Päivä 4

Sain lainata Eevan konetta, eli pääsen taas päivittelemään blogia. Ja nyt onkin kerrottavaa, sillä mä soin eilen katepillarin! En siis sitä konetta vaan sellasen madon! Mutta alotetaanpa nyt alusta!

Eilinen alkoi taas orientoinneilla, joita kesti aina yhteen asti. No, minä, Eeva ja yks tsekkiläinen tyttö ei oltu niissä kaikissa kun oli pakko päästä hakemaan tarvikkeita kaupasta. Ja myös ruokaa (Laura, esim. niitä myslipatukoita joita pakotit ostaan) koska sitä on ollut vähän heikosti saatavilla. Mutta Juuri Eevan kanssa puhuttiin, että eipä ainakaan pääse lihomaan! Mikä on hyvä nyt kun on tähän vartaloon päästy. Siis vartalon kokoa tarkoitan. :)

Kauppaan meni joku 30€ mikä on oikeesti aika vähän ottaen huomioon mitä ostin. Siivousvälineitä, ruokaa, mukeja veitsen, adapterin yms. Suomessa olisin maksanu samasta setistä ainakin 50€. No, sitten tultiin meidän Las Vegasiin (asuontoloiden nimi) ja vietiin kamat pois. Kahdelta piti lähteä bussin kaupunkikierrokselle ja sen jälkeen viedä meidät pikkukylään jossa saataisiin ruokaa. Bussiin päästiin joskus 20 vailla 3 ja sit venailtiin kuskia. Ensimmäinen kuski ei tullut, joten paikalle soitettiin toinen ja päästiin lähtemään joskus kolmen kieppeillä kierrokselle.

Kierroksen ehkä tärkein anti oli heidän mielestään kolmen Botswanan perustajan patsaat jotka seistä tönöttivät aidatulla alueella kaupungin laidalla. Käteen jäi se, että ne oli tärkeitä miehiä. :)

Sitten ajeltiin muutaman kauppakeskuksen ohi ja ennakkokäsitykset saivat kyytiä kaupungilla. Kyllä täällä on asfalttiteitä enemmän kuin yksi ja ydinkeskustassa on hienoja kerrostaloja (varmasti jenkkien omistamia) tai ne ei ollu vaan kerrostaloja vaan jotain firmoja.

Lopulta pääsimme pieneen kylään, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, mutta jossa me olimme selkeästi outoja ihmisiä. Täällä siis kaikki tuijottaa vaaleaihoisia ihan suoraan ja pitkään ja usein meitä tervehditään ja miehet on älyttömän kiinnostuneita naisista. Eeva on saanut jo yhden puhelinnumeronkin. :) Mutta siis se kiinnostus oletettavasti liittyy vain meidän rahoihin, koska valkoihoisten ajatellaan olevan vauraita ja rikkaita.

Kylässä oli mukava nähdä sitä vähän aidompaa Botswanaa. Ihmisillä ei ollut paljoa mitään ja talot olivat pieniä, mutta kaikki näyttää täällä niin onnellisilta verrattuna esim. suomalaisiin. Lapset tulee iloisesti tervehtimään meitä ja poseeraamaan valokuviin. Ne on aika ihania. Ja aina hyväntuulisia. Kylässä kävimme katsomassa heidän ghotlaa. Se on ilmeisesti paikka, jossa päätetään kylän asioista ja siellä käsitellään asioita laidasta laitaan. Esimerkiksi avioliitto-ongelmista voidaan keskustella tällaisessa paikassa. Siellä naiset istuu aina lattialla ja ghotlan alueelle naiset ei saa mennä housuissa vaan hameissa. Miehet on niitä jotka puhuu ja päättää, naisilla ei ole sanavaltaa kylän asioissa. Oli kuulemma ihme että meidät edes päästettiin alueelle, sillä sinne ei kuulemma kuka vaan saa mennä. Laitan teille kuvan ghotlasta kunhan saan oman koneeni toimimaan. Ghotla oli ehkä jotain sellaista mitä täällä odottikin olevan. Ei siis välttämättä se paikka vaan juuri arvojärjestys. Miehet päättää, naiset vaan kuuntelee.

Ghotlalta jatkettiin kävellen eräälle leirintäalueelle jossa oli muutama alkuperäistyylinen asumus. Eli pyöreä mökki ruohokatolla. Laitan siitäkin kuvaa kunhan oma kone toimii. Musta tuntuu että meidän näkemät mökit ei ollu lähelläkään sitä mitä ne oikeasti on. Malli ehkä, mutta muuten ei. Ne oli sisältä tosi siistejä ja käyttämättömän oloisia.

Mutta sitten hauskimpaan kokemukseen, eli ruokailuun. Meille oli järjestetty perinteisiä ruokia, esimerkiksi jotain maissipuuroa, muussattua lihaa, kanaa, kaikkea höystettynö pavuilla ja niitä katepillareita. Papuruokia oli varmaan kolmea erilaista ja ne ei oikein ollu mun makuun, koska en tykkää pavuista, liha oli tosi hyvää, kuten myös kana. Maissipuuro ei maistunut oikein miltään, mutta söin sitä aika paljon nälän takia. Ruoan siis piti olla puol 5 ja sitä saatiin kuudelta. Mun oli pakko syödä yksi mato ja ihan oikeasti se ei maistunu pahalle, mutta kun sitä ajatteli mitä söi, se meinas ihan väkisin tulla ylös. Eka pala oli ok, tokan kanssa sai jo tapella että sen sai pidettyä sisällä. Mutta mä söin sen!!!

Ruoan jälkeen tanssittiin ja laulettiin eri kulttuurien lauluja, me esitettiin "Taivas on sininen ja valkoinen" kappale ja sit opetettiin niille jenkkaa. :) Hyvät valinnat vai mitä?

Sit palattiin takas ja mä olin niin väsynyt että menin suoraan nukkuun.

Tänään aamulla saatiin vihdoin meidän ID-kortit. Ne otti meistä kuvan ja voin sanoa että viimeksi tiistaina suihkussa käytyäni ja vain tänä aamuna meikkaamatta jättämättäni mua harmitti, koska näytin kuvassa aivan kamalalta. Mutta toisaalta niin tuntu näyttävän kaikki muutkin. Ja siis se kamalalta näyttäminen johtui siitä että oltiin Eevan kanssa päätetty mennä lenkille sen jälkeen, joten en viittiny tehdä mitään itteni eteen. Mutta no, tarvitsen sitä korttia vaan vajaat 5kk, niin enköhän mä selviä. Ja toivottavasti sitä ei tartte näyttää kellekään.

Juoksulenkki oli ehkä ihaninta tähän mennessä. Eka kerta lenkillä ja juoksu kulki. Eeva juoksi mun kanssa 40 min ja sit jatkoin 2o min yksin. Yksin juostessani yksi yliopiston siivooja otti mun kanssa juoksukisan ja sain siitä ihan ihme puhtia elämään! Niin pienestä asiasta. Mä voitin sen, mutta se ei ollu tärkeintä. Siivooja sai mut niin hyvälle tuulelle että ette usko!

Mutta Siinäpä kaikki tähän mennessä. Nyt nautitaan Eevan kanssa kahvista ja sit lähdetään lounaalle ja kauppaan.