Hui hai!

Botsissa on nykyään kuuma. Ihan siis niin kuuma (päivällä vissiin 37-39) että mä en oikein tahdo saada nukutuksi. Tänään nukuin kuitenkin melkein tuntia pidempään kuin normaalisti, sillä yleensä ekan kerran heräilen kuumuuteen vähän kuuden jälkeen. Mun täytyy tänään tai huomenna koittaa tehä päivitystä myös viikonlopusta. Täällä oli graduation ceremonyt ja juhlintaa tietty siihen perään.

Nyt kuitenkin palaan ajassa iki-ihanaan Cape Towniin ja päivään haiden parissa. Kuten taisin jo aikaisemminkin mainita, haita mentiin katselemaan torstaina. Lähtö oli aikainen ja sitten osa meidän porukasta oli vaihteeksi myöhässä mistä en tykkää. 5.30 tuli bussi meitä noutamaan ja sit se opas sai odotella varmaan 10 minsaa, en sano ketä, mutta ei ainakaan mua...

Bussimatkaa oli edessä pari tuntia. Mä koitin kovasti olla nukkumatta, mutta taisin välillä torkahdella. Määränpäässä menimme ensin aamiaiselle firman toimistoon, jossa allekirjoitettiin myös vastuuvapautukset firmalle jos vaikka hai oisi sattunu meidät syömään. Siellä saatiin myös ohjeistusta päivän kulusta ja vihdoin viimein myös päästiin jatkamaan matkaa (n. 5min) satamaan. Vene jota käytettiin oli kohtalaisen uusi ja verrattuna muihin eri firmojen kalustoihin meidän kalusto näytti kohtalaisen hyvältä. Me menimme veneeseen maissa, ja sitten traktorin avulla vene laskettiin veteen meidän ollessa jo kyydissä. Tämä johtui kovasta merenkäynnistä. Aallot oli tosi isot ja rannassa ne tietty tuntu vielä isommilta. Venematka kesti ehkä vartin ja sitten ankkuroitiin vene aika lähelle kahta muuta samanlaisen yrityksen venettä. Firmoja on siellä muistaakseni 7, eli trafiikkia riitti. Sitten tuli taas vähän ohjeistusta jossa sanottiin että parhaimmassa tapauksessa hait tulevat jo viiden minuutin jälkeen mutta yleensä siihen menee noin puoli tuntia.

Odotimme puoli tuntia ja sitten vielä toisen puoli tuntia. Sitten puoli tuntia lisää, ja vielä puoli tuntia lisää. Tässä vaiheessa meidän opaskin rupesi päivittelemään tilannetta, sillä me oltiin tietty kaikki märkäpuvut päällä ja siellä ei ollu kauheen lämmin. Jo tässä vaiheessa oltiin otettu jos jonkinmoisia kuvia meistä märkäpuvuissa. Tässä vähän saldoa. :)

Venailu jatkui vielä puolella tunnilla... Ja vielä toisella puolella tunnilla... Mäkin rupesin sitten vähän tuskastumaan, koska reissu oli kallis. Tiesimme myös että kahdelta meidän pitää olla takas kaupungissa, kun jollain parilla lähti lento sinä päivänä. Mutta sitten kolmen tunnin venailun jälkeen meidän odotus palkittiin. Hai tuli näköpiiriin ja ensimmäiset katselijat laskettiin häkkiin.

Häkkiin mahtui viisi tyyppiä kerrallaan ja me sit mentiin (4meistä, koska Nadja oli pahasti merisairas) kaikki yhtä aikaa jääkylmään veteen. Häkissä odotettiin aina pinnalla oppaiden merkkiä siitä milloin hai on tulossa, sitten pidätettiin henkeä ja mentiin veden alle. Hait tulivat suoraan häkkiä kohti, koska miehistö käytti tonnikalojen päitä syöttinä. Narun päässä oleva syötti heitettiin häkin eteen ja sit kun hai tuli, se kiskottiin pois. Meillä oli vuokrattuna kamera jolla sai vedenalaisia kuvia, mutta niiden tulos jäi aika laimeaksi. Mä olin se joka koitti kameran kanssa tuhrata, mutta näkyvyys vedessä oli vissiin puoltoista metriä, eli en tienny ihan tarkkaan millon hai tulee ja tässä on kuva, jonka yleensä veden alta sai ja sitten onkin paras kuva veden alta sen perässä.

Häkissä olon jälkeen noustiin pois ja annettiin paikat seuraavalle ja sit sai itse jäädä pinnalle katselemaan haiden toimintaa. Toisaalta vois sanoa että pinnalta näki tapahtumat tietyssä määrin jopa paremmin kun häkistä, mutta tietty se tunne kun hai tulee kohti sua oli aika erikoinen. :) Säkällä olin saanut pintakuviin yhden hienon otoksen. Kuva kanttii suurentaa ja kattokaa oikeaa alanurkkaa. Tollasia meidän edessä sitten häkissä oli. Koska me oltiin se kolme tuntia jouduttu venaamaan niiden haiden tuloa, tuntu että oli koko ajan kiire kun mentiin häkkiin ja sieltä pois. Tottakai opas halusi että kaikki saa mahdollisuuden mennä häkkiin ja nähdä hain silmästä silmään, mutta jälkikäteen ajateltuna ois tietty ollu kiva ettei ois ollu niin kiire. Kaiken kaikkiaan meidän luona kävi 4 eri haita. Välillä jopa kaksi yhtä aikaa, mikä on kuulemma erikoista. Ne on yksineläjiä ja harvemmin liikkuvat/suostuvat olemaan samassa paikassa toisen hain kanssa.

Suurin meidän näkemistä haista oli kuulemma reilu 3 metrinen (mä oisin arvioinu enemmän, tietenkin) ja sit ne muut oli pikkusen pienempiä. Mä koitin pinnalta ottaa kuvia minkä kerkesin, mutta täytyy myöntää että myös mä tunsin pikkusen inhottavaa oloa merenkäynnin takia. Nadja ei siis pystynyt tekemään mitään koko reissun aikana, mutta mä sinnittelin kunnes tuli aika lähteä kohti rantaa. Jouduin oksentamaan laidan yli ja perhanan Nick otti kuvan siitä! Se ei ees kertonu mulle ja sit myöhemmin kun kattelin sen kuvia niin näin kuvan jossa mä kurkotan laidan yli oksentaen. Vähän väännettiin kättä, mutta kuva sitten poistettiin kamerasta, eli ette pääse sitä todistamaan. :P

Matka rantaan oli yhtä nopea kuin merellekin ja taas traktori kiskoi meidät ylös ja sitten vasta oikeasti maissa päästiin pois veneestä. Tämän jälkeen palasimme toimistoon, jossa saimme lounasta (hyvää lasagnea, salaattia, leipää ja olutta tai viiniä) ja katselimme miehistön kuvaaman videon meidän reissusta. Video sinänsä oli ihan ok, mutta en tykänny kun ne oli liittäny siihen sellasen oudon semiteknomusiikin taustaksi. Ja video ois maksanu 300randia, eli ei sitten ostettu sitä.

Parin tunnin kotimatka alkoi ja tiesimme että matkalla saisimme mahdollisuuden nähdä (ehkä) myös valaita. Ajelimme tietylle rannalle, missä oli kalliorannat ja se kuulemma mahdollisti valaiden tulon lahteen. Ja siellä meidän suureksi onneksi niitä oli. Mä näin mielestäni 4 eri valasta, vaikka opas sanoi että niitä oli kolme. :P Pieni vastarannan kiiski liikenteessä. Meillä oli edelleen vähän kiire, mutta saatiin me ehkä joku vartti vaan olla ja ihastella valaiden menoa. Musta tuntu että ne oikein nautti lahdella olosta. Otin tohon vähän videota, jossa näkee miten ne pyörii vedessä ja ihan kuin leikkisivät. Mä olin tuolla paikassa ihan myyty ja mykistyny.

Valaiden ihastelemisen jälkeen me jatkettiin matkaa ja opas pudotti meidät sinne mihin haluttiin jäädä. Ekana vietiin tietty se yksi pariskunta kentälle ja matkalla sinne me nähtiin Cape Townin slummialue. Se oli valtava. Me ajettiin motaria joka kulki sen vierellä ja musta tuntu että sitä jatkui ihan loputtomiin. Hökkelit oli rakennettu metallipaloista ja pelleistä, yleensä katoilla oli painoja (kiviä, jätteitä yms) jotta katto pysyisi paikallaan. Osassa hökkeleistä oli sähköt, suurimmassa osassa ei. Opas kertoi että Cape Townin kolmesta miljoonasta asukkaasta puolet asuu näissä hökkeleissä!!! Oletettavasti yleistettynä se tarkoittaa sitä että suurin osa mustasta väestöstä asuu hökkeleissä ja valkoiset itse kaupungissa. Mutta karulta ja surulliselta alue näytti. Lohduttoman olon teki ehkä eniten se, että se alue ei tuntunut loppuvan millään...

Opas kertoi että valtiolla on ilmeisesti suunnitelma koittaa saada kaikki ihmiset "oikeisiin" koteihin ja ne koittaa sitä edistää sillä että ne rakentaa taloja (pieniä laatikoita vieri vieressä) johon ihmiset slummista saa muuttaa kai jotain maksua vastaan. Nekään talot ei hääviltä näyttäny ja koska olivat niin pieniä, monet olivat jatkaneet taloaan rakentamalla talon viereen oman peltihökkelin. Eli onko se nyt sitten edistystä vai ei.

Mutta tällaista koimme haiden ja valaiden seurassa. Mä ehkä odotin enemmän hailta ja haiden näkemiseltä, mutta mun osalta reissun ehdottomasti parasta antia oli valaat. Kuten sanoin, olin ihan myyty niiden kauneudesta ja valtavuudesta.