Hautajaiset

Mä en ees pysty ajattelemaan perjantain musiikinreissusta puhumista viimeyön ja tämän aamun jälkeen. Me saimme siis kuoron kautta kutsun hautajaisiin ja sinne vaihtareistä lähti minä, Eeva, Anna ja Axel. Olin kuullut jo etukäteen että hautajaiset ovat unohtumaton kokemus ja niinpä mulla oli odotuksen aika korkealla. Pelkäsin että tulen pettymään, koska ehkä aattelin että eihän se niin erilaista voi olla...

Meidän piti lähteä Lensweletau:hun vähän jälkeen 7 perjantai-iltana. Mä en sit huomannu kelloa katsoa kun lähdettiin, mutta veikkaa että se oli jotain 9 pintaan. Meidän bussi ei siis tullut paikalle, joten hankimme tilalle kaksi combia, jotka veivät meidät hautajaisiin ja olisivat reissussa mukana koko yön. Se mitä mä tiesin etukäteen, oli se, että naisten pitäisi pitää tummaa hametta ja muutenkin tummaa asua. Hiukset täytyy olla peitettynä huivilla (muuten on töykeä vainajaa kohtaan) ja että ota huopa mukaan. Miehillä piti olla päällä myös tummaa, mutta niillä oli oltava päälimmäisenä jokin takki. Useimmilla oli nahkatakki, tai jokin paksu talvitakki.

Onneksi meille kerrottiin näitä neuvoja, sillä alkuun olo oli kuin orvolla kanalla. Se meni kyllä pian ohi, koska siellä kukaan ei tuijottanut meitä vaikka oltiin valkoisia. Ja huovan mukaan ottaminen kannatti, sillä yöllä oli kylmä.

Perille saavuttuamme ajoimme combit naapuritalon pihalle parkkiin. Paikalla oli massoittain autoja ja päästessämme pihaan (hautajaiset pidetään aina vainajan pihassa) siellä oli valmiina paljon tuoleja ja paljon ihmisiä jotka olivat aloittaneet KOKO YÖN kestävän muistelu-/laulu-/rukoilutilaisuuden. Siellä siis oli sana vapaa. Kuka tahansa sai puhua, laulaa tai rukoilla kun siltä tuntua ja yleensä puheenvuorojen jakajana toimi se, kuka saa äänensä parhaiten kuuluviin. Siis yksi kerrassaa siellä kaikki puhuivat, mutta jos kaksi aloitti yhtä aikaa, se kumpi jatkoi kovempaa, sai toisen luovuttamaan ja odottamaan uutta vuoroa. Lauluihin lähti aina kaikki heti mukaan ja tuntui että ne osas kaikkien biisien sanat ja melodiat tosta vaan. Oli siellä muutama biisi mitä mekin oltiin kuorossa laulettu, joten lauleskeltiin mukana minkä pystyttiin. Me katselimme tätä erittäin erilaista muistotilaisuutta puoli kahteen asti jolloin menimme nukkumaan meidän ihanaan piku combiin, jossa ei hyvää asentoa löytänyt millään, varsinkin kun oli niin kylmä. Vaikaa jotkut lähtivät nukkumaan, vielä 4 aikaan kun heräiltiin, kuului rukouksia ja laulua pihalta. Mä siis nukuin sellaset kaksi ja puoli tuntia. :)

Viideltä siis piti olla takasin pihassa, sillä silloi alkoi ns. "virallisempi" osuus ja itse hautaaminen. Homma alkoi Klo. 05.00 vainajan katsomisella. Kaikki saivat käydä talon sisällä viimeisen kerran katsomassa ruumista. Me käytiin kanssa, ja se oli eka kerta kun näin kuolleen ihmisen kasvot. Samaan aikaan pihalla meni rukouksia ja laulua, joten jono kulki sisälle kevyesti eikä odottelemaan joutunut. Ilta/yötilaisuudessa mä veikkaan että oli n. 100 henkeä, mutta päivätilaisuudessa päädyin laskuissa yli 300 ja en edes nähnyt kaikkia vieraita. Mä veikkaan että niitä oli pitkälti yli 400. Täällä siis kaikki kyläläiset ja tutut ovat tervetulleita hautajaisiin ja niihin osallistutaan aktiivisesti.

Aamun tilaisuus jatkui muutamilla puheilla, viesteillä (vähän niin kuin adresseja), rukouksilla ja lauluilla. Noin yhdeksän aikaan (huomaa, tilaisuus alkoi viideltä) alkoi matka hautausmaalle. Sinne mentiin autoilla ja siellä vieraiden paljouden todellakin huomasi. Laulujen ja rukousten saattelemana arkku laskettiin hautaan ja heti sen perään hautaa ruvettiin täyttämään! Se oli mulle jotain todella erikoista. Siis luonnollistahan se periaatteessa on, mutta että se tehtiin siinä kaikkien silmien edessä... Vainajan vaimo ja muutamat lähimmät sukulaiset kävivät ennen haudan täyttämistä heittämässä kourallisen hiekkaa hautaan ja jos oikein ymmärsin, se että leski pystyi heittämään sitä hiekkaa sinne hautaan oli iso juttu ja sille ne lauloi yhden laulunkin. Siis se laulu liittyi siihen tilanteeseen.
Kun hauta oli valmis kivineen kaikkineen, palasimme talolle, jossa meille tarjoiltiin ruoka. Perinne on, että miehet syövät eri paikassa kuin naiset, koska miehille tehdään aina naudan sisukaluista ja jostain muusta jota en ymmärtäny tietynlainen mössö, mitä naiset ei saa syödä. Niinpä me naiset syötiin pihan sisäpuolella, ja miehet ulkopuolella. Täytyy sanoa että kylän väki oli ruoan jakamisen suhteen tehokas, sillä ei kauaa tarvinnu annostaan venailla. Se sisälsi joko sitä hyvää puuroa tai papu/maissisekoitusta, pownded meat (sellasta lihamössöä, mikä on tosi hyvää), kasviskeittoa, kaalipaistosta ja jotain leväsalaattia. Ruoka oli hyvää. Ja se ei ole ihme, sillä sitä valmistettiin koko yö.Kun me saavuttiin pihalle edellisenä iltana, mä näin kun yhden teltan sisällä oli teloitettu lehmä. Sitä miehet pilkkoivat minkä kerkesivät ja heittelivät lihaa kiehumaan. Seurasin niiden työskentelyä aika pitkään, sillä sitten kun me lähdettiin nukkumaan, ei lihasta ollut paljoa tietoa. Ne oli siis muutamissa tunneissa pilkkonu naudan verran lihaa! Samaan aikaan keittiössä naiset tekivät muita ruokia. Ruokien valmistamiseen osallistuvat kyläläiset. Jos huomataan että kylässä on joku, joka ei koskaan osallistu hautajaisvalmisteluihin, on turha odottaa apua kun oma läheinen kuolee. Kuoleman kohdatessa kaikki tuntuivat puhaltavan yhteen hiileen.

Muutamia huomioita mitä hautajaisissa tein, oli se, että siellä ei oikeastaan kukaan itkenyt. Näin ehkä kahden ihmisen vuodattavan yhden kyyneleen, mutta siinä kaikki itkemisen suhteen. Tosin haudalla kenties noin kymmenkunta ihmistä sai jonkinlaisen ahdistus/paniikkikohtauksen. Ihan siis näytti epilepsiakohtaukselta, mutta ne huusi ja mesosi samalla. Se oli outoa... Todella outoa. Ilta/yötilaisuudessa oli koko ajan talon ulko-ovi auki ja musta tuntu että kun porukka meni sinne ihmisten keskelle rukoilemaan, ne myös yritti ulottaa rukouksensa talon sisälle (oletan että leski oli siellä). Välillä ne huusi tosi kovaa kääntyneitä sisäänpäin ja sitten välillä katsoivat meitä muita paikalla olijoita. Kaikki tuolti oli siis järjestetty niin, että talon ulko-ovi oli kaiken keskipiste.

Meidän kuoro oli yksi niistä monista, jotka lauloivat haudalla. Laulettiin sitten vielä sellainen laulu mitä me vaihtarit ei oltu koskaan kuultu, koska muut kuorot laulo ne biisit, mitä meillä piti laulaa. Mä voin kuitenkin sanoa että hautajaisten kokeminen täällä, oli ihan uskomatonta ja mä luulen että mun pitää sulatella näitä asioita hetki ennen kuin ymmärrän ees ihan kaiken mitä koettiin. Hautajaisten lisäksi olin tyytyväinen siihen että vihdoin sai enemmän kontaktia myös meidän ihaniin kuorolaisiin. Se on mukavaa, koska reeneissä siihen ei koskaan oo aikaa...Tässä hauta siis täysin valmiina.

Loppukevennyksenä voin vielä kertoa vessoista, joita tuolla kylässä oli. Ne oli siis astetta perinteisempiä kuin nää vedellä vetävät. Ulkona oli rakennu (joista toisessa ei ollu minkäänlaista ovea, toisessa ovi, joka oli poissa saranoiltaan eikä sitä saanut kiinni) jonka sisällä oli puuceen näköinen betonen taso, jolla oli reikä laitoineen. Siis yksinkertaisesti reikä, jonne tarpeet tehtiin. Sit kun se tulee täyteen, se tyhjätään (en oikein ymmärrä miten). Mutta voitte varmasti kuvitella sen hajun näissä lämpötiloissa...