! Lähin sitten soittamaan mun rytmiä ja sitten hän vielä sanoi että "kuunnelkaa Kristiinan soittoa, hänen kolmosensa on TÄYDELLINEN". Hän käytti sanaa täydellinen. Mä oisin ehkä vähän voinu hymyillä mutta oli niin kamala olo kun jouduin seisomaan etten sitten viittinyt. Mutta olen hymyillyt näin jälkikäteen. :)

Tosiasia on siis se, että opettajat saa sanoa opiskelijoista tai kestä vaan oikeestaan mitä vaan. Mä oisin ainakin loukkaantunu jos se ois sanonu mua lihavaksi siellä tunnilla. No, siitä ei sikäli ole pelkoa että meille vaihtareille hän on ihan yltiökiltti. Paikallisia vaan joskus käy sääliksi.

Huomenna ihan heti ysiltä ois taas kuoron workshoppi. Pitäis harjoitella nuotinlukua. :P Tonic solfaahan se on, että tekee itse kullekin varmasti hyvää, mutta ehkä eniten mä odotan sitä että saatais nuotteja. Meillä on muuten ihan oikea konserttikin ensi viikon perjantaina. Se tarkoittaa sitä että meidän on käytävä ostamassa ne hitsin perinteiset nahkasandaalit. En haluis laittaa niihin rahaa, koska tiän etten käytä niitä kuoron keikkojen lisäksi missään...

Kuoron eka esiintyminen. :)

Meillä oli tiistaina kuorotreenien jälkeen meidän ensimmäinen esiintyminen. Esiinnyimme ulkosalla jonkun SAHA-järjestön projektin starttausbileissä ja lauloimme kolme kappaletta. Ne oli kaikki aika hitaita ja ilmeisesti kaikki virrentyyppisiä, koska tämä kuukausi täällä on rukouskuukausi. Lauloimme siis uskonnollisaiheisia kappaleita. :)

Minä uskaltauduin ainoana vaihtarina oikein eturiviin, ja sen kunniaksi ihana kämppikseni Charlene onnistui ottamaan (pimeästä huolimatta) muutaman kuvan missä mäkin näyn. Hänen mielestään tämä oli paras, joten laitettakoon se tänne. Mä kiinnitin kuvassa huomiota vain siihen että näemmä tässä vaiheessa tanssia olisi syytä pitää päätä alaspäin. :P

Mutta hauskaa oli ja kunnialla selvittiin tanssiliikkeistä huolimatta. Saatiin (mun mielestä paikalliset sai) palautetta meinaan siitä kun ei tanssita "asenteella". Liikkeet vaan tehdään sinne päin eikä niitä tehdä rytmissä.

Muuten viikko on menny opettajien lakkoa odotellessa. Ilmeisesti se nyt alkaa maanantaina, mutta odotetaanhan maanantaihin ja katsotaan tilannetta sitten.

Kuulin että meiltä peruttaisiin mid-term break:in lakon takia, mutta mulle on oikeestaan sama. Matkustan silti suunnitelmien mukaan. Ei oo mun vika että opettajat lakkoilee. Olen siis ihan opettajien puolella, mutta en ymmärrä että sitten ne haluaa paikkailla lakon aiheuttamia koloja sillä että ne järkkää itselleenkin lisää töitä lomaviikolle!?! Mitä se sellainen lakkoilu on. Lomaviikko tai ei, mä tutkailen Swasimaata ja Cape Town:ia silloin. Polskin haiden kanssa ja kaikkea. :)

Ramotswa ja Ditlhaka-musiikki

Nyt viimein vois olla aika koittaa saada ajatukset pois noista hautajaisista ja kertoa teille meidän perjantain retkestä Ramotswaan. Kuten tavallista, bussi pääsi lähtemään liikenteeseen noin 45 minuuttia sovitun ajan jälkeen. Tämä johtui siis siitä, että yksi meidän kurssikavereista yksinkertaisesti tuli sen verran myöhässä paikalle. Jos jokin mua täällä ottaa pattiin niin se on juuri tuo myöhästely. Mutta palaan siihen vielä varmasti (monta kertaa) myöhemmin.

Ramotswassa käytiin ensin taas kaupassa hakemassa vähän välipalaa ja siellä musta tuntu että meitä valkoisia kateltiin oikein olan takaa. Ilmeisesti heillä päin ei valkoihoisia usein näy. Kun päästiin Kgotlalle, menimme ensin taas morjenstamaan paikan päällikköä (joka muuten oli nainen). Se oli kiva täti, koska se puhui meille englantia eikä setswanaa. Usein noissa paikoissa ne puhuu vaan omaa kieltään, koska se on heidän kulttuuria, mutta tämä nainen oli poikkeus. Nainen kun oli, niin oli astetta viisaampi. :P

Kgotlassa saatiin ensin kysellä kysymyksiä musiikkityylistä ja tällä kertaa alun pientä johdatusta Ramotswasta lukuunottamatta meille suomennettiin (juu, siis todellakin suomennettiin!!!) siis englannitettiin asiat musta jo vähän paremmin. Me siis annettiin pikkusen palautetta niistä ekan reissun käännöksistä, mutta musta tuntu että tää meni jo vähän paremmin. Sitten kun vihdoin esiintyjäryhmä pääsi paikalle ja keskustelu heidän pilleistä oli kiihkeimmillään (ilmeisesti paikallisilla oli vähän eri käsityksiä siitä miten jutut toimii ja päädyttiin siihen että ehkä on parempi kun nähdään soittajat tositoimissa) saatiin kuulla Ditlhaka-musiikkia.He siis käyttävät nykyään ihan metallista (kuparia) tehtyjä putken pätkiä, mihin on sisälle laitettu kangaspala joka aina soitettaessa kostutetaan jotta se pitää vireen. Viritys tapahtuu toisella metalliputkella, jonka avulla kangaspalaa liikutetaan putken sisällä. Jokaisesta putkestä tulee siis vain yksi ääni ja sitten heillä on joku tietty setti niitä putkia (sanoivat että 4, mutta mä laskin että niistä tuli ainakin seittemää eri ääntä) ja jokainen soittaja vaan tietää rytmit ja kohdat millon niiden pitää soittaa. Tämä musiikki siis todellakin on yhteistyötä! Soittajat toimivat samalla säestäjinä ja mahdollisten melodioiden soittajina riippuen melodiasta. Kuunnelkaa toi näyte, se kertoo enemmän kun nää mun aika säälittävät yritykset!Ditlhaka-pillien soittotapa oli aika hauska. Ne pisti kielen ulos suusta ja se pilli makasi siinä kielen päällä kun ne puhalsi. Olisin halunnu koittaa yhtä, mutta en saanu mahdollisuutta. :( Esitys oli sikäli erilainen kuin edellinen, että nämä olivat vanhoja miehiä kun taas aikaisempi ryhmä koostui täysin nuorista. Näillä ei myöskään ollu mitään erillistä esiintymisasua, vaan he tulivat paikalle ihan omissa asuissaan. Ja tietty se, että näillä oli jokin soitin mitä soittaa...

Yhden asian mä huomasin siinä kun saatiin kierrellä siinä se porukan ympärillä ja se oli se, että paikalliset vanhat miehet haisee aikas pahalle. Se varmaan kuulostaa kamalalle, mutta se on myös totuus. He haisivat tosi voimakkaasti pahalle. En tiedä mitään muutakaan sanaa jolla mä sitä voisin kuvailla.Esitys oli taas miellyttävä ja tosi erilainen edelliseen verrattuna. Seuraava paikka mihin mennään ois Tlokweng ja sinne pitäis mennä tulevana perjantaina, mutta en tiedä miten sen kanssa käy, koska todennäköisesti kaikki yliopiston opettajat menevät lakkoon ensi keskiviikkona tai torstaina!?! Ja Lakko saattaa kestää kaksi viikkoa... Mene ja tiedä, täällä ei tollasia juttuja kuitenkaan voi uskoa ennen kun ne kohdalle sattuu, eli odotellaan nyt ensin sitä keskiviikkoa.

Tänään mä heräsin 7.15 vaikka olisin saanut nukkua ihan aina kasiin asti. Me lähdettiin ysiltä Gaborone Dam:ille, joka on siis pato. :) Ette varmaan sitä tuosta arvanneetkaan. Padolle pääseminen olikin sitten oikein työn takana, koska vartijat portilla sanoivat ensin että ette te sinne pääse, teillä pitää olla lupa sitä varten. No sitten päätettiin että mennään sitten vain Game Cityyn joka oli siinä lähellä. Sekään ei tuntunut heille sopivan ja loppujen lopuksi me päästiin sisään kun maksettiin normaalit pääsymaksut (huikea 10pulaa/hlö) ja luvattiin pistää kameramme piiloon jos joku mies (ei mitään hajua kuka) tulee meitä kohti. Padolla palloiltiin joku puoltoista tuntia ihan järkyttävässä auringonpaisteessa ja voin sanoa että oli mukava päästä paikkaan, jossa ei ollu muita kun me 8 opiskelijaa ja kun mekin hajauduttiin eri paikkoihin, sai siellä olla ihan yksin. Mä en jossain vaiheessa nähny ketään muita ja siellä oli muutenkin hiljaista ja rauhallista. Se oli miellyttävää. Siellä oli myös kauniita lintuja, mutta ne ei mua hirveesti jaksanu kiinnostaa. Yritin saada kuvan muutamasta sisiliskosta, mutta ne pelkäs mua ja oli nopeita liikkeissään, joten ei kuvia niistä.Pato oli aika karua aluetta, tosin vesi oli kauniin sinistä. Juuri niin kuin elokuvissa. Siellä oli kyllä yllättävän paljon roskia ja mitä ihmeellisimpiä juttuja kuten kuorma-auton rengas. Siis keskellä ei mitään!Löysin myös outoon asentoon jääneen kalan, joka oli täysin kuiva. Näytti siltä että se ois jääny siihen vahingossa kun vesi on laskenut, mutta oletettavastihan se olis kellahtanut kyljelleen?!?Sieltä käveltiin melki Game Cityyn asti (jäätiin siis Spariin joka oli ennen sitä) ja käytiin ostoksilla. Sitten taksi takas yliopistolle ja tyytyväisinä kämpille. Mä sain sitten tietokoneella istuessani päähänpiston mennä uimaan koska kuulin että allas on kuin onkin viikonloppuisinkin auki! Kävin kiskasemassa pari kilometriä, jonka jälkeen mentiin Eevan kanssa mammojen kautta kuoroharkkoihin, jotka oli parhaat ikinä. Ekaa kertaa tuntu että mä jopa osaa/muistan jotain sanoja ja biisit joita tänään laulettiin oli lähestulkoon kaikki ihan sairaan hyviä. Yleensä kahden tunnin reeneissä mulla rupee sattumaan jalkoihin, mutta ei tänään. Me tanssittiin niin paljon, että jalat ei kerenny oleen samassa asennossa liian kauaa.

Sain myös esipuhuttua itselleni (ja toivottavasti Eevalle) kutsua häihin!!! Me ei Zinzin kanssa keretty siitä paljoa puhua koska piti alkaa laulamaan, mutta jotkut häät on vissiin tässä jossain vaiheessa... Siinäpä sitten onkin informaatiota tarpeeksi tälle erää. :)

Hautajaiset

Mä en ees pysty ajattelemaan perjantain musiikinreissusta puhumista viimeyön ja tämän aamun jälkeen. Me saimme siis kuoron kautta kutsun hautajaisiin ja sinne vaihtareistä lähti minä, Eeva, Anna ja Axel. Olin kuullut jo etukäteen että hautajaiset ovat unohtumaton kokemus ja niinpä mulla oli odotuksen aika korkealla. Pelkäsin että tulen pettymään, koska ehkä aattelin että eihän se niin erilaista voi olla...

Meidän piti lähteä Lensweletau:hun vähän jälkeen 7 perjantai-iltana. Mä en sit huomannu kelloa katsoa kun lähdettiin, mutta veikkaa että se oli jotain 9 pintaan. Meidän bussi ei siis tullut paikalle, joten hankimme tilalle kaksi combia, jotka veivät meidät hautajaisiin ja olisivat reissussa mukana koko yön. Se mitä mä tiesin etukäteen, oli se, että naisten pitäisi pitää tummaa hametta ja muutenkin tummaa asua. Hiukset täytyy olla peitettynä huivilla (muuten on töykeä vainajaa kohtaan) ja että ota huopa mukaan. Miehillä piti olla päällä myös tummaa, mutta niillä oli oltava päälimmäisenä jokin takki. Useimmilla oli nahkatakki, tai jokin paksu talvitakki.

Onneksi meille kerrottiin näitä neuvoja, sillä alkuun olo oli kuin orvolla kanalla. Se meni kyllä pian ohi, koska siellä kukaan ei tuijottanut meitä vaikka oltiin valkoisia. Ja huovan mukaan ottaminen kannatti, sillä yöllä oli kylmä.

Perille saavuttuamme ajoimme combit naapuritalon pihalle parkkiin. Paikalla oli massoittain autoja ja päästessämme pihaan (hautajaiset pidetään aina vainajan pihassa) siellä oli valmiina paljon tuoleja ja paljon ihmisiä jotka olivat aloittaneet KOKO YÖN kestävän muistelu-/laulu-/rukoilutilaisuuden. Siellä siis oli sana vapaa. Kuka tahansa sai puhua, laulaa tai rukoilla kun siltä tuntua ja yleensä puheenvuorojen jakajana toimi se, kuka saa äänensä parhaiten kuuluviin. Siis yksi kerrassaa siellä kaikki puhuivat, mutta jos kaksi aloitti yhtä aikaa, se kumpi jatkoi kovempaa, sai toisen luovuttamaan ja odottamaan uutta vuoroa. Lauluihin lähti aina kaikki heti mukaan ja tuntui että ne osas kaikkien biisien sanat ja melodiat tosta vaan. Oli siellä muutama biisi mitä mekin oltiin kuorossa laulettu, joten lauleskeltiin mukana minkä pystyttiin. Me katselimme tätä erittäin erilaista muistotilaisuutta puoli kahteen asti jolloin menimme nukkumaan meidän ihanaan piku combiin, jossa ei hyvää asentoa löytänyt millään, varsinkin kun oli niin kylmä. Vaikaa jotkut lähtivät nukkumaan, vielä 4 aikaan kun heräiltiin, kuului rukouksia ja laulua pihalta. Mä siis nukuin sellaset kaksi ja puoli tuntia. :)

Viideltä siis piti olla takasin pihassa, sillä silloi alkoi ns. "virallisempi" osuus ja itse hautaaminen. Homma alkoi Klo. 05.00 vainajan katsomisella. Kaikki saivat käydä talon sisällä viimeisen kerran katsomassa ruumista. Me käytiin kanssa, ja se oli eka kerta kun näin kuolleen ihmisen kasvot. Samaan aikaan pihalla meni rukouksia ja laulua, joten jono kulki sisälle kevyesti eikä odottelemaan joutunut. Ilta/yötilaisuudessa mä veikkaan että oli n. 100 henkeä, mutta päivätilaisuudessa päädyin laskuissa yli 300 ja en edes nähnyt kaikkia vieraita. Mä veikkaan että niitä oli pitkälti yli 400. Täällä siis kaikki kyläläiset ja tutut ovat tervetulleita hautajaisiin ja niihin osallistutaan aktiivisesti.

Aamun tilaisuus jatkui muutamilla puheilla, viesteillä (vähän niin kuin adresseja), rukouksilla ja lauluilla. Noin yhdeksän aikaan (huomaa, tilaisuus alkoi viideltä) alkoi matka hautausmaalle. Sinne mentiin autoilla ja siellä vieraiden paljouden todellakin huomasi. Laulujen ja rukousten saattelemana arkku laskettiin hautaan ja heti sen perään hautaa ruvettiin täyttämään! Se oli mulle jotain todella erikoista. Siis luonnollistahan se periaatteessa on, mutta että se tehtiin siinä kaikkien silmien edessä... Vainajan vaimo ja muutamat lähimmät sukulaiset kävivät ennen haudan täyttämistä heittämässä kourallisen hiekkaa hautaan ja jos oikein ymmärsin, se että leski pystyi heittämään sitä hiekkaa sinne hautaan oli iso juttu ja sille ne lauloi yhden laulunkin. Siis se laulu liittyi siihen tilanteeseen.
Kun hauta oli valmis kivineen kaikkineen, palasimme talolle, jossa meille tarjoiltiin ruoka. Perinne on, että miehet syövät eri paikassa kuin naiset, koska miehille tehdään aina naudan sisukaluista ja jostain muusta jota en ymmärtäny tietynlainen mössö, mitä naiset ei saa syödä. Niinpä me naiset syötiin pihan sisäpuolella, ja miehet ulkopuolella. Täytyy sanoa että kylän väki oli ruoan jakamisen suhteen tehokas, sillä ei kauaa tarvinnu annostaan venailla. Se sisälsi joko sitä hyvää puuroa tai papu/maissisekoitusta, pownded meat (sellasta lihamössöä, mikä on tosi hyvää), kasviskeittoa, kaalipaistosta ja jotain leväsalaattia. Ruoka oli hyvää. Ja se ei ole ihme, sillä sitä valmistettiin koko yö.Kun me saavuttiin pihalle edellisenä iltana, mä näin kun yhden teltan sisällä oli teloitettu lehmä. Sitä miehet pilkkoivat minkä kerkesivät ja heittelivät lihaa kiehumaan. Seurasin niiden työskentelyä aika pitkään, sillä sitten kun me lähdettiin nukkumaan, ei lihasta ollut paljoa tietoa. Ne oli siis muutamissa tunneissa pilkkonu naudan verran lihaa! Samaan aikaan keittiössä naiset tekivät muita ruokia. Ruokien valmistamiseen osallistuvat kyläläiset. Jos huomataan että kylässä on joku, joka ei koskaan osallistu hautajaisvalmisteluihin, on turha odottaa apua kun oma läheinen kuolee. Kuoleman kohdatessa kaikki tuntuivat puhaltavan yhteen hiileen.

Muutamia huomioita mitä hautajaisissa tein, oli se, että siellä ei oikeastaan kukaan itkenyt. Näin ehkä kahden ihmisen vuodattavan yhden kyyneleen, mutta siinä kaikki itkemisen suhteen. Tosin haudalla kenties noin kymmenkunta ihmistä sai jonkinlaisen ahdistus/paniikkikohtauksen. Ihan siis näytti epilepsiakohtaukselta, mutta ne huusi ja mesosi samalla. Se oli outoa... Todella outoa. Ilta/yötilaisuudessa oli koko ajan talon ulko-ovi auki ja musta tuntu että kun porukka meni sinne ihmisten keskelle rukoilemaan, ne myös yritti ulottaa rukouksensa talon sisälle (oletan että leski oli siellä). Välillä ne huusi tosi kovaa kääntyneitä sisäänpäin ja sitten välillä katsoivat meitä muita paikalla olijoita. Kaikki tuolti oli siis järjestetty niin, että talon ulko-ovi oli kaiken keskipiste.

Meidän kuoro oli yksi niistä monista, jotka lauloivat haudalla. Laulettiin sitten vielä sellainen laulu mitä me vaihtarit ei oltu koskaan kuultu, koska muut kuorot laulo ne biisit, mitä meillä piti laulaa. Mä voin kuitenkin sanoa että hautajaisten kokeminen täällä, oli ihan uskomatonta ja mä luulen että mun pitää sulatella näitä asioita hetki ennen kuin ymmärrän ees ihan kaiken mitä koettiin. Hautajaisten lisäksi olin tyytyväinen siihen että vihdoin sai enemmän kontaktia myös meidän ihaniin kuorolaisiin. Se on mukavaa, koska reeneissä siihen ei koskaan oo aikaa...Tässä hauta siis täysin valmiina.

Loppukevennyksenä voin vielä kertoa vessoista, joita tuolla kylässä oli. Ne oli siis astetta perinteisempiä kuin nää vedellä vetävät. Ulkona oli rakennu (joista toisessa ei ollu minkäänlaista ovea, toisessa ovi, joka oli poissa saranoiltaan eikä sitä saanut kiinni) jonka sisällä oli puuceen näköinen betonen taso, jolla oli reikä laitoineen. Siis yksinkertaisesti reikä, jonne tarpeet tehtiin. Sit kun se tulee täyteen, se tyhjätään (en oikein ymmärrä miten). Mutta voitte varmasti kuvitella sen hajun näissä lämpötiloissa...

Taitaa se kesä tulla tännekin...

Mä päätin nyt koittaa tehdä sellasen Botswana-päivityksen. Kun tuntuu että kerron kaikkea ihan jonnijoutavia, niin koitan nyt keskittyä todellakin tähän maahan ja kulttuuriin.

Aloitetaan siitä että täällä rupeaa oikeasti tuntumaan siltä että kesä todellakin tekee tuloaan. Viime yö meni ihan pipariksi kuumuuden takia. Veikkaisin että yöllä lämpotila käy kyllä jossa lähellä kymmentä, mutta ei tää kämppä kerkiä jäähtymään sinä aikana, koska aurinko nousee jo joskus kuuden kieppeillä. Päivällä, ainakin tänään oli varmasti rutkasti yli 30 astetta lämmintä, ellei jopa 40. Tuntu että olin tunneillakin ihan lamaantunu kuumuuden takia. Täällähän siis ei ole mitään ilmastointeja näissä rakennuksissa. :)Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että nyt kun mennään kesää kohti, alkaa eri puut ja kukat kukkia kun mitä aikasemmin. Yllä kuvassa näkyviä puita on täällä paljon, ja niissä on tuhansittain kukkia. Toi katu on osa mun joka-aamuista lenkkiäni ja ehkä siksi olenkin kiinnittäny huomiota sen lenkin varrella oleviin kasveihin. Kasveista pitää sanoa myös se, että yliopistolla on melkoiset kastelujärjestelmät kasveja varten. Niitä siis kastellaan ihan päivittäin, tosin musta ihan tyhmään aikaan, koska kastelulaitteet on päällä aina kymmenen jälkeen aamulla, jolloin aurinko porottaa jo täydeltä taivaalta.

Lämpenemisen huomaan myös siitä, että altaan vesi ei enää ole niin kylmää kuin se oli esim. viime viikolla. Kävin eilen ja tänään taas uimassa ja siellä pysty jo oleen vähän pidempään kuin viimeksi.

Altaasta puheen ollen mä jouduin tänään kumoamaan mun ajatuksiani sen suhteen ettei "mustat" ihmiset osaa uida. Kyllä muutamat osaa ja aika monet toivoo osaavansa ja näin ollen ovat uimakoulussa. Heitä oli aika mukava seurata. Ihan tuli alakouluajat mieleen uimaopetuksesta. Näillä on vaan aika radikaalit menetelmät siinä vaiheessa kun vähän jo "osataan"uida. Opiskelija laitetaan ison altaa puolelle (jossa mä en yllä missään kohtaa pohjaan) ja sit ne laitetaan uimaan sitä laitaa pitkin niin pitkälle kun ne pääsee. Muutamilla oli melkoista räpeltämistä se touhu. Hauskinta siinä siis oli se, että siinä altaan laidalla käveli koko ajan ilmeisesti se niiden opettaja, ja sit kun altaassa olijalle tuli hätä käteen, hän kurotti kädellään opiskelijaa kohti ja auttoi opiskelija kiinni altaan laitaan. :)

Toinen asia mistä aattelin puhua on nämä ihmiset. Mä meinasin ihan tosissaan käydä lyömässä yhtä naista eilen kun oltiin Eevan kanssa Main Mallilla. Se oli siis kahden pojan äiti, ja pojat kerjäsi meiltä rahaa. Mä en voi uskoa että aikuinen ihminen laittaa lapsensa tekemään sellaista. Ja ne pojat siis kävi meidän luona varmaan kolme kertaa! Mutta valkoisillahan on rahaa kuin roskaa ja sitä annetaan kaikille jotka sitä meiltä pyytää. Tunnistin sen heidän äidiksi silloin kun pojat jäi mun taakse kun käännyin poispäin ja sit se äiti huito niille jotain käsimerkkejä että kiertäkää se...

Mutta siis nuoret (alle 10-vuotiaat) eivät ole ainoita jotka täällä koittavat onneaan. On ihan vanhuksia ja sitten nuoria (opiskelijoita) jotka olevinaan tulevat tutustumaan ja sitten hetken päästä selviää että niin, hän tarttis vähän rahaa jotta saisi lounasta... Siinä vaiheessa on ainakin mulla pinna vähän tiukalla ja pari kertaa oon sanonu vähän ehkä ilkeästikin. Mua vaan ärsyttää että meistä koitetaan hyötyä kaikin mahdollisin tavoin. Paras tilanne oli kun eilen mentiin stationille, niin siellä sitten kävellessämme yhden mustan miehen ohi mies osoitti meitä sormella ja ihan oikeasti huusi että "whites, whites". Taidettiin olla näyttelykappaleita. :)

Ihmisistä vielä sen verran, että niillä on myös se toinen puoli. Kun ne näkee kameran, lähestulkoon kaikki haluaa tulla ikuistetuksi, varsinkin lapset. Vielä onnellisemmiksi ne tulee kun niille näyttää sen kuvan minkä on ottanu. Se on musta jotenkin herttasta. Siis niiden lasten kohdalla. Tämän kuvan otin tänään ja myös he olivat onnellisia päästessään linssin eteen. Jouduin ottamaan heistä myös toisen kuvan ja lupasin kertoa kaikille että he ovat "Spartaneita". :)Toisaalta ihmiset on aina iloisia ja auttavaisia. En oo tavannu ketää joka ei olisi neuvonut (tai ainakin yrittäny sitä) jos ollaan kyselty jotain. Esim. vombimatkustuksessa mä kysyn aina neuvoa paikallisilta, koska ne tietää tasan tarkkaa miten hommat toimii, ja joskus jopa lupautuvat huutamaan kuskille oikean paikan tai näyttämään oikean tien sinne mihin tarttee. Ja ihmiset on täällä aina onnellisen oloisia. Ei nyt ehkä ihan kaikki, mutta ainakin suurin osa. Kaupungissa sitä ei niinkään huomaa, mutta kun mennään pienempiin kyliin, on kaikki yhtä hymyä vaikka ei se niiden elämä ulkopuolisen silmin näytä mitenkään erityisen helpolta.

Tosta kuvasta mulle tuli mieleen että toi tollasten autojen takalavalla istuminen on täällä ihan arkipäivää. Ja poliisit ei siitä kyllä sano yhtään mitään. Nämä kaverit suuntasivat mun mielestä student bar:iin, joka on jo eilisestä lähtien ollut täynnä porukkaa. Nuoret on täällä kovia juomaan, mikä on aika surullista. Eilen kun tultiin syömästä takasin kampukselle, oli tossa pihassa kolme poikaa, joista yksi ei meinannut edes pysyä pystyssä koska oli niin humalassa. Ja oli siis keskiviikko... Musta tuntuu että nää juo täällä vähintäänkin kolmena päivänä viikossa. Ja humalassa ajeleminen on täällä melkeinpä muotia. Paikalliset sanoo että "voin mä ajaa, en mä oon vielä kännissä". Sillon saatetaan olla juonu jo sikspäkki kaljaa, mutta ilmeisesti kännissäolo on näille sitä ettei enää pysytä pystyssä.

Naisten asema ja ainakin muutaman asenne mua on jääny ihmetyttämään. Me kuultiin että täällä on ollut ihan normaalia se, että mies saa pitää "ylimääräisiä" naisia ja siis käydä pettämässä vaimojaan. Meidän opettaja kuitenkin sano että se on ehkä enemmän mennyttä, mutta mä en ihan siihen usko. Kävin siis vähän erikoisen keskustelun meidän musaryhmän naisen kanssa ja hänen puheistaan ihan suoraan sai sen käsityksen että "kaikki miehet pettää" ja se pitää vain hyväksyä. Tämä tuli ilmi niin että hän kysyi minulta että "uskotko sitten että sun miehes siellä Suomessa on kiltisti kun sä oot täällä"? Toi ei nyt kuulosta siltä miltä sen pitäis, mutta se oli se äänensävy. Nainen jäi mun vastauksen jälkeen varmasti miettimään että joopa joo, mitähän toikin oikein kuvittelee. Me Eevan kanssa tästä puhuttiin ja tultiin siihen tulokseen että se on aika surullista että naiset aattelee noin ja ovat ns. tyytyneitä kohtaloonsa. Tämä nainen ei siis ollut nuori, ja toivonkin että nuoremmilla asiat ei enää ole ihan samalla lailla.

Vesitilanne täällä on todella outo ja vähän jopa hämmentävä. Meidän talo oli poikkeuksellisen vesipitoinen ensimmäiset kolme viikkoa, mutta nyt vesiongelmia on päivittäin. Ja vesiongelmilla en tarkoita edes lämpimän veden puutetta (joka on normaalia) vaan sitä että sitä vettä ei tule taloihin ollenkaan. Jos meidän kerroksesta ei tule vettä, oletettavasti sitä tulee vielä kerrosta alempana, mutta ei aina sielläkään. Viime viikot meidän talossa on ollut se tilanne, että vettä ei tule aamuseitsemän ja kenties päivä 15.00 välillä. Joskus ei tule vielä myöhemminkään. Ja voitte kuvitella mitä tämä tarkoittaa esim. vessoissa. Täällä on ihan normaalia mennä vessaan ja koittaa ensin vetää aikaisemmin siellä käyneen jätökset alas ennen kun käyt omilla tarpeilla, ja jos oot saanu ne aikaisemmat tarpeet vedettyä alas, ei vettä sitten enää ole sun tarpeiden poistoa varten. :)

Ruoasta mun pitää kertoa se, että täällä on outo maku mausteiden suhteen. Kaikki on joko aivan järjettömän tulista tai sitten todella mautonta (ei koske länsimaalaisia ravintoloita). Siis esimerkiksi "mammat", eli yliopiston portin ulkopuolella ruokaa tarjoilevat naiset tarjoavat aina näitä vaihtoehtoja. Sama koskee koulun ruokaloita. Riisiin, pastaan, pap:iin (maissi...jotain) tai "leipiin" (näyttää kamalalta, maistuu leivältä, ovat siis keitettyjä!!!) ei laiteta ei sitten mitään mausteita. Sitten kaikki kastikkeet on niin tulisia että heikompaa hirvittää. Ja minähän olen heikompi, koska mun maha ei kestä mitään tulista ruokaa. Mausteita joo, mutta ei tulisuutta. Tässä on niiden "mammojen" kojuja portin ulkopuolella. Niitä on siellä siis pitkä rivi ja siitä saa valita mieleisensä mamman. Ne on meille aina kun enkeleitä. Kehuvat meitä kauniiksi yms. jotta saisivat meidät ottamaan ruokaa juuri heiltä.

Sitten mulle on jääny vähän sellainen käsitys että täällä aika moni tai lähestulkoon kaikki kuuluu kirkkoon. Ja se siis tarkoittaa sitä että siellä kanssa käydään joka viikko. Uskovaiset myös näyttävät sen että ovat uskovaisia mm. erilaisilla paidoilla ja rintamerkeillä. Sen lisäksi esimerkiksi meidän kuorossa jokasen reenin päätteeksi rukoillaan. Rukouksen pitää aina joku kuorolaisista ja ne saa sinne rukoilijoita ihmeen helposti. Rukoilija siis rukoilee ääneen kaikkien edessä.

Oliskohan siinä päivitystä kerrakseen. Huomenna näen taas uusia asioita, koska musaporukka menee Ramotswaan tutustumaan oiskohan ollu Gumboot-dancingiin. Illalla me lähdetään sitten vielä jonnekin kuoron kanssa koska yks vanha kuorolainen on kuollut. Me pääsemme siis hautajaisiin! Niitä odotan innolla (vaikka onkin surullinen asia kyseessä) koska kuulin että hautajaiset on kokemisen arvoiset.

Kyselkää ihmeessä jos on asioita mistä haluaisitte tietää mitä en kerro. Musta tuntuu että mä en vaan osaa ajatella kaikkia niitä asioita mitkä mulle rupee täällä olemaan itsestäänselvyyksiä niin että niistäkin vois jotain kirjoittaa.

Combien kilpailua

Meillähän ei Eevan kanssa oo keskiviikkosin muuta kuin tunti Basic instrumental skilssiä. Tänään kuulimme siitä miten hyvä kielipää meidän opettajallamme on. Hän on kielellisesti lahjakas ja ollessaan vain viikon Zimbabwessa, hän oppi puhumaan kieltä niin että pärjäsi arkielämässä. Hän siis itse kertoi tämän meille.

Miksei me suomessa osata tota kehumisen jaloa taitoa? Just viime viikolla juttelin Jenkki Nickin kanssa kun se oli lukenu sen uutisen että Suomi on maailman paras maa asua ja elää. Mä sit siihen sanoin että no se johtuu vaan meidän koulutussysteemistä eikä muusta, että siks me ollaan siellä niin hyvin sijoittuneita. Sitten sainkin kuulla hetken puhuttelun siitä että pitäisi osata olla ylpeä kulttuuristaan ja maastaan eikä niin vaatimattomia kun mitä me ollaan. Kyllä mä oon kulttuuristani ylpeä enkä sitä miksikään vaihtaisi, mutta sehän nyt vaan on totuus, että koulutusjärjestelmä meidät sinne listan kärkeen ajaa.

Mutta mulla oli siis ihan oikeaakin kerrottavaa noista combeista. Me mentiin siis meidän BIS:n (Basic instrumental skills) jälkeen "stationille". Sinne pääsee helpoiten ja halvimmin combilla, joita tosta yliopiston portin ohi menee varmaan 200 päivässä. Kun me päästiin yliopiston portilta ulos, meitä vastaan tuli mies joka kysyi että Main mall/Station? Vähän ensin mietittiin että mitäs tää nyt on, mutta sitten kun otettiin asiasta selvää, niin se mies siis oli combin sisäänheittäjä (ja tuo combi johon hän meidät halusi oli tien toisella puolella). Mutta oikea combi siis oli tiedossa ja sitten seurattiin miestä sinne tien toiselle puolelle, jossa meitä vastaan tuli toinen sisäänheittäjä ja nyt siis eri combille. No, tää eka mies siinä sitten vähän korotti ääntään tälle toiselle ja toinen vähän korotti ääntään taas toiselle ja sitten me kaksi valkoista tyttöä seistiin keskellä kahden sisäänheittäjän tappelua siitä kumpi saisi meidät omaan combiinsa. Lopuksi Eeva huusi niille Suomeksi ja minä Englanniksi että lakatkaa jo. Ei meinaan ollu kaukana ettei ne ois ollu toistensa kurkussa kiinni. Eeva siinä sitten kävi tsekkaamassa combien numerot ja ne oli samat kummassakin, eli olivat ajamassa samaa reittiä! Sitten kun meinattiin astua toiseen kombiin sisälle, meni toinen niistä sisäänheittäjistä seisomaan x-asentoon sen oven eteen ettei päästy sisälle. Ja siitäkös se toinen setä sitten riemastui. Lopulta kipitettiin siihen toiseen combiin ja ne miehet jäi tappelemaan siihen toisen combin eteen. Ja kaikkia paikallisia kyllä nauratti, meitä ei. Olo oli kuin aasilla.No, päästiin sitten vihdoin sinne stationille ja se oli paljon suurempi ja eloisampi kun mitä oon kuvitellu. Siellä oli kamalasta vendereitä (eli katukauppiaita) ja iso kauppakeskus joka ei ulospäin kyllä siltä näyttänyt. Siellä palloiltiin tunti, mutta Eeva ei tykänny paikasta koska tunsi olonsa epämukavaksi koko ajan. Siis sen takia että joku vois pölliä jotain. Sellanen se olikin, mutta mä oon tottunu pitään laukkuni vetoketjusta kiinni, joten oisin voinu kierrellä siellä kauemminkin. Sieltä sitten palailtiin Main mallille, jossa oli tarkoituksena käydä turisti-infossa ja mun piti ostaa kengät. Molemmat asiat hoidettiin kunnialla ja saatiin turisti-infossakin hyvää palvelua vaikka aina ei vissiin sellaista ole saatavilla. Yksi Jenkkityttö siis oli siellä käyny ja ne oli ollu sille tosi tylyjä... Mutta me saatiin ihan hulluna kaikkea matskua ja vähän karttaa sun muuta. Nyt voin sitten vielä enemmän suunnitella tekemistä kun Äippä ja Lissu tulee käymään! Jee!!!

Ja löysin ihanat uudet kengätkin. Ne on tässä.